Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

"Suomi Natossa - ei uhkaa eikä uhittelua!"

  • Piirros: Kaarle Lange
    Piirros: Kaarle Lange

Itsenäisyyspuolue IPU:n entinen puheenjohtaja Antti Pesonen kirjoitti eilisessä Puheenvuorossaan "Kohta taas juhlitaan olematonta Suomen itsenäisyyttä". 

Pistin ilolla merkille Pesosen blogista, että puolueen perustaja ei maininnut siinä sanallakaan mitään Natosta ja etenkään ei kertonut miten "vääristynyt kuva" meillä suomalaisilla on Venäjästä. Pesonen keskittyi vain EU:n mollaamiseen. Myös pikainen silmäily IPU:n kotisivuille todisti sitä, että suoranainen Venäjän nuoleskelu ja yliymmärtäminen on mitä ilmeisemmin jäämässä vähemmälle jatkossa puolueen linjauksissa ja julkisuuskuvassa?

Voiko IPU:n touhuun alkaa pikkuhiljaa suhtaantua järjellisesti?

Ei minulla ole mitään sitä vastaan jos IPU pääsee eteenpäin ja sen teemat kantavat. Oikeastaan yritän auttaa omalla tavallani niin kuin muitakin puolueita - eri asia kuuntelevatko ne? Mitä tulee juuri IPU:un ehkä kesäkuinen "sparraukseni" on ajanut osaltaan muutosta puolueen sisäpiirin ajattelussa? En kertakaikkiaan voinut olla kirjoittamatta melkoisen terävällä näppäimistöllä kun uussuomettumisen maailmanennätysyritys tapahtuu suoraan silmieni edessä - 

"IPU - Itsenäisyyspuolue vai trollipaja?"

 

***

Minulle Suomen itsenäisyyspäivä ei ole turha päivä juhlallisuuksineen. Kuitenkin jatkuvasti kasvavalle joukolle suomalaisia vasta Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi sellaista itsenäisyyttä kuin nykymaailmassa on parhaimmillaan mahdollista saavuttaa.

Suomi ei ole ollut koskaan kunnolla itsenäinen sotiemme jälkeen?

Itsenäisyyden kai pitäisi olla jotain sellaista missä asiat eivät enää perustu pelkoon siitä mitä isoveli Venäjä totalitarismissaan saa huomenna tai ylihuomenna mahdollisesti päähänsä. Ainainen pelko on yhteiskunnalliselta kannalta ollut meille pelkäämistä ja huolta paljon suurempi taakka suomettumisineen ja muine kansaa jakavine ilmiöineen.

 

***

Eilen oli toinenkin Uuden Suomen Puheenvuoro, johon haluan ottaa kantaa.

Arto Vihavainen on tehnyt parempiakin blogeja kuin "Onneksi ei olla Natossa" eli ajatus Turkin ilmapuolustuksen ja Suomen Natojäsenyyden kytkemisestä toisiinsa oudolla tavalla. 

Tomi Ketola heitti hyvin takaisin: "Vaikea kuvitella tilannetta jossa Turkki päättäisi hyökätä Venäjälle. Vielä vaikeampi kuvitella tilannetta jossa natomaat päättäisivät sellaisen yksimielisesti hyväksyä ja liittyä mukaan. Niinpä nyt kun Turkin ilmatilaa on toistuvasti loukattu niin uskoisin varsinkin Venäjän rajanaapurien olevan oikein tyytyväisiä natojäsenyyteensä."

Kiitos myös Kaarle Lange - yksi piirros kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!

 

***

Oma alkuperäinen johtoajatukseni on olllut Nato-asian miettiminen Venäjän sisäpolitiikan kautta. 

Ei Putinin Venäjän valtaklikki välttämättä kovin paljoa eroa Al-Assadin porukoista! Sattumalta vain kymmenen tuntia ennen Boris Nemtsovin murhaa kirjoitin ensimmäisessä Nato blogissani Usarissa  "Vallankumous saapuu Punaiselle torille" Sen jälkeen olen kirjoittanut monta muutakin Nato-blogia, joissa Venäjän valtaklikin "kuolemanpelko" eli Venäjän sisäpolitiikka on ollut keskiössä -

asia mistä Suomessa ei kyetä julkisesti koskaan keskustelemaan?

 

***

Hmm... kun asioita miettii riittävän kauan alitajunnassaan eikä jumiudu vain yhteen juttuun niin tulee uusia näkökulmia. Kertokaa siis Naton vastustajat miten saatte teilattua tämän viimeisimmän ajatukseni - miten tosi se onkaan kun sen vain ensin hoksaa -

"Suomi Natossa on parempi Nato Venäjälle!" 

 

***

Napit ja koordinaatit löytyvät alhaalta!

26.11. 2015

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

Unitas E-liike

 

***

Presidenttiehdokas Hirvimäki kutsuu sinut mukaan!

  • Suomalaiset ”leipäjonoista Silicon Valleyhin” nyt mennään!
  • Ihmiset tasavallan huipulla teidät on haastettu!
  • ”Principles of Unitarism in Politics” – akateemikot missä olette?
  • Yritysmaailmalle kutsu tulla mukaan perustamaan uusi yhteiskunnallinen start-up!
  • Julkkikset ja taiteilijat – Jari Tervo sinut on taas haastettu!
  • Media, päätoimittajat, kustantajat, lehtikeisarit – hep, hep!
  • Suomalaiset sankarimainostoimistot täällä ollaan!
  • Puoluetoimistot ja puolueaktiivit herätys, pienpuolueet!
  • jne. yhteys allekirjoittaneeseen: petri.hirvimaki(at)E-liike.net

***

kansalaisaloite.fi - Käy tutustumassa uuteen Nato-kansalaisaloitteeseen! Allekirjoittamisen ja some-jakamisen lisäksi jos haluat aktiivisemmin osallistua Nato-asian edistämiseen liity myös Unitaksen sähköpostilistalle!

***

"Unelmoin vahvasta, rohkeasta, avoimesta ja innovatiivisesta isänmaasta Suomi Finland, joka ensin tunnistaa ja sitten yhdessä voittaa painajaisen nimeltään valtaholismi. Tämä ruma kupla, joka vahingoittaa meitä kaikkia, on pian hajoava miljooniksi pieniksi palasiksi. Se ei tarkoita ääntenlaskentaa tai silkkihanskoja kaiken aikaa vaan todellista sisäistä yrittäjyyttä isänmaamme eteen, ja jotain sellaista, mihin ei mikään toinen kansakunta ole koskaan pystynyt.

Nämä päivät tulevat jättämään jälkensä loppuelämäksemme kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on täysi luottamus ystävieni ja tulevien ystävieni tukeen niin Suomessa kuin muuallakin ja kaikissa puolueissa.

"Ihmisessä itsessään ovat pisimmät matkat" kuten Mika Waltari kirjoitti. Taistelemme isänmaamme puolesta loppuun asti niin, että voimme olla ylpeitä itsestämme muitten kansakuntien joukossa Euroopassa ja kaikilla mantereilla. Ihmiskunnan evoluutio ei tunne rajoja. Pelko pois ja tilalle visio, sitoutumista ja toimintaa. Voitto on meidän."

Petri Hirvimäki

(in english see here)

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

No niin Samaran trollit ja Volgan lautturit - Hirvimäki laittoi pitkästä aikaa aidon Nato-blogin ilman mitään krumeluureja.

"Suomi Natossa on parempi Nato Venäjälle!"

Eikös juu!?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"Suomi Natossa on parempi Nato Venäjälle!"

Eikös juu!?

Ymmärrän Valkoisen talon lemmikin tarkoittavan, että mikäli Suomi liittyy USAn ulkopolitiikan jatkeena toimivaan sotilasliittoon, jonka kanssa Venäjällä on perinteisesti ollut sen edellämainitusta luonteesta johtuen vähän "kireää", tämä 1300 kilometriä uutta rajaa kyseisen sotilasliiton kanssa tulisi Venäjällä nähdä positiivisena asiana?

Kertaatko vielä tuon logiikan? Jos perustelet ajatuksesi sillä että Suomi päästessään "päättäviin pöytiin" myös Natossa voisi toimia "liennyttäjänä" niin älä vaivaudu perustelemaan. En nimittäin osta sitä ajatusta.

Ja mitä tulee tähän blogisi "suosion" sammumiseen, niin henkilökohtaisesti olen lopenkyllästynyt tuohon jatkuvaan itsekorostuksen tarpeeseen joka sinua selvästi vaivaa.

Saat "tärkeää" postia Valkoisen talon vaikuttajilta, sitä kautta Venäjä on sinusta kiinnostunut.. leikit ajatuksella "presidenttiehdokkuudestasi" tämän sammumisen syynä. Samoin harhailet jossain median ja Uuden Suomen sinua vastaan kohdistamassa salaliitossa. Ei.

En minäkään, tai kukaan muukaan, kitise ettei kirjoituksia nosteta ylös. So.. Joskin omalla kohdallani aivan ymmärrettävää, koska en ole toimituksen kanssa asioista useinkaan samalla linjalla ja teen sen aivan selväksi. Mutta ei se mua haittaa. Niin makaa kuin petaa.

Sinun kohdallasi se vaan johtuu todennäköisesti sun älyttömistä jutuistasi ja loputtomasta egoismista.

Hirvimäki sitä ja Hirvimäki tätä... Vain henkisesti epätasapainoiset ihmiset puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa ja antavat ymmärtää että oma pikku projekti olisi joku ihmeen kansanliike.

Tule alas ja rauhoitu... Tai jatka mutta lopeta itkeminen.

Kommentoin nyt vastoin aiempaa päätöstäni olla kommentoimatta blogissasi.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Riku - kiitos myös siitä että asiallinen kommentti. Vastaan Nato asiaan heti kun pääsen tietokoneen ääreen - Kiitos että pääsen vastaamaan oikeaan asiaan.

Ehkä tuon henkisen tasapainon olisi voinut ilmaista vähän toisin?

Olen jo jossain kertonut että mies ilman puoluetta saa luvan puhua kolmannessa persoonassa -

ja luotanko liikaa ihmisten huumorin tajuun?

(Sinä itse kanssani haastaneena et varmasti pidä minua kovinkaan mielisairaana!)

***

Se väärä asia - se vain ei ole yksinkertaisesti niin kuin väität. Näytä minulle siis ne suomipolitiikassa jotka ovat tehneet tällaisen -

http://www.ambrosia.fi/images/eliikeagenda2015.pdf

Tai ajautunut 48 vuotiaana perustamaan oman kansanliikeen -

http://e-liike.net

Korostaminen ja tietty epätoivo tulee siitä että meillä voimat jotka ylläpitävät tätä "yhteiskunnallisen innovoinnin Ambomaata" ovat niin musertavan vahvoja. Ei siihen kuoliaaksi vaikenemiseen mitään salaliittojuttuja tarvita -

ihan maan tapa riittää.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kukkuu... hyvä blogi olisi taas keskustella vaikka kuinka mutta mitään ei tapahdu

Uskomatonta että sama mies jonka blogissa oli järjestään 20 - 100 kommenttia jatkuvasti joku aika sitten.

Ei voi olla että presidenttiehdokas on noin pelottava juttu?

***

pakkohan tässä on jotain tehdä että Suomi ja suomalainen saa taas oman itsensä takaisin. Nyt porukka on pihalla.

Mutta toi blogini viimeinen heitto luulisi aika hyvä tiiseri - rohkeasti vaan molemmin puolin ei presidenttiehdokas Hirvimäki edelleenkään purematta niele;-)

Kuka avaa pelin...

Simo Lampinen

no jos minä taas.
Ongelma jatkuu Petri, kukaan ei ymmärrä! Ei voi kommentoida jos ei tajua yhtään virkettä. Luin sun tekstin KOLME KERTAA. Nada. Mikä hiton johtoajatus? Oikeesti. Jos sulla onkin joku ajatus niin se hautautuu täysin tonne epäloogiseen kirjainsilppuun jota suollat jääräpäisesti. "Suomi Natossa on parempi NATO Venäjälle" tämä ei ole mikään ajatus, se on keksimäsi mietelause joka ei taatusti avaudu kellekään muulle paitsi itsellesi. Koska et ole avannut sitä!
Ja sitten. Ärsyttää oikeesti että et tajua. Tänne ei kukaan enää kommentoi. True. Se johtuu presidenttiehokkuudestasi? FALSE. Se johtuu siitä että tekstisi ovat täysin kryptisiä. Ei kukaan jaksa. En ota edes kantaa sun NATO mieltymykseen tai presidentti ehdokkuuteen, en voi. Koska tekstintuottokykysi ei yksinkertaisesti riitä siihen, että lukija ymmärtäisi mitä blogisti sanoo.

Rupee pitämään videoblogia, mene selkeän tekstintuoton kurssille tai palkkaa joku kirjoitustaitoinen tulkitsemaan sanomaasi.

Taas kerran, tää ei ole vittuilua tai kritiikkiä sun sanomaa kohtaan. Yrittäisit nyt vaan nähdä todellisen ongelman: vika ei ole sisällössä, vaan nimenomaan aadeehoodee lukihärö harakanvarpaissa! Peace

Juha Hämäläinen

Hyvä Hyvä Tavaton. Allekirjoitan kirjoittamasi ja katoan takavasemmalle!

Petrille: Lue Hyvän teksti vaikka kuusi kertaa, sisäistä kritiikki ja palaa uudistuneena, jos näet sen vielä tarpeelliseksi.

Se on moro
Hämis

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Mutta Hämis kun olen niin tyhmä että luen sen 6+6+6 kertaa jo ennen julkaisua ja vain viisi kertaa julkaisun jälkeen?

(Teenköhän jotain pahasti väärin?)

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2072...

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos hyvä Tavaton -

laitoit niin pitkän että vastaan vaikka houkutus vastata ei ole kovin suuri silloin kun on hyvä blogi johon pyytää porukkaa tulemaan mukaan koska nyt ei osallistu jonkun IHMEEN SYYN takia.

Teidän että minä olen se syy - presidenttiehdokkuudella ja uskalluksellani on siitä iso osansa.

Edellinen on ihan turhaan sillä kukaan ei tule onnellisemmaksi dissaamalla minua eikä Suomi siitä parane ENKÄ itse ala luulemaan että teen asioita väärin pääsäääntöisest jos minua joku dissaa, vaikka oikein porukalla.

Teen asioita aivan oikein.

JA HUOM! vain minä tiedän missä mennään kokonaisuudessa. Tämä asiaon sitä mitä vastaan taistelen paljon muutenkin - juosten kusemalla luulemista toisten jutusta...

Nimittäin en ole ajatellut täälläkään kirjoittaa blogeja jatkuvasti itsekseni kommentoiden... ole nyrittänyt hieman haastaa tulemaan TAAS mukaan ja orastavaa merkkiä että porukka tajua on jo näkyvissä...

Jos niin ei tapahdu niin ja vaikkatapahtuisikin niin Hirvimäki ei kuole siihen tai pelastu sillä.

Todellinen muutos tehdään toista kautta - jos tehdään isänmaassamme - se ei ole myöskään se vanha kaava.

Olen yrittänyt viimeaikoina vihjailla missä mennään.

***

jatkan toisessa kommentissa kun teksti pitenee...

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Vielä - peace kun väität että on lukihäiriö tekstissä jossa ei taida olla yhtään kirjoitus virhettä.

Asiallinen blogikirjoitus. Ihan hyväkin todennäköisesti aika monen lukijan mielestä.

Luen aina läpi moneen kertaan. itseasiassa olen keskivertoa paljon huolellisempi mitä tulee tekstin oikolukuun.

Oi voi nyt taas sanoin pahasti kun itseäni puolustin... siis ilmeisesti "kehuin" aivan liikaa?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

jatkoa Hyvä Tavattomalle ja Hämikselle myös...

(sattumoisin Hämis on ollut mun kanssa suunnilleen aina erimieltä asioista - nyt on sitten ensimmäistä kertaa hänenkin mielestään kryptistä)

***

Anteeksi mutta mitä on kryptinen, heh...

"Ongelma jatkuu Petri, kukaan ei ymmärrä! Ei voi kommentoida jos ei tajua yhtään virkettä. Luin sun tekstin KOLME KERTAA. Nada. Mikä hiton johtoajatus? Oikeesti. Jos sulla onkin joku ajatus niin se hautautuu täysin tonne epäloogiseen kirjainsilppuun jota suollat jääräpäisesti. "Suomi Natossa on parempi NATO Venäjälle" tämä ei ole mikään ajatus, se on keksimäsi mietelause joka ei taatusti avaudu kellekään muulle paitsi itsellesi. Koska et ole avannut sitä!"

1) Aika hassua että tuosta "kryptisyydestä" alettiin valittamaan siinä vaiheessa kun olin julkaissut mm. Natosta ja Persuista ja Immosesta ja Eurosta jne blogeja jotka olivat aivan yhtä krypitisiä... blogeja jotka olivat joka toinen tai kolmas suosituimpana Usarissa

2) Immosblogi jossa kerroin saman viikkoa ennen kaikke muita aiheutti sen että USari heitti sen hyllylle kun huomattiin että pystyn vaikuttamaan asioihin - oli kryptisyys hyvin kaukana siitäkin blogista. Jäsennelty hyvä blogi (siis alkuperäinen)

Linkki tuohon hässäkkään -

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1992...

3) Joku Tossavainen bannaa minut "kun laitan linkin" - hohhoijaa...

4) Olen valittanut Usarille useaan myös julkisesti kertaan että KOSKAAN EIVÄT OLE NOSTANEET yhtäkään asiablogiani poiminnat palstalle - se auttaisi ihmisiä olemaan porukalla liian viisaita tässä asiassa.

5) Tsekatkaa sieltä "poiminnoista" miten sinne nostetaan joka kerta vaikkapa seuraavan pääministeripuolueen nuorisoosaston juttuja, jotka eivät edusta oikeasti mitään muutosta vaan vanhan kertausta - vaikka ihan siististi poijaat kirjoittavatkin... tai sitten vanhojen eurokansanedustajien tms status Quo poliitikkojen juttuja joka ikinen kerta...

***

Hyvä Tavaton - pääsisikö näillä alkuun. Kyseessä oli siis NATO BLOGI - jätin sen viimeiseksi kun se on iaka naurettavaa väittää etteikö sitä tajuaisi kukaan...

Hämis - mieti ollaan samalla puolen pöytää valtapuolueita haastamassa noinko luulet että siinä onnistutaan (vaikka eri mieltä ollaankin) - siis haistattamalla yleisellä tasolla toiselle paskat (kuten juuri teit) siitä että haastaa... itseasiassa olen itse yrittänyt sinua aina kehua kun on ollut tilaisuus!

MYÖNNÄN että pyörittelin asiaa yhdessä blogissa muutamalta eri kantilta lyhyesti. Pyörittelin siis yhtä asiaa muutamalta kantilta...

Mitä pahaa siinä on - herranen aika?

Sinulla oli ansiosikin kommnetissa - nimittäin se että kysyit

"Suomi Natossa on parempi NATO Venäjälle" tämä ei ole mikään ajatus, se on keksimäsi mietelause joka ei taatusti avaudu kellekään muulle paitsi itsellesi. Koska et ole avannut sitä!"

Hyvä tavaton (juuri niin) juolahtiko sinulle mieleesi että joku voisi joskus ajatella heittävänsä pallon mistä aletaan jutella...

Ei ollut tarkoituskaan vastata tuossa tekstissä.

***

Näillä meriiteillä Hämis ja Hyvä tavaton en vastaa nytkään - jollekin muulle vastaan ihan varmasti kun ei mennä epäoleellisiin kryptisiin kommentteihin.

Kryptisyydestä - voi olla että joskus kirjoitan sopivasti erilailla kuin joku toinen - aina en - mitä pahaa siinä on? Saatte miettiä oheisen linkin kautta seuraavan runonpätkänkautta kryptisyyksiä ja toivottavasti todeta että varmaan sitä kryptisyyttäkin tarvitaan elämässä - ehkä hivenen politiikassakin rautakangen nielaisemisen ohessa -

http://people.uta.fi/~tp58308/pena.htm

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Jari Pirppu - isänmaallisen iso kiitos että pidit kirjoituksestani juuri nyt!

Muistan sen hyvin pitkään

***

Jos ihmiset yhtään tietäisivät miten paljon on vaadittu että ollaan tässä ja miten paljon vaatii että mennään eteenpäin niin minun ei tarvitsisi juuri koskaan puolustella itseäni noin kuin taas jouduin tekemään

Miksikö?

Siksi että kukaan ei hyökkäisi enää tuolla tavalla koska porukka ei enää kiertäisi minua (tiedän että se on vain vaihe nyt tässä jutussa). Ei siksi etteikö joku haluaisi hyökätä, mutta se vaan olisi taktiikka jolla vetäisi maton omalta uskottavuudeltaan saman tien.

Näyttäisi kornilta kommentoida jotenkin noin ketjussa missä on hyvä keskustelu päällä muuten.

Tiedän että omat kommentit ja oma turhautuminen on hunajaa laittaa noin. Miksi teen sen

Vaikkapa siksi että juuri nyt tässä hommassa tekee kaikkein eniten todellisilla asiaasi uskovilla.

Sellaisilla joilla on riittävästi rohkeutta oikeasti haastaa suomisysteemi oivaltamisen ja innovoinnin kautta eikä vanhalla kaavalla.

Etulinjassa on aina tilaa niin kuin olen monesti jo sanonut.

Juha Hämäläinen

Tässä sinulle Natoa hyvä Petrini!

https://vapaakulkija.wordpress.com/2015/11/26/kaik...

Samaan joukkoon haluat, mutta taitaa olla väärä puoli!

EDIT: Täällä pääset kertomaan itsestäsi ja natostasi lisää:

http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207272...

Toni Tamminen

Älä lannistu Petri, kuka sen kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse! Laita lisää infoa tuosta "yhteiskunnallinen innovaatiotyökalusta" kun ehdit, se kuullostaa hyvin mielenkiintoiselta projektilta. Toivottavasti resurssit riittävät, ettei käy kun Jonglalle, joka teki edellisvuoden tapaan 1,3 milj. tappion, liikevaihdon ollessa kokonaista 63 euroa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Taas big five sinulle Toni - tässä blogissa alkoi jo löytyä Rockylle jo jotain apuja kun Venäjän Igor painoi päälle väittämällä vaikka mitä -

ai suomalaisia ne olikin?

Mutta eikös tämä toisaalta ole maailmanluokan blogiviihdettä jo samalla joten pakko minun on kiittää muutakin herrasväkeä hyvästä sparrauksesta;-)

***

Tuon vastauksen lopun ajatukseeni jätän toiseen blogiin joka seuraa pian.

Simo Lampinen

Hmm

Voisiko kenties minun ja tekstiesi välinen "communication brakedown" johtua siitä, että en ymmärrä tarpeeksi ajamasi ideologian perusteita? toisinpäin ajateltuna, voisivatko kirjoituksesi olla enemmän ns. kansantajuisia? Olen vasta hiljattain alkanut seuraamaan yhteiskuntaa kriittisemmin ja tarkemmin, toisaalta yksi kommentoija vaikutti ymmärtävän ihan hyvin mistä puhut.
Olen hirveän kiinnostunut tästä aihepiiristä, ja ehkä kiukustun lukiessani tekstejäsi juuri siksi että jutut sisältävät paljon esim viittauksia joita ei hiffaa jos ei tunne asiaa tarkemmin.
ei edelleenkään mitään pahaa Petri, päinvastoin, mutta jotenkinhan tämä nyt pitää saada ratkaistuksi. Ihan ajatellen kaikkia meitä vastaheränneitä ja kohta herääviä, niitä sä tarviit jos ketä. ;)

jatketaan

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #15

Kiitos Hyvä Tavaton -

Yksittäinen blogi tai kaikki kirjoittamani blogit yhdessä eivät ole mikään kokonaisuus.

#hyvävallankumous perustuu siihen kokemukseen ja ajatteluun joka oli jo olemassa ennen kuin lähdin politiikkaan vuosi sitten

Tein E-liike.net agendan 12/14 ja siellä ne jutut on (pieni päivitys nyt riittää - Nato tiukemmin sinne ja pakolaiskriisi ja hieman opittua matkan varrelta.)

Se "Kymmenen askelta vapauteen" on hyvin konkreettinen vastaus mitä pitää tehdä. S. 25 -

http://www.ambrosia.fi/images/eliikeagenda2015.pdf

***

Olet myös oikeassa siinä että aina voisi tehdä enemmän rautalankaa - aivan varmasti tehdään mutta tällä hetkellä ei vielä ole resurssia saada kaikkea viimeisen päälle kuntoon ihan hetkessä. LÄHES KAIKKI FUNDAMENTAALIT on kuitenkin olemassa ja ne pitää saada ulos paremmin ja helpommin

Jokaisella rintamalla

Tavallaan asioitten eteneminen riippuu vähintään yhtä paljon jo muista kuin minusta, Hirvimäki ei voi yksin toteuttaa juuri mitään sen tiedän

Mutta sinun ja muiden kanssa voidaan tehdä yhdessä vaikka hyvä vallankumous! ;-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset