*

Hirvimäki - Unitas kansanliike #petripresidenttiehdokas - Visio, joka yhdisti kansan - En haasta puoluettasi vaan politiikan

Avataan suomipolitiikan ”kolmas rintama!”

”Kokoomus on kapitalismin sossu!” 

”Demarit vie suomalaisen työn Kiinaan!” 

”Keskusta on maaseudun suuri latistus!” 

Siinäpä sitä on keksimiäni anti-sloganeita kolmelle vanhalle valtapuolueelle niiden touhuja viimeisen puolentoista vuoden aikana seuratessani – itse täysin politiikan ulkopuolelta tulleena. Kuten huomaat, se mitä kyseiset puolueet luulevat suurimmiksi vahvuuksikseen ei taida sitä enää vuonna 2016 ollakaan, jopa päinvastoin?

Miten se on mahdollista?

 

***

Tuntuuko sinustakin, että yhteiskunnallisten asioitten vääntäminen puoluepolitiikan vanhoilla säännöillä ei ole juuri muuta kuin pullamössöeliittimme narsismin ja valtaholismin ruokkimista? Neljän tai kahdeksan vuoden sykleissä vaalien kautta tulevat ”suuret muutokset” ovat pelkkää nollasummakakunjaon kosmetiikkaa ja takaisinottamista, jotka jokainen asioita seuraava tietää hyvin jo etukäteen. Ainoa mikä toimii, on voiman ja vastavoiman laki – se takaa, että mikään ei oikeasti koskaan muutu, ellei kyse sitten ole jostain odottamattomasta pakkosopeutumisesta ympäristötekijöihin.

Tätä puolueiden välistä ikuista vääntöä ja oman edunvalvonnan pelikenttää voimme nimittää suomipolitiikan ”ensimmäiseksi rintamaksi”.

Entä tuntuuko sinustakin, että viime aikojen ”suvakki vs. rasisti” keskustelulla vihapuheineen ja siihen liittyvällä viihteellisellä mediasodankäynnillä disinformaatioineen on hyvin vähän tekemistä isänmaamme todellisen asian kanssa? Tällaista uusien ilmiöitten kautta tapahtuvaa yhteiskunnallista vastakkainasettelua pääasiassa sosiaalisessa mediassa kutsuttakoon tässä yhteydessä suomipolitiikan ”toiseksi rintamaksi”.

Mitä Suomi voi tässä ”toisen rintaman” taistelussa voittaa –

senkö että maastamme tulee enenevissä määrin jatkossa poliisivaltio, senkö että puolueet korjaavat potin tässäkin ja ”parit immoset” oikealta ja ”zidanet vasemmalta” pääsevät eduskuntaan nollasumma-agendoillaan vai senkö että loppujen lopuksi nykyinen valtaeliittimme betonoi asemansa rientäessään apuun ”kansakunnan yleisen edun” nimissä?

Onko syntynyt uusi vastakkainasettelu ja pakolaisten käyttäminen lyömäaseena edes mitenkään relevanttia? Mikä onkaan se todellinen asia? Onko lähtökohtaisesti kyse suomalaisen satavuotisesta inhosta toista suomalaista kohtaan niin kuin olen itse aiemmassa Puheenvuorossani kysynyt?

Tuntuuko sinustakin, että et halua olla sen enempää politrukki, rasisti kuin suvakkikaan?

 

***

Arvoisa Puheenvuoroni lukija,

esitän seuraavassa kuinka sinäkin muutut systeemille harmittomasta jutustelijasta tai pelkästä räksyttävästä hovinarrista suomalaisen inhodemokratian ykköshaastajaksi! Halutessasi pääset mukaan vaikka aivan etulinjaan ”unitaristipeliittojen” joukkoon tuomaan maamme uuteen aikaan ja vapauttamaan suomalainen sadan vuoden henkisestä pakkopaidastaan.

Avataan yhdessä suomipolitiikan ”kolmas rintama!”

Kolmatta rintamaa voi kutsua myös ”unitarismin maihinnousuksi” viitaten aloittamaani uuteen yhteiskunnalliseen ajattelutapaan vuonna 2014 perustamani Unitas kansanliikkeen kautta. Se tapahtuu nostamalla keskiöön kokonaisuus, yksilö ja yhteiskunnallinen innovointi. Näin voidaan nykyisenkaltainen puolueiden luoma täysin keinotekoinen vastakkainasettelu lopettaa.

”Unitas” on latinaa, suomeksi ”yhtenäisyys”.

Olennaista unitarismissa on ”valtaholismi” käsitteen syvällinen ymmärrys sekä tavoite ajaa valtaholismin aiheuttama ylipolitisoituminen pois yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Kyse on vapaudestamme. Muutos hyvään tapahtuu innovoimalla uusi yhteiskunnallinen päätöksentekoalusta, jossa valtaholistit eivät enää pääse toimimaan.

Unitaksen tavoitteena on saada kansa mukaan haastamaan politiikka itsessään.

Parhaiten se voidaan tehdä etsimällä ensin ”sata peliittaa” aivan etulinjaan laittamaan kaiken likoon isänmaan hyvän muutoksen eteen, luomalla uudet säännöt systeemin haastamiseen ja saamalla media mukaan muutosprosessiin systeemin portinvartijasta systeemin haastajaksi.

Strategiamme mukaisesti olemme myös haluttaessa käytettävissä jokaisen suomalaisen puolueen resurssina haastaa omaa ajatteluaan ja löytää uusia ajatuksia vanhoihin agendoihin ja käytännön tekemiseen – emme ole puoluepolitiikkaa, haluamme olla jotain paljon enemmän.

 

***

Elämää etulinjassa talvella 2016

Resurssipula on vielä tässä vaiheessa ankara. Ajan säästämiseksi pyydän miettimään kahdesti jos haluat verrata meitä vaikkapa johonkin valtapuolueeseen jossain pilkunviilauksessa – tule itse mukaan tekemään äläkä takerru lillukanvarsiin!

Fundamentaalimme ovat suomen kansan kokonaisedun kannalta paremmassa kunnossa kuin yhdelläkään isolla puolueella tässä maassa. Emme ole puolue emmekä pyri olemaan puolue ellei meitä ”pakoteta” olemaan puolue nimeltään ”Peliitta” jatkossa vuoden 2019 eduskuntavaalien yhteydessä. Keskitytään oleelliseen ja pannaan pilkutkin paikalleen yhdessä, ihan varmasti ajallaan.

Parhaillaan olemme organisoimassa kevääksi tapahtumia liittyen Unitaksen keihänkärkiin ja erittäin mielenkiintoista tekemistä riittää kaikille. Muutos hyvään ei tapahdu vain kirjoittamalla blogeja tai kommentoimalla Facebookissa – meidän on mentävä myös kadulle!

Meidän on ymmärrettävä oma roolimme muutoksentekijöinä.

Ainoat aseet, joita ”kolmannen rintaman taistelussa” ja unitarismin maihinnousussa tarvitsemme ovat sydän, sisu ja maalais- tai kaupunkilaisjärki. Unohda vihapuheet, me emme tarvitse sellaisia, koska olemme oikealla asialla ja teemme työtä myös niitten hyväksi, jotka ovat meitä vastassa vaikka he eivät sitä itse alussa tajuakaan. Sopiva annos haastavaa retoriikkaa ja huumorintajua ei kuitenkaan ole pahitteeksi jos ”kaikkien aikojen jekun” isänmaallemme aiomme porukalla tehdä.

Vaaditaan riittävä rohkeus ja sisua tehdä muutoksia.

”Köyhät, luovat ja kipeät” ovat niitä ihmisiä, jotka Suomen vievät uudelle tasolle jos ketkä! Ei sinulla tarvitse olla kaikkea kolmea ominaisuutta, mutta ainakin yhtä voisin kuvitella. Tähän kategoriaan kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä ja myös vaikkapa joku miljonäärikin jos vain luovuus riittää, tai joku systeemin mies tai nainen jos luovuus riittää (vai onko se kipeyttä?) – ehkä myös siellä valtapuolueissa?

Luova ihminen ei halua olla systeemin vanki.

Köyhyys ja kipeys laajassa mielessä myös yhteiskunnallisena ”kypsymisenä” (kipeytenä) ovat asioita, jotka korreloivat vahvasti uskalluksen kanssa sekä toisinaan luovuudenkin kanssa ainakin osalla ihmistä – puhun nyt myös omasta kokemuksestani tässä mielessä.

 

***

Koordinaatteja ”kolmannen rintaman” aukaisuun

  • Jos olet jo nyt valmista kauraa Unitaksen rintamaan, samantien ilmoittautumaan! Hienoa!
  • Ennenkaikkea täysin politiikan ulkopuolella syntynyt yhteiskunnallinen muutosagenda on jo olemassa. Sen voisi jo nyt ottaa mikä tahansa tuleva hallitus tutustuttavakseen ja osin toteuttaakseen. Ei se pyörä siitä juuri muuksi muutu vaikka mikä olisi, jos yksilön tarpeista rakennetun avoimen ja luovan sekä turvallisen isänmaan aiomme rakentaa, jossa yksinkertainen on kaunista ja tehokasta. Myös puolueet tulevat aikanaan tajuamaan tämän asian – mutta tapahtuuko vasta sitten kun on jo liian myöhäistä? Laita jakoon ja jos kiinnostaa ja haluat antaa panostasi niin ota minuun yhteyttä koska päivitämme agendan pian.
  • Luota Hirvimäkeen! Lue mitä olen tähän asti kirjoittanut – tässä on nyt jo kyse kutsumuksesta, jota on valmisteltu ensimmäiset 48 vuotta (nyt olen 49) – ehkä se tulee vieläkin kauempaa, Emil-papan kokemuksista ”Vilppulan junasta” vuodelta 1918 niin kuin olen kirjoittanut? Kunniavelasta edellisille sukupolville? Aloita Unitaksen agendasta. Aivan tuntemattomat ihmiset ovat olleet koko ajan minuun enemmän ja enemmän yhteydessä puolentoista vuoden julkisuuden aikana – hämmennys on vaihtumassa sen tajuamiseen, että olen tosissani ja Unitas on jotain mitä ei kannata hukata välinpitämättömyyteen. Käytä intuitiotasi – jos olisin itse valtaholisti, joka haluaa valtaan vallan itsensä vuoksi tekisinkö sitä mitä teen niin kuin teen? Olen presidenttiehdokas koska se liittyy muutoksen käytäntöön viemiseen niin saumattomasti kaikin puolin. Minua motivoi vain muutos hyvään ja se että tiedän sydämessäni ja kokemuksestani, että suomisysteemi ei pelaa reilua peliä yksilöä kohtaan. Niitä alueita Suomessa on useita. Itselleni tutuin on tietenkin suomalaisen PK-kasvuyrittäjyysrahoituksen järkyttävä virkamiesveto, joka toi minut politiikkaan ja jonka kuntoon laittaminen olisi sadan biotuotetehtaan veroinen juttu. Tai ”Tekes alas on uusi Nokia!” Meillä ei ole markkinataloudesta tietoakaan. Sinulla on oma juttusi? Kerro se maailmalle. Kerro se minulle. Aletaan ajamaan sitä yhdessä Unitaksen kautta ja poistamaan suomalaista poliittista korruptiota tässä ja nyt!    
  • Puheenvuoroni aloituksessa oli anti-sloganeita valtapuolueille. Lue kirjoituksiani niin tiedät tarkemmin mitä tarkoitan. Siis on täysin aukottomasti todistettavissa, että nykysysteemi, jossa puoluepolitiikka vie maatamme, on mennyt jo niin naurettavaksi että puolueitten entiset vahvuudet ovat niitten nykyisiä suurimpia heikkouksia! Luit oikein! Touhussa ei ole todellakaan mitään järkeä ja mieti millainen argumentti se on kun kansa sen tajuaa! Unitaksen tehtävä on kertoa se suomalaisille.
  • Nato, Nato, Nato – älä hirtä kiinni Natoon! Unitaksen Nato ei ole Alexander Stubbin tai Carl Haglundin Nato vaan koko kansan Nato. Etkä suinkaan ole väärässä jos vilpittömästi uskot, että Nato ulkoisen turvallisuutemme takaajana on mielestäsi huonompi ratkaisu kuin oma nykyinen ase-velvollisuusarmeijamme… voisiko se olla molemmat? Mutta olet varmasti väärässä jos et näe nyky-Venäjää suurena uhkana Suomen turvallisuudelle. Siis vaikka et mikään Nato-mies tai nainen olisikaan, näillä ajatuksilla olet aina tervetullut Unitaksen joukkoihin. Ajattelumme voi myös muuttua kun asioista aikamme keskustelemme. Minä haluan Suomen Natoon ja liputan sen puolesta, koska en ole laskemassa ääniä vaaleissa, kärkkymässä paikkaa puolueen hierarkiassa tai kyttäämässä galluppeja vaan kertomassa mihin itse syvästi uskon isänmaamme edun nimissä.
  • Sosiaalisessa mediassa ala linkittää sivuillemme ja voit myös vapaasti käyttää seuraavia hashtageja: #unitarismi #unitaskansanliike #valtaholismi #kaverisosiaalikapitalismi #inhodemokratia #pullamössöeliitti – nämä kaikki löytyvät ”asiasanoina” myös täällä Usarissa. Selitysosiot löydät kotisivuiltamme.
  • Kevät on kasvun aikaa. Someryhmät ja tapahtumat painopisteenä. Tiedotamme lisää pian. Tule mukaan! Haltuunottamista riittää jokaiselle – ”The journey is the Reward!”

 

***

Ja sitten lopuksi…

Tämä pitkä Puheenvuoroni on sarjaa ”presidenttiblogit”, joita olen (näköjään) tehnyt noin yhden per kuukausi 16.9.2015 jälkeen jolloin tein ensimmäisen, sen tärkeimmän. Tähän blogiin ja sen linkkeihin kannattaa palata tarvittaessa, eikä yrittää väkisin imeä kaikkea kerralla.

”Kolmas rintama” on suomipolitiikan kirjoitettujen ja ennen kaikkea kirjoittamattomien lainalaisuuksien tietoista kyseenalaistamista aivan uudella tavalla. Meidän on yhdessä asetettava ylittämätön haaste niille puolue- ja lautakuntasuomen toimijoille, jotka ketunhäntä kainalossaan haastavat nyt kaikkia muita, mutta eivät koskaan itseään.

”Sata peliittaa” ovat tässä vaiheessa ja vielä näillä resursseilla avaintekijä siinä, että voimme jatkossa tehdä jotain yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää. Siinä vaiheessa kun media kääntyy puolellemme asiat voivat saada hyvin nopeasti aivan uusia ulottuvuuksia.

Oletko sinä yksi peliitoista?

Kuka on tasavallan presidentti vuoden 2018 huhtikuussa tai onko vuoden 2019 eduskuntavaaleissa uusi puolue nimeltään ”Peliitta”? Matka sen kertokoon! Vain yksi asia on varma – meidän on luotava uusi peli isänmaallemme, kerrottava siitä ihmisille toreilla ja turuilla kaupungeista kirkonkyliin koko Suomen kansalle Helsingistä Utsjoelle ja Maarianhaminasta Ilomantsiin. Eikä sitä uutta peliä kukaan tule meille koskaan rakentamaan, ellemme me sitä itse itsellemme rakenna –

sillä me olemme Suomen kansa!

 

***

Napit ja koordinaatit löytyvät alhaalta!

12.1. 2016

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

Unitas kansanliike

 

***

Presidenttiehdokas Hirvimäki kutsuu sinut mukaan!

  • Suomalaiset ”leipäjonoista Silicon Valleyhin” nyt mennään!
  • Ihmiset tasavallan huipulla teidät on haastettu!
  • ”Principles of Unitarism in Politics” – akateemikot missä olette?
  • Yritysmaailmalle kutsu tulla mukaan perustamaan uusi yhteiskunnallinen start-up!
  • Julkkikset ja taiteilijat – teidät on haastettu!
  • Media, päätoimittajat, kustantajat, lehtikeisarit – hep, hep!
  • Suomalaiset sankarimainostoimistot täällä ollaan!
  • Puoluetoimistot ja puolueaktiivit herätys, pienpuolueet!
  • jne. yhteys allekirjoittaneeseen: petri.hirvimaki(at)gmail.com

 

***

"Unelmoin vahvasta, rohkeasta, avoimesta ja innovatiivisesta isänmaasta Suomi Finland, joka ensin tunnistaa ja sitten yhdessä voittaa painajaisen nimeltään valtaholismi. Tämä ruma kupla, joka vahingoittaa meitä kaikkia, on pian hajoava miljooniksi pieniksi palasiksi. Se ei tarkoita ääntenlaskentaa tai silkkihanskoja kaiken aikaa vaan todellista sisäistä yrittäjyyttä isänmaamme eteen, ja jotain sellaista, mihin ei mikään toinen kansakunta ole koskaan pystynyt.

Nämä päivät tulevat jättämään jälkensä loppuelämäksemme kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on täysi luottamus ystävieni ja tulevien ystävieni tukeen niin Suomessa kuin muuallakin ja kaikissa puolueissa.

"Ihmisessä itsessään ovat pisimmät matkat" kuten Mika Waltari kirjoitti. Taistelemme isänmaamme puolesta loppuun asti niin, että voimme olla ylpeitä itsestämme muitten kansakuntien joukossa Euroopassa ja kaikilla mantereilla. Ihmiskunnan evoluutio ei tunne rajoja. Pelko pois ja tilalle visio, sitoutumista ja toimintaa. Voitto on meidän."

Petri Hirvimäki

(in english see here)

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Noniin Heikki Rönkkö ja kumppanit täällä ollaan taas... taisi siellä olla pienet Samaran trolleille myös.

Oli blogi jossa oli monenlaista asiaa.

"Mukahaastaminen" on se juttu jota suomipolitiikka on aivan täynnä... hovinarreista nyt puhumattakaan.

Onko joku muukin huomannut?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

"Eikä sitä uutta peliä kukaan tule meille koskaan rakentamaan, ellemme me sitä itse itsellemme rakenna –

sillä me olemme Suomen kansa!"

***

Tätä loppu kaneettia mietin aika pitkään. Mitä sillä tarkoitan?

Sitä että samalla kun teen omaa juttuani testaan myös Suomen kansaa onko siitä mihinkään. Omat kokemukset ovat sellaiset että olen itse ainakin päättänyt että kiikustuolissa ei tarvitse miettiä että jos olisi yrittänyt...

se on varmaa että yksin en loppuellämääni yritä. Painetta laitan aikani ja jos homma lähtee toimimaan niin hyvä. Kiitos niille jotka tukevat Unitasta jo nyt.

Perusteista homma ei ole kiinni, siitä olen varma vaan nimenomaan siitä kansasta - johon minäkin kieltämättä kuulun.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Hatunnosto kovalle yrittämiselle, mutta kyllä tässä valtakunnassa on jo tarpeeksi poliittisia liikkeitä.
Jos on noin kova halu vaikuttaa, niin kannattaisi liittyä jo olemassa olevaan puolueeseen. Tosiasia on, että Unitaksesta ei tule koskaan suurten haastajaa, joten toimiminen siinä on sinulta hukkaan heitettyä työtä. Mutta enpä minä kiellä ketään unelmoimasta!

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Raimo - halu vaikuttaa on aivan järkyttävän kova, mutta silti se ei mene yli sen että alkaisin valehdella itselleni.

Kyllä nuo alun sloganit on mietitty moneen kertaan ja pohjaa faktoihin, eikö se ole jo aika järkyttävää!?

Tuo KOKO politiikan (itsensä) haastaminen - ei siis vain kaikkien muiden paitsi oman puolueen haastaminen - miten se käytännössä tapahtuisi puolueen kautta?

Voisi olla hyvin lyhyt ura minulla puolueessa?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Uran pituus riippuu miehestä. Kyllä vaikutuskanaviksi riittävät nykyiset puolueet. Puolueita on nytkin jo liikaa. Esim KD, ei ole paljon hyötyä valtakunnalle, samoin RKP.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Miksi minusta sitten tuntuu että jokainen isossa roolissa oleva poliitikko on sellainen joka motivoituu vain vallalla.

Ihmettelen sitä jatkuvasti, että tuollainen määrä porukkaa ei tuota innovaatioita juuri ollenkaan!

Ainoa selitys, joka käy maalaisjärkeen on se että todellakin politiikka on valtaholistien temmellyskenttä -

sehän on aivan absurdia hyväksyä että meillä on joku noin tärkeä elämänalue vailla mitään tehokkuutta ja lisäarvontuottokykyä!

Ei mitään järkeä.

Asiasta kärsii kovasti mm. viisi henkinen perhe täällä Kalervonkadulla - ei liene ainoa perhe tässä maassa? Tai yrittäjä Hirvimäki jne miljoona muuta.

Samaan aikaan joku toinen ei kärsi vaan saa pullamössöä mahan täydeltä -

sehän on aivan helvetin väärin!

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Mietippä vähän. Vaikka nyt tällä hetkellä on Suomessa taantuma ( joita aina tulee ), niin kansainvälisesti ottaen asiat ovat kohtuullisella tasolla. Tarkoittaa sitä, että kyllähän Suomessa kulloinenkin hallitus on hoitanut jokseenkin hyvin maamme asioita.
On tietysti aina vara parantaa, sehän on selvä se. Ja tästäkin aallonpohjasta noustaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kyllä kyllä Raimo... ajattelet aivan loogisesti...

mutta mitäs jos se kaikkein loogisin ja totuudenmukaisn ajattelu meneekin niin että suomalainen pärjää miten kuten SYSTEEMISTÄ HUOLIMATTA!?

Siis olemme 6000 - 7000 vuotta taistelleet luontoa vastaan täällä maailman äärellä. Suomalainen on genetiikaltaan maailmanluokan selviytyjä ja inhimillinen supertietokone.

Juuri selleinen joka menee kaikkein eniten sekaisin kun sen vapaus viedään.

Alkoholismi, itsemurhat, masennus, lääkkeitten väärinkäyttö, koulu-ja työpaikka kiusaaminen. Siinä tilastoja joissa olemme "todella hyviä" muuhun maailmaan verrattaessa.

***

Suomalainen sinnittelee nykysysteemistä huolimatta - usein niin että systeemi puolustelee että katsokaa miten me pärjäillään.

HERRANEN AIKA - mehän voisimme olla oikeasti onnellinen ja hyvin luova kansakunta ilman sitä "nykysysteemiä"!?

Suomihan voisi olla oikeasti maailman paras maa jokaiselle suomalaiselle?!

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Jaahas, uusi päivä mutta vanhat kujeet..?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

En tiedä itsestäni mutta 50 suosituimmasta kirjoituksesta 35 on suvakki vs rasisti.

Kymmenestä suosituimmasta yhdeksän on suvakki vs.rasisti siis 90%!

***

Kommentoin jossain että minussa on varmaankin jotain vikaa kun en jaksa niin innostua ko. aiheesta...

Omalla listalla tuo asia ei mahdu edes kymmenen joukkoon todellisten ongelmien listalla.

Mutta kun se sinne suomalainen väkisn änkeää niin tuleehan siitä ongelma.

Ongelma ei silti ole se turvapaikanhakijapoloinen vaan suomalainen, joka toista suomalaista niin oudosti rakastaa. Rakkaus on vain ollut pimennossa niin pitkään että se tulee nyt vain pintaan -

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2082...

Ja ministerit ottaa pisteitä ja rakentelee ministerinpallilta kaikilla päivärahoilla sitä suomipolitiikan "toista rintamaa" (kts linkki alla) -

AIVAN SAIRASTA TOUHUA - tai sitten Hirvimäessä on jotain vikaa kun se ei ymmärrä..?

http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2095...

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jos minä olisin Petri pyrkimässä presidentiksi, kehottaisin ihmisiä oravanpyörässä juoksemisen sijaan syntymään uudestaan, jo täällä maan päällä.

Ei ihmistä ole luotu pelinappulaksi eikä numeroksi suuren prosessijohtajan taulukoissa.

Usko, toivo ja rakkaus, suurin niistä on rakkaus. Todella suuri on pientä. Kuten kännykkä jossa toteutuu ihmisen mittakaava. Samoin internetissä ja IKEA:n kalusteissa, koska monella on tarve näpräillä käsillään kokoon jotakin uutta luovaa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Heikki - sitähän tässä kaiketi yritetään!?

Ja yritetään yhdessä. Olet muuten oikeassa atomitaso on se tärkein. Tietty fyysinen juttu kuuluisi ihmiselle aina myös. Ihminen on tehty niin.

Jatkan täällä paskahuusin viimeistelyä lumisateen keskellä. Onneksi on olemassa tämä paikka Petäjävedellä. Muuten ei jaksaisi yhtään mitään.

btw. heitin Annelille pienet, käy tsekkaan;-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset