Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Isänmaan uusi peli – osa I/II

  • Isänmaan uusi peli – osa I/II
  • Isänmaan uusi peli – osa I/II
  • Isänmaan uusi peli – osa I/II

”Joku kusipää tuli siskon ovelle potkii ja sano, että mamu varasti sen moottoripyörän ja, että se tappaa hänet ja myös sen lapset (aseella ja veitsellä). Sano vielä, että sillä ei ole väliä kuka sen teki. Jos hän tai sen lapset ei sitä tehnyt ja eikä sisko kerro tekijää. Niin on aikaa 8pv kunnes… Kiitos Olli Immonen. Hieno sodanjulistus sinulta! Ja paljon uskon sotureita myös.” (Lähde: Facebook)

Ruutitynnyri ”Suomi Finland” – sytyslanka on viritetty?

***

”Kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä ei nähty itse sikaa eikä edes säkkiä” lauloi Ismo Alanko suomalaisuuden suuresta murroksesta maaltamuuttoineen, kaupungistumisineen ja kansainvälistymisineen vuonna 1990 edellisen suuren laman kynnyksellä. Ei voinut tuolloin Ismo Alanko vielä mitenkään tietää, että Suomi ihan oikeasti ”putoaa puusta” seuraavien vuosien aikana 90-luvun alussa. Vuonna 2015 sen tietää ja muistaa vieläkin aivan liian moni suomalainen -

silti onko se mitä tapahtui 20 - 25 vuotta sitten kuin kaunis satu verrattuna siihen mitä Suomella on nyt edessään?

Onko Ismo Alangon klassikkolevyn kannen ”viimeinen koirankoppi ja –häkki asetelma” autioituneessa, ankeassa ja kaiken toivonsa menettäneessä maalaismaisemassa (kts. kuva) vaihtumassa tai jo vaihtunut ”ihmiskoppi ja –häkki asetelmaan” ylikansoitetussa, köyhyyden kurjistamassa ja kaiken toivonsa menettäneessä kaupunkilähiössä? Vain siellä missä poliiseja ja valvontakameroita on tarpeeksi, ei tarvitse ihan koko aikaa pelätä –

siinäkö isänmaan uusi peli?

Ei suinkaan jos Hirvimäeltä kysytään! Suomi on saatavissa takaisin puuhun niin että heilahtaa, jos tahtoa löytyy ja aivan uutta ajattelua, joka perustuu hyvin vahvaan uuteen visioon isänmaamme hyväksi. Aivan uutta ajattelua, suurelta osin uusilta yhteiskunnallisilta toimijoilta ja tämän uuden ajattelun mukaista toimintaa –

read my lips!

Näen itse jopa sen mahdollisena, että tuo alkuperäinenkin ankeus eli maalaismaisema saadaan herätettyä aivan uuteen kukoistukseen puhumattakaan, että Suomen kaupunkien muuttuminen suurelta osaltaan slummeiksi voidaan välttää –

mutta nyt menemme purjeet pulleina kohti slummiskenaariota!

Suomen, Euroopan ja koko maailman kohtaamat haasteet ovat jo pitkään olleet vaikeampia kuin ehkä koskaan aikaisemmin toisen maailmansodan jälkeen. Historiansa kautta isänmaallamme on lisäksi ollut taakkanaan ”sadan vuoden pakkopaita” kuten olen syksyllä 2014 kirjoittanut. Ei ihme, että immosilla ja vapautusrintamilla menee noin lujaa, ei ihme, että punaisimmat punaliput liehuvat taas!

***

Valtaholismi on ainoa vihollisemme!

Populistiset ääriliikkeet eivät ole ratkaisu ongelmaan vaan enemmänkin terapiaa ja seuraus pullamössöeliitin (huom! koko eliittimme ei ole pullamössöä!) itsekkyydestä kansaa kohtaan ja siitä aiheutuvasta nollatason yhteiskunnallisesta innovoinnista – ”valtaholismista”!

Onko ääriliikkeitten johtajilla halua saati kykyä kohdata ja yrittää ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia kokonaisuutena vai enemmänkin motivaationa päästä itse valtaan, osaksi pullamössöä? Olemme pian kaikki uhreja, jos emme nyt toimi aivan uudella tavalla.

Ikivanhaa laina-agendaansa ajavat ääriliikkeet eivät Suomen olosuhteissa suinkaan kykene ajamaan alas pullamössöeliitin valtaa vaan päinvastoin sopivana vastavoimana tukevat sitä. Kun kansa on kaduilla on poliisikin kaduilla lain ja järjestyksen nimissä ja status quo voi aikaisempaa paksummin ilman, että väärän valtaeliitin tarvitsee enää edes selitellä tekemisiään...

mutta kansa kaduille nyt!

Nimittäin jos maassa alkaa nyt toden teolla tapahtua ja samaan aikaan on myös seassa uutta agendaa ajavia toimijoita, on kaikki mahdollista! Suurella mielenkiinnolla lähden itsekin tarkkailijaksi Jyväskylästä mukaan ensi lauantain 22.8.2015 suurmielenosoitukseen Helsinkiin. Olin Joukkovoiman Facebook ryhmässä aivan ensimmäisten joukossa, ennen kuin ”tajusivat” heittää minut ulos – heilutanhan vain omia lippujani… ;-)

Joukkovoiman ihmiset lukekaa tämä -

E-liike Unitas kansanliike ajaa mm. suomalaisille maailman parasta kansalaispalkkamallia ja perusturvaa, joka lopettaa turhan nöyristelyn omassa isänmaassamme. Kyse on kansalaispalkasta, joka on kokonaisuuden kannalta (raha ja muu agenda) suomalaisille paljon enemmän kuin keskusteluissa ollut ns. ”perustulo”. Voin tarvittaessa myös puhua (tai huutaa) asiasta lauantaina isommallekin ”joukkovoimalle” - sopii teemaan oikein hyvin…

***

Suomalainen sosiaalikapitalismi on tullut tiensä päähän!

Todellinen kokonaisuudesta lähtevä yhteiskunnallinen innovointi on ainoa keino murskata valtaholismi ja viedä Suomi aivan uudelle tasolle! Yhteiskuntasopimuksen tapaisista pikkunäteistä virittelyistä ei tässä nyt ole kyse. Todellisen läpimurron mahdollisuuteen auttaa kovasti se, että maamme nykyinen syvä käymistila tulee aikaansaamaan sen, että pullamössöeliitti tajuaa itsekin hyvinkin pian, että pää on tullut vetävän käteen – ”Kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä ei OSTETTU ENÄÄ sikaa eikä edes säkkiä?”

E-liike Unitasin agendassa ei ole kyse puolueiden lakkauttamisesta.

Kyse jokaisen suomalaisten haastamisesta välttämättömään muutokseen - Suomen ja maailman tila huomioiden meillä on kaksi vaihtoehtoa: haluatko, että isänmaastamme tulee inhodemokratian nimissä entistä enemmän pullamössöeliitin etuoikeuksille rakennettu "väärien kollektiivien" hallitsema lautakuntasuomi, ”nollasummakakunjakosuomi”, jossa yksilötason sisäinen pakkopaita on entistäkin tiukemmalla ja isänmaamme on todellisen vapautensa, luovuutensa ja rohkeutensa menettänyt poliisivaltio –

vai asuuko sinussakin #hyvävallankumous?

 

***

kansalaisaloite.fi - Käy tutustumassa uuteen Nato-kansalaisaloitteeseen! Allekirjoittamisen ja some-jakamisen lisäksi jos haluat aktiivisemmin osallistua Nato-asian edistämiseen liity myös Unitaksen sähköpostilistalle!

***

Napit löytyvät alhaalta!

19.8.2015

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

Unitas kansanliike

E-liike.net

***

"Unelmoin vahvasta, rohkeasta, avoimesta ja innovatiivisesta isänmaasta Suomi Finland, joka ensin tunnistaa ja sitten yhdessä voittaa painajaisen nimeltään valtaholismi. Tämä ruma kupla, joka vahingoittaa meitä kaikkia, on pian hajoava miljooniksi pieniksi palasiksi. Se ei tarkoita ääntenlaskentaa tai silkkihanskoja kaiken aikaa vaan todellista sisäistä yrittäjyyttä isänmaamme eteen, ja jotain sellaista, mihin ei mikään toinen kansakunta ole koskaan pystynyt.

Nämä päivät tulevat jättämään jälkensä loppuelämäksemme kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on täysi luottamus ystävieni ja tulevien ystävieni tukeen niin Suomessa kuin muuallakin ja kaikissa puolueissa, Perussuomalaiset mukaanlukien.

"Ihmisessä itsessään ovat pisimmät matkat" kuten Mika Waltari kirjoitti. Taistelemme isänmaamme puolesta loppuun asti niin, että voimme olla ylpeitä itsestämme muitten kansakuntien joukossa Euroopassa ja kaikilla mantereilla. Ihmiskunnan evoluutio ei tunne rajoja. Pelko pois ja tilalle visio, sitoutumista ja toimintaa. Voitto on meidän."

Petri Hirvimäki

(in english see here)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Sana on vapaa - meinasi taas tulla liikaa tavaraa niin laitan useampaan osaan...

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Ajatuksissasi saattaa olla sitä jotain, mutta tekstistä ei tule itse pääjuoni kunnolla ilmi kun se on kuin haulikolla ammuttua tekstiä, jossa ajatus katkeilee vähän väliä. Sama muuten koskee e-liikkeen sivuja.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos kaima - lue E-liike agenda ja sieltä "Kymmenen askelta vapauteen".

Sen selvempää ei tarvitse. Loppu on resurssikysymys saada kaikki kerralla maailmanluokan tasolle esitysteknisesti.

Tavara on olemassa ja lisää tulee.

Mieti agendan laajuutta ja mieti mitä olen tehnyt tähän asti. Jos ei olisi suurtakin kivunsietokykya mm. tuollaisissa asioissa niin nurkan takana hyytyisi saman tien. Kokeile itse. Sama saattaa koskea myös tätä jos tähän blogiin viittaat. linkki auki vaan ja pidä kiinni -

ja suhteuta; -)

ja tule mukaan!

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Lukaisin sen "Kymmenen askelta vapauteen" ja siinäkin oli jotain pieniä järkeviä osia, mutta loppu oli jotain sekasotkua. Vasta sivuilla olleet videolinkit antoivat jotain selvyyttä asiaan. E-liike siis kattaa ainakin seuraavat asiat.

- Byrokratian vähentäminen (varsinkin TEKES on ongelma?)
- Valtaelitismi ja sen haittojen minimointi
- Kansalaispalkka
- Tasavero
- Jonkin asteinen suorademokratia
- Kapitalismi toimimaan
- Jokainen lähtökohtaisesti yrittäjä

Ei mitään huonoja ideoita. Mutta jotta saisit nuo läpi edes ajatustasolla, niin kannattaa selkeyttää vähän ulostuloa. (Voit käyttää tuota listaa hyväksi, jos haluat.)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #5

Kiitos kaima taas - respect että tsekkasit tavaran mutta hetkinen.

Videolinkit?

Tässä copypaste agendan esipuheesta -

Kuvittele kansainvälinen ja itsenäinen Suomi Finland, isänmaa…

1) …joka nojaa voimallisiin arvoihin!
2) …jossa kukoistaa ”onnellinen kapitalismi”!
3) …melkein ilman poliitikkoja!
4) …jossa on vain hyviä virkamiehiä!
5) …jossa kukaan ei ole työtön!
6) …jossa kukaan muu ei päätä sinun asioistasi!
7) …jossa yksinkertainen on kaunista!
8) …jossa verotus toimii ja kannustaa!
9) …jossa ”jokainen on jo yrittäjä” ilman pakkoa!
10)…jossa kaverilta ei enää oteta!

10.12.2014, Sirsankallio, Petäjävesi

***

Sitten http://www.ambrosia.fi/images/eliikeagenda2015.pdf

"6. INNOSTUS – Kymmenen askelta vapauteen!" s. 25-49

Ei kai tuolla mitään sekasotkua ole..? Eikö se ole tiukkaa asiaa ja hyvääkin kerrontaa - on moni sitäkin sanonut?

Kerro minulle missä on sotkua?

Videolinkit?

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen Vastaus kommenttiin #7

Videolinkeillä tarkoitan niitä sivuilta löytyviä vaalivideoita.

Osa noista kohdista ei kerro mitään ja jokainen kohta kuulostaa markkinapuheelta, jonka ei olekaan tarkoitus kertoa mitään vaan yleensä sen tarkoitus on johtaa harhaan. Jos tuota nyt yrittä jäljitellä, niin voihan vaikka kirjoittaa näin.

Kuvittele maailma...

1),jossa ei ole työttömiä.
2),jossa lapset eivät joudu kärsimään.
...

Kuulostaa hyvältä? Sitten kun nuo avataan, niin oikea mielipide noista asioista voi olla vaikka täälläinen.

1) Työttömät, jotka eivät pärjäisi ilman tukia lähetetään naapurivaltioihin.
2) Kuohinta jokaiselle aikuiselle.
...

Sekasotku syntyy siitä kaikesta ylimääräisestä, jota siinä melkein gradun mittaisessa pdf:ssä on enemmän kuin itse asiaa. Varsinkin mainosteksteille tyypillistä lukijan omantunnon kohotusta ja toistoa on paljon, sekä tietenkin markkinatekstiä, joka ei kerro mistään mitään. Ja laitetaan nyt noistakin esimerkkiä.

Tehdään maailmasta parempi paikka! Purppura-liike pelastaa! Oletko koskaan ajatellut miten huonosti asioita hoidetaan? Purppura-liike on vastaus ongelmiisi! Purppura-liikettä äänestämällä äänestät itseäsi. Voi hyvin ja ole paras. Purppura-liike on vastaus kaikkeen. Ennen ei ollut mahdollista äänestää purppura-liikettä, mutta nyt purppura-liikkeen äänestäminen on tullut mahdolliseksi ja se on sinun asiallasi.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #12

Nyt menee metsään ja pahasti.

Sanoin jo että olet osin oikeassa - ei E-liike.net saitti ja sen videot ole välttämättä sillä tasolla kuin jos olisi joku masiina niitä taustalla tekemässä.

Resurssit yhden suhde miljoonaan.

EN TINGI SIITÄ YHTÄÄN että pitäisi kai Hirvimäellä, "kansanliikkeen ylipäällikköllä" olla oikeus omaan retoriikkaan siinä missä jollain valtapuolueen puoluejohtajallakin?

Herranen aika!

Mutta kun ei tunnu olevan - ollaan niin kriittisiä niin kriittisiä jo pelkän retoriikan tasolla vaikka ei mennä koskaan sinne asiaan asti (porukka, joka on tutustunut kehuu tekeleitäni)

---> Olen antanut sinulle aivan täsmälliset sivut agendasta, jossa ei ole mitään ylimääräistä - tai sitten maailmasta ei löydy ensimmäistäkään yhteiskunnallista toimijaa, jolla ei olisi "ylimääräistä."

http://www.ambrosia.fi/images/eliikeagenda2015.pdf

tuolta siis sivut 25-49

---> Väität että kun laitan listan kymmenestä kohdasta joista yksi on mm. ") …jossa kukaan ei ole työtön!" että siinä on jotain väärin. Minä väitän että se on hyvää ja tiivistettyä retoriikkaa jolla luvataan mitä tuleman pitää.

Jos ei olisi noita mainittuja sivuja olemassa, MUTTA KUN ON ja juuri minä olen ne maailmaan tehnyt!

Yhteiskunnallista innovointia täysin välittämättä uhrauksista - en ole tuonut tätä asiaa mutta kai sitäkin pitää korostaa... joku luulee että tuollainen tulee itsestään kun se lukee PDF:ssä. Ei todellakaan. 48 vuotta siihen tarvitaan ainakin omalta osaltani ja korkojen kanssa ennen kuin pystyn tuollaista tekemään.

Respect?

***

Miten tämä on niin vaikeaa - kuinka monella noista puoluejohtajista on mitään vastaavaa koskaan ollutkaan?

Sehän se on se kysymys.

Ja mitä tulee noihin mainittuihin sivuihin.

Se on siinä vaikka itse sanonkin, ja sanoo jo moni muukin.

Siinä meille "yhteiskuntasopimusta"

Ai niin - eihän suomessa saa itse mitään sanoa - etenkään omastaan!

Sellainen maa tämä nyt on - isänmaa.

Muutetaan sitä.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi Vastaus kommenttiin #13

Wikipediasta: "Retoriikka (m.kreik. rhētorikē tekhnē) eli puhetaito on oppi menestyksekkäästä ja vakuuttavasta puhumisesta. Sitä on luonnehdittu suostuttelemisen taidoksi. Retoriikkaa kehitettiin alun perin antiikin Kreikassa, ja myöhemmin antiikin Roomassa. Puhetaito ei ole pelkkää kaunopuheisuutta, vaan sisältää myös yleisemmin kyvyn ilmaista itsensä ja viestiä toisille tarkoituksensa. Alun perin sillä tarkoitettiin nimenomaan oppia menestyksekkäästä poliittisesta puhumisesta."

Jos sinulle kerrotaan, että sinun ajatuksiasi on vaikea seurata tai löytää se, mitä tarkoitat, se kertoo siitä, että kykysi ilmaista itseäsi ja viestiä toisille tarkoituksistasi ei ole niin onnistunutta kuin toivoisit sen olevan. Tyyli ennen tarkoitusta harvoin johtaa siihen menestyksekkääseen tarinaan, jota jahtaat, joten sikäli kun haluat kehittyä, suosittelen ottamaan palautetta vastaan kommunikaation tiimoilta.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #16

Joku voi kertoa minulle mitä haluaa niin kerron takaisin.

***

Oletko koskaan Jonna kuullut Brasilian jalkapallomaajoukkueesta, joka vuonna 1958 voitti sensaatiomaisesti Tukholmassa jalkapallon maailmanmestaruuden vaikka osa porukkaa pelasi paljain jaloin?

Brassit veivät pelin uudelle tasolle.

Voittivat seuraavan 12 vuoden aikana kolme pyttyä. Oli jatkossa miehillä maailman parhaat nappikset jaloissa seuraavissa kisoissa ja joka ikisessä seuramatsissa noitten 1958 kisojen jälkeen.

Miksiköhän jos kerran voittivat paljainkin jaloin?

Miksiköhän?

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi Vastaus kommenttiin #17

Minä ymmärrän, että sinä haluat "voittaa", jos näin voi sanoa. Haluat tehdä sen omalla tyylilläsi. Voinet kuitenkin olla samaa mieltä siitä, että paljain jaloin jalkapallon pelaaminen ei ole se ehdoton reitti voittaa, sillä muutoinhan sitä peliä pelattaisiin pääasiassa juuri siten.

Sinä olet älykäs tyyppi. Mitä minä toivon näkeväni juuri sen tähden sinulta on selkeämpi viestintä, jotta useampikin ymmärtäisi sinua. Jos aikoo kirjoittaa, on kirjoituksen tarkoituksena kuitenkin jakaa oma ajatuksensa, ja jos ajatuksesta on vaikea saada selvää, siinä on tuhlannut niin omaa kuin toistenkin aikaa. Tuskin sinäkään haluat turhaa työtä tehdä ja huudella kuuroille korville - Selkeämmällä viestinnällä korvat aukeavat!

Osa karsittavista asioista toki voi tuntua antavan paljonkin tekstiin lisää. Usein se kuitenkin vain sotkee kohtuuttomasti ja tekee tekstistä vaikeasti seurattavan eikä asiasi tule niin selvästi esiin. Karsitut osat voi vaikka laittaa säilöön toista tekstiä varten, jos niin haluaa.

Harjoitus on kaiken ydin. Kirjoituksien karsiminen rönsyilystä auttaa nimittäin ajattelemaankin tehokkaammin. Sille en voi mitään, jos sinua ei kiinnosta tavoittaa ajatuksillasi mahdollisimman monia ja siten kasvattaa sekä tunnettuvuuttasi, uskottavuuttasi että vaikutusvaltaasi. Minä toivoisin, että sinua kiinnostaisi, ja ottaisit siksi vihjeitä vastaan. Olet mielestäni liian fiksu tyyppi jäädäksesi varjoon.

Helppoa ei ole muuttaa tapojaan tai viestintäänsä, sillä ne ovat jokaiselle aikojen saatossa muotoutuneita tapoja ja tyylejä - lähes osa koko persoonaa. Tässä voi auttaa esimerkiksi luetuttaminen muilla, joilta voi pyytää palautetta ja ottaa sitä vastaan: Mikä jää epäselväksi? Mikä on tarpeetonta? Mitä voi poistaa, mitä kannattaa aukaista lisää? Palautteen myötä noita asioita oppii itsekin näkemään ja ylipäätään omat tekstit kannattaa lukea alusta loppuun monesti ja katsella kriittisesti. On myös hyvä joskus nukkua yön yli ja lukea seuraavana päivänä ns. "uusin silmin".

Lisäksi on niin kutsuttu "kill your darlings"- kirjoitusvinkki, joka tarkoittaa sitä, että itselleen oikein rakkaat ja hyvät lausahdukset, sanat ja joskus jopa kokonaiset kappaleet ja tekstit, onkin vain jätettävä julkaisematta. Jokaiselle on tuohon ihan oma tapansa, tässä nyt on vain yksi esimerkki: http://writeroutine.blogspot.fi/2012/02/how-to-kil... .

Mitä tarkemmin saat ydinajatuksesi esiin, sitä varmemmin ihmiset sinua kuuntelevat. Sitä varmemmin he palaavat lukemaan tekstejäsi ja haluavat kuulla juuri sinun ajatuksistasi. On selvää, että ne reitit, miten itse päädyt näihin ajatuksiin, ovat monimutkaiset ja monisyiset, mutta löytäessäsi sen itse timantin sieltä seasta, tarjoile se lukijoille. Älä tuo koko hiilikaivosta sen mukana.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #18

Kiitos Jonna -

olet oikeassa ja olet väärässä - oikeasssa siinä mitä sanot, väärässä siinä että et kuuntele mitä minä sanon.

Kiitos kuitenkin piristyksestä. Nappiskauppaan mennään heti kun saadaan resursseja. Mun agenda on niin laaja, että on vaikea parantaa esitystään... koko ajan joutuu miettimään miten tekee kun tulee uutta keihäänkärkeä.

Joista jokainen liittyy toisiinsa!

Skitsofreninen tilanne - mutta sen aika tulee kun kaikki liitetään toisiinsa muuallakin kuin omassa päässäni ja vieläpä helppotajuisesti.

Siksi pyydän sinuakin mukaan ostoksille!

Ja muitakin.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi Vastaus kommenttiin #19

Keihäänkärkien kehittelyn sinusta huomaan ja näen siinä hienoisen ongelman itsessään. Sitä kautta aiheuttaa herkästi vain eripuraa ja ristiriitaa ihmisten välillä, vaikka sitä tuskin tarkoituksella teet - haluat haastaa ihmiset ajattelemaan, vaan puolustureaktio iskee monilla päälle. Viestinnällä on merkitystä.

On lisäksi vaikea liittää asioita yhteen, jos niitä erottelee kovasti toisistaan. Asiat liittyvät vahvasti toisiinsa, tästä olemme täysin samaa mieltä, ja siksi niissä tulisikin sukeltaa yhä syvemmälle. Tulee voida tarkastella, mitkä ovat ne todelliset kytkökset ja miten laajemmista ilmiöistä voi ilmaista yleistajuisesti ja rakentavasti. Jos syvempiin syihin ei uppoudu, niin keihäänkärkiä saakin kehitellä liukuhihnalla lisää - ongelmia kun syntyy syvemmistä rakenteista kuin sieniä sateella. Helppoa syventyminen ei todellakaan ole, mutta fiksuja ihmisiä on hyvä siksi haastaa. Sinusta uskon, että on vastaamaan siihen haasteeseen - en muuten olisi välittänyt edes aloittaa keskustelua aiheesta kanssasi.

Uskoisin olevani mukanasi, vaikka et sitä huomaisikaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #20

Hienoa Jonna! Ole mukana ja seuraile. Saa tulla mukaankin ihan niin kuin haluaa jos siltä alkaa tuntua - siis että "paskan" seassa on se timantti!

Keskitytään siihen timanttiin ja paskat lähtee pesemällä ja ajan kanssa jos ei kakkaa lisää ainakaan tarkoituksella...

Oisko sulla painepesuria..;-)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #5

Ja on muuten todella hienoa että annat tukeasi "ei mitään huonoja ideoita"

KIITOS!

Ihan oikeasti, kiitos.

Made my day;-)

(tää on ihan hullua hommaa btw... juuri siitä syystä että uhraukset suhteessa noihin kehuihin on vielä tässäkin vaiheessa jotain aivan järkyttävää... joku tässä vie ja mies vikisee... kirjoitan siitä uutta blogia vielä II/II osan jälkeen täsmällisemmin... alan pikku hiljaa tajuta mikä se joku on. Näillä mennään - ja hullu en ole, enkä edes kylähullu vaikka moni kai kovasti haluaa minusta sellaisen tehdä - voisin väittää että (valta)puoluetouhut on paljon enemmän kylähullun hommaa kuin omani;-))

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Vielä - jännä miten ihmiset luulevat että se mitä teen tulee jotenkin itsestään.

Sanotaan näin, että se mitä teen on mahdollista tulla kun antaa aivan kaikkensa

Monella mittarilla paljon enemmänkin. Kysykää läheisiltä ni...

Jotenkin vaistoaa vieläkin sen että se että mulla ei ole puoluetta takana ei aiheuta mitään riemunkiljahduksia -

"Syyttäköön itseään jos on vaikeaa kun tekee omilla säännöillään"?!

Systeemin muuttaminen tapahtuu nopeasti kun porukka alkaa antaa arvoa sille että joku uhrautuu... itsestään se ei muutu koskaan eikä myöskään valtapuolueiden kautta.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Tälläiset blogit jossa julistaa jotain omaa juttuaan ei koskaan ole mitään kaikkein helpoimpia keskustelun pohjaksi. Sittenon tuo sana "isänmaa" -

täytyisi varmaankin avata keskusteluissa mitä tarkoittaa "isänmaa".

Minulla on kutina että se tarkoittaa kovin montaa erilaista asiaa jos asiaa syvällisemmin miettii?

No went zone jos laitat Usarin keskusteluihin sanan "isänmaa"?

Juuri näitähän tässä myös yritetään muuttaa;-)

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

P.H;"..alkuperäinenkin ankeus eli maalaismaisema saadaan herätettyä aivan uuteen kukoistukseen.."

Sovitaanko nyt kuitenkin se että Hirivmäki pysyy siellä Jyväskylässä, eikä tule ainakaan minun maalaismaisemaani herättelemään.

PS se "valtaholismi" sitä Hirvimäkeäkin ajaa..eli edustajaksi päästävä ja liike saatava kukoistamaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

1) Kalervolle ei sitten kelpaa hyvä kansalaispalkka, jolla murto-osan asumiskustannuksilla jo pärjäilee maaseudulla ja jos sattuu olemaan lestadiolais perhe niin aina parempaa;-)

2) Toki joudutaan kepulaista maataloustukiaispolitiikkaa tarkastelemaan ja maaseudun omaa innovointikykyä herättelemään - olisipa kurjaa!

3) Samalla voitaisiin siis tehdä oikein hyvää kehitysaputyötä sallimalla afrikkalaisille viljelijöille jonkunlaista kilpailukykyä nykytilanteeseen verrattuna...

4) Maaseudun ihmisten tsemppi ja vireystila voisialkaa koheta kummasti jo noilla

5) Lähiruokaa kaupunkiin jne.

***

Omaa "valtaholismiani" ajaa vain se että olen päättänyt muuttaa tätä maata. Se on pakko, se on oma isänmaa ja se ansaitsee muuta kuin nykyään saa. Määritelmällisesti visiolla ohjautuvuus ei ole valtaholismia. Valtaholismia on se että ohjautuu (vain) sillä millä saa lisää valtaa.

Tarina on tosi.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

"Eihän tässä tuohussa ole mitään järkeä! Väittääkö joku oikeasti, että suomalainen maaseutupolitiikka luontoa raiskaavine tehometsätalouksineen ja maaseudun ihmiset latistavine tukihässäköineen on vuosikymmenien saatossa ollut parasta, mitä maaseudun ihmiset pellonreunoilta ja korpikylistä järvenrannoille ovat ansainneet? Suomen Keskusta – näyttäkää minulle missä on isänmaan maaseudun suuri innostus niin minä näytän teille Kinnulan väkiluvun kehityksen – Juha Sipilä, Mauri Pekkarinen ja kumppanit odottakaahan kun kevät vielä ehtii!" Petri Hirvimäki uusisuomi.fi puheenvuorossa.

http://e-liike.net/e-liike/maaseutu

ps - Terveisiä pikkuserkku Mami Mauri Pekkariselle missä ikinä lienetkin. Itselläni on kosketusta suomalaiseen maaseutuun, maatalouten ja metsätalouteen, no problem. Puitten halaaminen luonnistuu myös.

Toni Tamminen

Kiitos Petri ja kuuroille korville tämäkin siis, kaimasi Petri ei halua ymmärtää oman tilanteensa vakavuutta, vaan leijuu jossain sellaisissa fääreissä,joita normaalilla ajatuksenjuoksulla on vaikea tajuta saati selityksistään huolimatta pysyä mukana tuossa tajunnanvirrassa. Kommenttisi ei mennyt metsään, vaan päinvastoin osui naulan kantaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Toni - käy pyytämässä kaikki kaverisikin.

Sitä vaan että minulla lienee oikeus omaan mielipiteeseeni näillä ajankäytöillä ja uhrauksilla isänmaani eteen.

Niin kuin jokaisella meistä.

***

Ei se ole mitään ärsyyntymistä jonkun kommnetista vaan oman näkökulman tuomista. Asia ei ole mustavalkoinen.

Vain se on mustavalkoista että nuo sivut 25-49 on kova juttu vaikka itse sanonkin. Myös se millaisissa olosuhteissa ne on tehty. Ilman tiettyjä asioita ne olisivat jääneet tekemättä.

http://ambrosia.fi/images/eliikeagenda2015.pdf

Olen niistä todella ylpeä ja toivoisin että saan ajatuksiani päättäjille, jotta maa menee eteenpäin.

Tai sitten innovoidaan jotain uutta jekkua...

Yhteiskuntasopimukset on täydellistä pullamössöeliitin näpertelyä joilla ei ole mitään merkitystä maamme tilaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset