Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Alexander Stubbin on erottava välittömästi!?

  • Alexander Stubbin on erottava välittömästi!?

Kun normaalilla maalais- tai kaupunkilaisjärjellä varustettu suomalainen lukee jotain tällaista teksti-TV:n sivulta hän ymmärtää heti, että kyse ei ole aivan pikkujutusta -

  • "Stubb myöntää: Käytin vääriä lukuja - Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) on myöntänyt käyttäneensä vääriä lukuja kertoessaan hallintarekisteriä kannattavista viranomaisista. - Ilman muuta debatin tuoksinnassa tekee virheitä ja tämä oli yksi niistä, Stubb totesi Ylen Ykkösaamussa. Stubb väitti tällä viikolla eduskunnassa, että 90 prosenttia hallintarekisteriä koskevista lausunnoista oli myönteisiä. HS:n mukaan lausunnon antaneista 21 viranomaisesta kymmenen vastusti hanketta, yhdeksän ei ottanut kantaa ja kaksi kannatti."

Kyseessä voi tietysti olla kaikkien aikojen uutisankka, mutta lähdetään siitä että ei ole, silloin joko - 

  • a) Alexander Stubb valehtelee.
  • b) Alexander Stubb itse väittää että kyseessä on sekaannus. Vaikka olisi siunattu suuremmallakin matemaattisella lahjakkuudella niin Stubbin ilmoittamaa 90 % ei saa noista luvuista millään. Tai saa jos kyse on siitä, että valtionvarainministerimme laskee 19/21 * 100 = 90% (90,48%). Siis halintarekisterihanketta vastustaneet viranomaiset + EOS (ei ota kantaa) porukka suhteessa kaikiin, joilta pyydetty lausunto. 

Silloin jatkokysymys kuuluu onko Alexander Stubbin matikkapää ja looginen päättelykyky riittävä valtionvarainministerin vaativaan hommaan - 

ei voi olla, ei edes Suomessa!

 

***

Napit ja koordinaatit löytyvät alhaalta!

28.11. 2015

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

Unitas E-liike

 

***

Presidenttiehdokas Hirvimäki kutsuu sinut mukaan!

  • Suomalaiset ”leipäjonoista Silicon Valleyhin” nyt mennään!
  • Ihmiset tasavallan huipulla teidät on haastettu!
  • ”Principles of Unitarism in Politics” – akateemikot missä olette?
  • Yritysmaailmalle kutsu tulla mukaan perustamaan uusi yhteiskunnallinen start-up!
  • Julkkikset ja taiteilijat – Jari Tervo sinut on taas haastettu!
  • Media, päätoimittajat, kustantajat, lehtikeisarit – hep, hep!
  • Suomalaiset sankarimainostoimistot täällä ollaan!
  • Puoluetoimistot ja puolueaktiivit herätys, pienpuolueet!
  • jne. yhteys allekirjoittaneeseen: petri.hirvimaki(at)E-liike.net

***

kansalaisaloite.fi - Käy tutustumassa uuteen Nato-kansalaisaloitteeseen! Allekirjoittamisen ja some-jakamisen lisäksi jos haluat aktiivisemmin osallistua Nato-asian edistämiseen liity myös Unitaksen sähköpostilistalle!

***

"Unelmoin vahvasta, rohkeasta, avoimesta ja innovatiivisesta isänmaasta Suomi Finland, joka ensin tunnistaa ja sitten yhdessä voittaa painajaisen nimeltään valtaholismi. Tämä ruma kupla, joka vahingoittaa meitä kaikkia, on pian hajoava miljooniksi pieniksi palasiksi. Se ei tarkoita ääntenlaskentaa tai silkkihanskoja kaiken aikaa vaan todellista sisäistä yrittäjyyttä isänmaamme eteen, ja jotain sellaista, mihin ei mikään toinen kansakunta ole koskaan pystynyt.

Nämä päivät tulevat jättämään jälkensä loppuelämäksemme kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on täysi luottamus ystävieni ja tulevien ystävieni tukeen niin Suomessa kuin muuallakin ja kaikissa puolueissa.

"Ihmisessä itsessään ovat pisimmät matkat" kuten Mika Waltari kirjoitti. Taistelemme isänmaamme puolesta loppuun asti niin, että voimme olla ylpeitä itsestämme muitten kansakuntien joukossa Euroopassa ja kaikilla mantereilla. Ihmiskunnan evoluutio ei tunne rajoja. Pelko pois ja tilalle visio, sitoutumista ja toimintaa. Voitto on meidän."

Petri Hirvimäki

(in english see here)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Olin aikeissa kirjoittaa lauantaiblogin aivan toisesta aiheesta mutta kun avasin Teksti TV:n sivun 103 niin tämä tuli ulos sen jälkeen aika pikaiseen...

sattuneesta syystä.

Simo Lampinen

jes!

Tää oli hyvä! Suuntaa myrkkypistimesi oikein ja tarkasti. Tämä oli yksinkertainen ja ymmärrettävä. Lisää vaan =)

T kansantajuisuus-sensori

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Heh!

***

btw. Sori kelasin sun juttuja ja mietin omia perusteitani asioille... suuri syy sille että en tee rautalankaa jutuistani VIELÄ on se että maa on täynnä niitä jotka varastaa toisen kuormasta.

Kun laitoin Unitas E-liikkeen agendan maailmalle 12/14 niin juuri sitä ajattelin. Kymmenen kohtaa allekain ja jos haluaa tietää mitä on sisässä niin lukekoot ihmiset.

Heti kun laiva alkaa kääntyä niin että suosioni kasvaa niin HETI laitan rautalanka-agendan maailmalle. Se A4 ei ole siis resurssikysymys edes ajan suhteen vaan kyse on maan poliittisesta kulttuurista... valehdellaan, sanotaan puolitotuuksia, varastellaan eikä koskaan sanota alkuperäistä idean esittäjää vahingossakaan... jne

Webbisivut, youtubet, kuorrutukset, mailchimpit, lehdistö ja pr-ihmiset, mainostoimistot, tupaillat, jne jne jne - ne on niitä resurssikysymyksiä jo pelkästään Unitas E-liikkeen osalta. Sittenhän meillä on vielä se akateeminen työ mikä pitää tehdä Start up jne

Hienoa Hyvä Tavaton -

ja usko vaan että olen kärryillä vaikka onhan tässä haastetta. Potki perseelle sopivasti vaan välillä!

Simo Lampinen

mutta eikö rautalanka nimenomaan nosta sitä suosiota? se puree enemmistöön, mistä löytyy todellinen suosio. tässä tarvitaan nyt ne tyypit jotka äänestää nykyiset puolueet valtaan?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #5

Siinäpä se. Suomi on hassu maa ja se miten yhteiskunnallinen päätöksenteko toimii on oikein todella hassua. Tuo mitä ajattelit on aivan maalaisjärkistä mutta maalaisjärki ei ole sama kuin suomipolitiikka. Oma kokemukseni on tässä aitiopaikassa jossa olen sen oppimisen suhteen seuraava -

1) JOs aloitat nollasta (et ole siis ollut politiikassa) vaikka tekisit maailman parhaan ja innovatiivisimman agendan niin sillä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa saatko suosiota vai et... (jos on jo suosittu niin sitten voi olla enemmän merkitystä)

Suosio pitää siis hankkia muilla keinoin - esim. kirjoittamalla sopivan viihdyttäviä blogeja. Siinäkin pääsee vain tiettyyn pisteeseen ilman puoluetta ei pidemmälle.

On keksittävä AIVAN UUSIA keinoja (onhan niitä kun vain uskaltaa ja tajuaa että vaaditaan myös aikaa jonkun verran)

2) OIkeastaan jos et ole politiikassa ollut ja teet laajan innovatiivisen kokonaisagendan niin sitä ihmetellään hölmistyneenä... sinua aletaan torjua eikä suinkaan kuulu mitään hurraa huutoja yleisesti ottaen yleisöltä. Ennekaikkea sitä ei kukaan ota haltuun - aivan uusia asioita, kokonaista yhteiskunnallista ajatusmallia, ei voi koskaan aivan minuutissa avata. JOs olisin puolueessa uutena niin liian näyttävää sisääntuloa varmasti ei saa tehdä sielläkään.

OLEELLISTA on että itse tiedät että olet tehnyt jotain hyvin tärkeää... se vain tulee jostain sitten kun sen aika on, jos jotain saa aikaan 48 vuoden kokemuksella, (huom! ekat 48 v. meni ilman että olisin tehnyt jotain agendaa) OLEELLISTA on että on joitain tuntemattomia ja tuttuja ihmisiä jotka ottavat sen haltuun ja todellakin allekirjoittavat että olet saanut jotain aikaan. "Mustaa valkoisella." Muuta ei alussa tarvita.

Kaikki mitä tarvitaan on pohjatyönä silloin olemassa - toteutus ei ole vielä alkanut juuri lainkaan. Silti, tärkein on olemassa, oma ainutlaatuisuus, oma erilaisuus, oma ikioma poliitiinen ja yhteiskunnallinen näkemys ja agenda (tässä mielessä kokonaisuutta on "mahdoton" varastaa - tosin haluat tietysti että saisit kunnian niistä yksittäisistä isoista ideoistakin...

3) Ne jotka ovat jo olleet politiikassa ja saavuttaneet suosiota eivät yleensä (enää) osaa innovoida ja ennen kaikkea suomisysteemissä HEIDÄN EI TARVITSE EIKÄ PIDÄ innovoida juuri mitään pitääkseen asemansa ja mennäkseen eteenpäin. Oleellista on raivata tietä ja rakentaa suhteita ja imeä kaikki oman puolueenagendasta (sata vuotta vanhat jutut) jota toistaa kuin robotti hieman eri sanankääntein.

4) Olen testannut asiaa paitsi agendan kautta myös blogien kautta. Joitain todella hyviä blogeja joita olen laittanut myös medialle. EI MITÄÄN. Siis kun Hirvimäki laittaa jotain aivan uutta - se taatusti katsotaan mediassa tarkasti mutta median tehtävä on suojella niitä jotka ovat eduskunnassa... median tehtävä on myös varastaa kuormasta niiltä joitten osalta se ei jää kiinni. Päätoimittajat, pääkirjoitustoimittajat jne.

Median tehtävä Suomessa ei ole tukea ruohonjuuritasoa millään tavalla vaikka se väittää olevansa puolueeton.

SUOMI ON YHTEISKUNNALLISEN INNOVOINNIN AMBOMAA

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1882...

5) Jos siis laittaa paketin (aivan liian) helpoksi varastaa siitä ei hyödy kukaan. Omaani ei kukaan varasta kokonaisuutena (?) sen tiedän, mutta miksi auttaisin valtapuolueita määräänsä enempää? Siitä ei ole hyötyä Suomelle kun kokonaisuutta ne eivät kuitenkaan aja. Varastavat vain omansa ja kakunjako ei lopu koskaan silti.

6) Paketti avataan heti kun "press the button" vaihe on olemassa. Sama logiikka kuin startup maailmassa. Siinä vaiheessa olet jo niin vauhdissa että laiva porskuttaa eteenpäin ja siihen tulee mukaan porukkaa myös puolueista tekemään sitä muutosta.

7) Oleellista olisi saada nyt se 10-20 000 euroa ja tehdä se start up. Loppu hoituu kyllä. Siinäkään mielessä nyt avata agendaa enemmän ei tarvita. Kaikille jotka neuvottelevat luottamuksella kyllä avataan, mutta ei yleisölle, vielä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Facebookista copypastella -

xxxxx - "Stubb teki itsestään hölmön ja jatkossa hänen puheitaan arvioidaan paljon tarkemmin. Ja hyvä niin. Poliitikkojen puheet pitääkin laittaa suurennuslasin alle. Mutta oliko tässä siis jotakin muuta vakavaa? En nyt todellakaan ymmärrä? Jos suomalaisen poliitkko olisi aina eronnut, kun puhuu löysiä, meillä olisi 300 000 työtöntä poliitkkoa..."

Hirvimäki - "Eikö tuo hallintarekisteri juttu ole melkoinen kiistakapula eduskunnassa - saa valehdella ja saa jäädä vielä kiinnikin valehtelusta niin bueno?"

***

Siis sovitaanko että millään ei koskaan ole mitään väliä politiikassa oikein todistamalla se? Jos tämä siis on "maan tapa" (ollut) niin kyllä on kirveellä töitä -

ja presidenttiehdokas Hirvimäellä!

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Alexander Stubb tervetuloa Unitas E-liikkeeseen!

Siis homma perustuu siihen, että meidän pitää kantaa vastuumme (erota jos tullut härsittyä oikein kunnolla) MUTTA jo seuraavana aamuna on kaikki poispyyhittyä, nimittäin jos -

JOS ihminen oikeasti lopettaa oman valtaholisminsa ja alkaa motivoitua visiolla Suomen saamiseksi maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi.

***

Tapahtuuko se yhdessä yössä - voi tapahtua, tai ei koskaan, kaikkea siltä väliltä.

Uskon silti aina ihmiseen, muuten missään ei olisi järkeä. JOs ihminen saa oikean paikan missä toimia #vääräkollektiivi eli suomalainen valtapuolue ei ole v. 2015 hyvä paikka.

Se voi olla vuonna 2020 jo paljon parempi?

Mutta mitä tulee Alex Stubbiin ja Unitas E-liikkeeseen niin voin luvata Suomen kansalle että Alex Stubb on miettinyt asiat yöllä aika hyvin jos minulle aamulla ilmoittautuu... tai sitten maanantainakin vielä ehtii.

Tässä vaiheessa asiat ovat vielä näin yksinkertaisia. Sitten kun tämä laiva menee täyttä höyryä eteenpäin niin täytyy hieman jo keskustella enemmän että vakuuttuisi A. Stubbiin tarkoitusperistä.

;-)

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Hiukan korjasin otsikkoa.

"Hallituksen on erottava välittömästi!?"

On sen verran pahasti töpeksinnyt asioita, että hallitus olisi syytä vaihtaa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Ville kiitos - olet oikeassa. Toisaalta pelkään pahoin että äänestäjien valtaosa toimisi vain vanhalla kaavalla jos nyt uudet vaalit aivan heti - vuosi eteenpäin tai ainakin kevääseen?

Siis demarit valtaan ja so what? Parempi olisi että kattila kiehuu kunnolla pohjaan ja katsotaan sitten.

Mielenkiintoinen itsenäisyyspäivä myös tulossa näillä jännitteillä. Suomalainen on kadulla kohta enemmänkin.

Pekka Pylkkönen

Hanke olisi pitänyt kaataa jo aikaa sitten kovan vastustuksen ja vähämerkityksisyyden vuoksi.

Mutta ihan samanlaista paskaa tulee jokaisen edustajan suusta. Esimerkiksi puoli salia valehtelee suu vaahdossa Suomen harrastavan kiristävää talouspolitiikkaa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Pekka - en tiedä koko hallintarekisteriasiasta oikeastaan mitään.

Onhan se iso asia - tai hetkinen taitaakin olla kääpiö kun miettii minkä asioitten juuri nyt pitäisi olla todella isoja asioita.

Ne ovat niitä joista juuri kukaan ei edes puhu kun ei niistä ole koskaan puhuttu. Blogia pukkaa pian taas -

suomalaisille.

Yritän sen minkä pystyn.

Simo Lampinen

mites noi interneetin joukkorahoitus-sivustot?

"Revolution in Finland fos sale!"
:D

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos - olen ajatellut sitä. #hyvävallankumous ongelma on siinä että start upin konseptia ei voi vielä antaa julkiseksi.

Vasta sitten kun on press the button vaihe eli levitys alkaa. jos mulla olisi se oma 10-20 000 en miettii sekuntiakaan enää. Kun ei ole. Laitoin 100-200 edellisellä kierroksella Ambrosía Professionals ja se raha on siellä nyt.

Siis mun päässä - lopullista konseptia en avannut Tekesin rahoittamille roistoille. Hyvä niin ja katsotaan saadaanko joskus sekin horrostilasta taas vauhtiin

Sen takia tässä on mm. alettu tehdä Unitas kuviota.

***

Joka tapauksessa kiitos - saatoin saada vahvistusta yhdelle ajatukselle..

Tämä on tällaista. Olisin varmasti jo ansainnut tässä vaiheessa sen että resurssia ilmaantuu pikkuhiljaa ilman älyttömän suurta työmäärää -

ollaan Suomessa ja täällä menee resurssi vanhan ylläpitoon!

Yritetään kestää. puhu asiasta ja puhukaa ihmiset niin se yhteydenotto jota odotan kuin kuuta taivaalta on koko ajan lähempänä.

(siis en odota kädet ristissä;-))

Toni Tamminen

Olen samaa mieltä Hyvä Tavaton, sen verran pitkällä proof of concept tulisi olla, että rahoituskierros voitaisiin laittaa julkiseksi ja siemenrahat olisi saatu esim. Mati Otsmalta tai Ambrosian lähipiiriltä, Matihan voisi olla Mike II :) Mietin vain miten pitkälle 10-20t riittää, eli mitä sillä alkuun saisi jotta ROI olisi edes järkevä?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Toni - minulla on jo kaksi kaveria jotka voi tehdä softan. Jyväskylän miehiä joista toinen äänesti minua ja toinen (Ukrainarsta opiskellut Jyväskylän yliopisto) on tuttu Ambrosian kautta.

NDA tehty molempien kanssa ja heitä kiinnostaa kovasti tulla mukaan.

10-20 niin olisi softa nopeasti "valmis" muutamassa kuukaudessa ja muita pakollisia maksuja mitä tulee kun yritys laitetaan käyntiin. saa sen varmaankin valmiiksi vuodessa puolessa toista jos tekee sivussa mutta sellainen ei ole kivaa.

Eikä siinä ole järkeä kun selkeää mitä tehdään

***

Saisin rahan systeemin muuttamiseen helpommin varmaankin Mike Markkula kuin suomalaiselta Fibanin enkeli sijoittajalta -vaikka oikeasti kyse voi olla todella isosta ja kasvavasta jutusta maailmalla hieman myöhemmin.
Suomessa ei markkinatalouden perusasiat toimi kun valtio häärää. Naurettavaa

Yksi sijoittaja riittää. ok. Olen yhteydessä Mati - jos saadaan virolaisia sijoittajia sen kautta;-)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Tämä on niin pieni raha että minulle olisi jossain silicon valleyn suunnalla jo tullut monta yhteydenottoa - porukka tietää siellä missä mennään.

Tossa laita menemään. amerikkalainen sijoittaja käyttää intuitiota ja tsekkaa muutaman asian. antaa rahan ja sanoo että tee poika se mitä lupaat. sitten tsekataus vaikka 6 kk päästä. Miten menee

suomalainen sijoittaja tulee iholle ja vie sinut virkamiesten luo moneen kertaan.

Se ero on asenteesta ja ero on siinä että amerikkalaisella aika on rahaa. Se ero on siinä että amerikkalaiseLa ammatti sijoittaja lla on salkussa 200 yritystä eli riski hyvin hajautettu ja suomalaisella max 5-10 eli iholla ollaan.

Sen eron nimi on Tekes.

Kai Nieminen

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset