Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Eilinen A-studio - vmp!?

  • Eilinen A-studio - vmp!?

Nuorison viljelemänä "vmp" ei suinkaan viittaa Puheenvuoroni otsikossa Varamiespalvelu nimisen yrityksen uuteen nimeen. Olen törmännyt tähän lyhenteeseen aivan toisessa merkityksessä viime aikoina. Google kertoo, että tuo "m" tarkoittaa "mitä" ja "v" ja "p" ovat suomen kielen slangi-ilmaisuja liittyen ihmisen fysiologiaan navan ja polvien välisellä alueella -

ei onnistunut eilinen Ylen A-studio!

A-studio: Talk Työttömien kimpussa 24.9.2015 klo 21. "Vieraina työtön Jaana Immanen-Peuha, yrittäjä Kim Väisänen sekä kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Ben Zyskowicz (kok). Keskustelua vetää Susanne Päivärinta” #yleastudio”

Ohjelmassa yritettiin löytää eväitä työttömyyden nujertamiseen. Tärkeänoloisesta jutustelustaan huolimatta toimittaja Susanne Päivärinnan eilinen emännöinti neljän studiovieraan kanssa oli täysin vanhan toistoa kyseisessä aiheessa. Vaikka toimittaja muistutti moneen kertaan vieraitaan ehdottamaan jotain radikaalia, mitään radikaalia ei koskaan kenenkään suusta tullut - miten olisi voinutkaan, lähtökohdat huomioiden?

***

Presidenttiehdokas Hirvimäellä on teille asiaa hyvät keskustelijat ja toimittaja Päivärinta, mutta ensin hieman pohdittavaa jokaiselle suomalaiselle -

Puheenvuorossani "Kaksinaismoralismin maailmanennätySSS!?" muutama päivä sitten kirjoitin: "Eteläranta ja SSS-hallituksemme maalailevat maailmanloppuja siitä, jos ei päästä eteenpäin jossain 5 % tuottavuusloikka -näpertelyissä. Minä, presidenttiehdokas Hirvimäki, jolle oma isänmaa ei salli nykyisellään juuri marjanpoimintaa kummoisempaa, pelkään myös pahinta - mutta se on hieman toisenlainen pahin se.

Työmarkkinateatterin ja hallituksen yhteisessä loppunäytöksessä puristetaan kohta taas yön pimeydessä viime minuuteilla ulos ”yhteinen sopimus”. Sitten salamavalojen räiskeen päälle kerrotaan itseä huonosti vähätteleviä sankaritarinoita siitä, miten väsymättä paiskittiin hommia isänmaamme eteen: "Menkää ihmiset vain rauhassa nukkumaan - olemme juuri pelastaneet Suomen!”

***

Toimittaja Susanne Päivärinta -

penäsit jokaiselta keskustelijalta "radikaalia ehdotusta" siitä miten Suomi saadaan jaloilleen ja työttömille töitä. Hyvä. Miksi ihmeessä sinä sitten raahaat studioon kaksi 100+ vuotta vanhan puolueen nolla-summa-kakun-jako-poliitiikkoa? Miksi Suomessa yleensäkin tehdään aina ja joka paikassa niin kun jotain uutta pitäisi keksiä?

Ja miksi teillä toimittajilla tuntuu olevan niin kauhea tarve opettaa suomalaisille miten politiikkaa pitäisi tehdä?

Siihen prosessiin ilmeisesti tarvitaan näitä ikivanhojen ideologiapuolueitten kansanedustajia ja ministereitä? Eivätkö suomalaiset voisi päinvastoin opettaa politiikkaa ja yhteiskunnallista innovointia toimittajille ja sitten kerrottaisiin se yhdessä poliitikoille? Lupaan teille Susanne Päivärinta ja Yle, että saisitte kauttani aivan uutta ajatusta maamme asioihin, erittäin hyviä vieraita ja ainakin tusinan tulevaisuuden A-Talkin teemat, jotka eivät jätä ketään kylmäksi!

ps. Susanne - kysypä veljeltäsi mikä mies on Hirvimäki.

(Edit - tässä on kyse eilisestä omasta turhautumisesta. Sinulla on oikein hyviäkin juttuja välillä.)

***

”Työtön" Jaana Immanen-Peuha -

Jaana, mieti aluksi sitä miksi pyydän suomalaisia mukaan perustamaani kansanliikkeeseen Unitas E-liike ”leipäjonoista Silicon Valleyhin ja toisinpäin!”. Olemme samassa veneessä. Sinulla oli täyttä asiaa ja tsemppiä syksyyn - täällä ollaan!

***

Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) -

Jos politiikka olisi kaksinkamppailua, niin olisit ilmeisesti illan voittaja – mutta politiikka ei saa olla sitä enää Suomessa sadan vuoden pään hakkaamisen jälkeen! Perustulo on lähtökohdiltaan hyvä juttu, mutta perustulon ajateltu toteutusmalli (Vihreät) ei ole hyvä juttu, vaan nyt on öljyttävä koko koneisto saman tien.

Sitä paitsi se on ”kansalaispalkka” eikä mikään perustulo!

***

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) -

Kuulostit ihan Kokoomukselta. Ei siinä mitään pahaa sinänsä ole, mutta vuoden 2015 Suomi on täynnä (Kokoomuksen) asioita, joissa Kokoomuksen ei kannata enää kuulostaa ihan Kokoomukselta! Sama pätee jokaiseen puolueeseen Suomessa.

ps. lue alla olevat terveiseni Kim Väisäselle myös!

***

Yrittäjä Kim Väisänen -

Se on kasvuyrittäjyys-ekosysteemin-rakentaja Hirvimäki tässä!

V*****i meni Hirvimäellä toinen yrittäjän ura suomisysteemin takia, mutta ei anneta sen olla lopullista, eihän? Onko sinulla entisenä Tekesin mannekiinina kanttia väittää, että Suomella olisi varaa ryssiä reilua peliä ja kilpailua, luovuutta, tehokkuutta ja markkinataloutta? Olet fiksu ja ahkera yrittäjä ja minkä sitä aina asioille voi tietyssä vaiheessa - mutta nyt kun sinulla on rahaa ja resurssia voit asioille paljonkin halutessasi.

"Tekes alas on uusi Nokia!"

Ei suomalainen virkamiespömpöösirahoitus ole sinun syysi. Ymmärtämättömyys on sinun syysi, jos ymmärtämätön haluat pullamössövaltaeliitin mukana olla. Olet ansainnut menestyksesi, mutta et ansaitse kunnioitustani jos et ymmärrä millainen läpimätä systeemi julkisvetoinen suomalainen pk-kasvurahoitus on, vaan pikemminkin olet itse saamamiehenä sen sisäpiirissä. On olemassa myös kolikon toinen puoli, kasvuyrittäjyyden keskitysleiri. Sen parakeissa on alkanut kyteä kapina.

Sinulla on kaksi tietä, valitse viisaasti.

Toinen on suomalaisen ”kaverisosiaalikapitalismin” jatkaminen ja toinen on ”onnellinen kapitalismi”, jossa jokainen yrittäjä ja sijoittaja ovat samalla viivalla ja josta poliitikot ja väärät virkamiehet ovat hyvin kaukana. Unitas E-liike etsii kuumeisesti isänmaallisia ihmisiä, joilla on aikaa ja intohimoa muutokseen, osaamista, suhteita, rahaa tai kaikkea em. ja jotka haluavat tehdä ”hyvän vallankumouksen”! Tarkoitus on myös perustaa uusi kasvuhakuinen yhteiskunnallinen start-up yritys, joka etsii sekin oikeita ihmisiä -

täällä ollaan, Kim, sinullekin!

 

***

Napit ja koordinaatit löytyvät alhaalta!

25.9.2015

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

Unitas kansanliike

E-liike.net

 

***

Presidenttiehdokas Hirvimäki kutsuu sinut mukaan!

  • Suomalaiset ”leipäjonoista Silicon Valleyhin” nyt mennään!
  • Ihmiset tasavallan huipulla teidät on haastettu!
  • ”Principles of Unitarism in Politics” – akateemikot missä olette?
  • Yritysmaailmalle kutsu tulla mukaan perustamaan uusi yhteiskunnallinen start-up!
  • Julkkikset ja taiteilijat – Jari Tervo sinut on taas haastettu!
  • Media, päätoimittajat, kustantajat, lehtikeisarit – hep, hep!
  • Suomalaiset sankarimainostoimistot täällä ollaan!
  • Puoluetoimistot ja puolueaktiivit herätys, pienpuolueet!
  • jne. yhteys allekirjoittaneeseen: petri.hirvimaki(at)E-liike.net

***

kansalaisaloite.fi - Käy tutustumassa uuteen Nato-kansalaisaloitteeseen! Allekirjoittamisen ja some-jakamisen lisäksi jos haluat aktiivisemmin osallistua Nato-asian edistämiseen liity myös Unitaksen sähköpostilistalle!

***

"Unelmoin vahvasta, rohkeasta, avoimesta ja innovatiivisesta isänmaasta Suomi Finland, joka ensin tunnistaa ja sitten yhdessä voittaa painajaisen nimeltään valtaholismi. Tämä ruma kupla, joka vahingoittaa meitä kaikkia, on pian hajoava miljooniksi pieniksi palasiksi. Se ei tarkoita ääntenlaskentaa tai silkkihanskoja kaiken aikaa vaan todellista sisäistä yrittäjyyttä isänmaamme eteen, ja jotain sellaista, mihin ei mikään toinen kansakunta ole koskaan pystynyt.

Nämä päivät tulevat jättämään jälkensä loppuelämäksemme kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on täysi luottamus ystävieni ja tulevien ystävieni tukeen niin Suomessa kuin muuallakin ja kaikissa puolueissa, Perussuomalaiset mukaanlukien.

"Ihmisessä itsessään ovat pisimmät matkat" kuten Mika Waltari kirjoitti. Taistelemme isänmaamme puolesta loppuun asti niin, että voimme olla ylpeitä itsestämme muitten kansakuntien joukossa Euroopassa ja kaikilla mantereilla. Ihmiskunnan evoluutio ei tunne rajoja. Pelko pois ja tilalle visio, sitoutumista ja toimintaa. Voitto on meidän."

Petri Hirvimäki

(in english see here)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Päivärinta tyrkytti omia mielipiteitään puhumalla tahallaan panelistien päälle heti muutaman sanan jälkeen. Tämä koski erityisesti toimittajan mielipiteistä eroavia puheenvuoroja.

Vastedes suljen vastaanottimen Päivärinnan ilmaannuttua ruutuun.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Jep ja ongelma on, että mielipiteitä maa on pullollaan vanhan agendan asioista - valitse A tai B. Heh... ei tuo ole ongelma tyhmemmällekään.

Mutta onko toimittajilla noin keskimäärin uusia ajatuksia yhteiskunnallisista asioista? Vastaus: ei ole, mitä olen seurannut ainakaan julkisuudessa.

Kysymys Suomimedialle - kannattaisiko etsiä niitä joilla niitä on ja ei välttämättä ihan pelkästään Arkadianmäeltä?

***

Media on mukana samassa valtaholismin aiheuttamassa suuressa luovuuden ja onnellisuuden latistuksessa kuin koko pullamössövaltaeliitti Suomessa - media on suomalaisen inhodemokratian pääportinvartija!

Katastrofaalinen asia Suomelle!

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Viittä asiaa haluan painottaa näissä "kansanliike ja presidenttikekkereissä" -

1) Luulo ei ole tiedon väärti

2) Resurssit on alussa 1/100 000 suhteessa valtapuolueisiin

3) Meillä on visio Suomelle.

4) Jokainen voi tulla mukaan omalla tavallaan... ja ei minua tarvitse pelätä;-)

5) Juuri sinun mukaantulemisellasi on valtava merkitys. Pienetkin asiat ovat todella merkityksellisiä ny ja auttavat itseänikin jaksamaan... ja mitä sitten tapahtuu kun ISOJA asioita alkaa tapahtua, minä olen vain minä ja synergia ei tule Hirvimäestä itsestään maailman tappiin asti se on ihan varma!!!

Isänmaatamme on muutettava!

"Presidenttiehdokas Hirvimäki kutsuu sinut mukaan!

- Suomalaiset ”leipäjonoista Silicon Valleyhin” nyt mennään!
- Ihmiset tasavallan huipulla teidät on haastettu!
- ”Principles of Unitarism in Politics” – akateemikot missä olette?
- Yritysmaailmalle kutsu tulla mukaan perustamaan uusi yhteiskunnallinen start-up!
- Julkkikset ja taiteilijat – Jari Tervo sinut on taas haastettu!
- Media, päätoimittajat, kustantajat, lehtikeisarit – hep, hep!
- Suomalaiset sankarimainostoimistot täällä ollaan!
- Puoluetoimistot ja puolueaktiivit herätys, pienpuolueet!

jne. yhteys allekirjoittaneeseen: petri.hirvimaki(at)E-liike.net

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Taidan lähteä tästä laittamaan vielä yhden hirsivarvin mökin korotukseen perjantai-illan ratoksi -

(ei ymmärrä suomalaisuutta Hirvimäki aina ei...)

Jaakko Häkkinen

Pilkunviilausta: vittu ja paska eivät ole slangia vaan ihan yleiskieltä, vaikkakin tyylilajiltaan epäviralliseen rekisteriin kuuluvia. Paska-sanalla on jo Siperian obinugrilaisissa kielissä todennäköinen vastine, joka merkitsee 'uloste'. Sana on siis alkuperäisin tähän tarkoitteeseen viittaava sanamme.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Jaakko - hyvä havainto! Eihän kukaan voi heti aivan täydellinen olla, kenties emme edes sinä ja minä? ;-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset