*

Hirvimäki - Nukkuvat - Unitas kansanliike Puheenjohtaja - #petripresidenttiehdokas - Visio, joka yhdisti kansan - En haasta puoluettasi vaan politiikan

Haetaan Zaki takaisin kotiin!

  • Zaki - kuva Pauli Salminen
    Zaki - kuva Pauli Salminen

Suomesta Afganistaniin väärin perustein 4.7.2017 pakkopalautetusta 19-vuotiaasta Zaki Hussainista on uutisoitu viimeaikoina tiedotusvälineissämme. 

Sodan jaloissa varttuneen ja jo lapsena orvoksi jääneen Zakin tähänastinen elämä ollut yhtä pakenemista paikasta toiseen. Luulisi, että hänenkaltaisellaan ihmisellä jos kenellä olisi kansainvälisten humanitääristen sopimusten ja oman lainsäädäntömme nojalla oikeus saada turvaa oikeusvaltiona itseään pitävästä Suomesta?

Joku on mennyt pahasti pieleen kun niin ei tapahdu.

Mikä saa minut nyt ottamaan kantaa tähän problematiikkaan, jota tietoisesti olen yrittänyt kesän/syksyn 2015 immos-kohun jälkeen vältellä? Kirjoittelin tuolloin asiasta useammaltakin kantilta. Opin, että se ei ole minun pelini suuntaan tai toiseen. Unitas kansanliikkeessä, presidenttiehdokkaana ja nyt myös Nukkuvissa ajamani yhteiskunnallisen muutoksen fokus on ”suomisysteemin sisäisessä haastamisessa”.

Yritän olla mahdollisimman neutraali. Syy siihen miksi nyt innostuin kirjoittamaan aiheesta on paitsi inhimillinen, mutta se myös puhdas sattuma. Haluan samalla myös tuoda ”politiikka by maalaisjärki” -ajattelua pakolaisongelmaan ja maahanmuuttoasioihin laajemminkin.

 

***

”Minustakin rasvalla marinoidusta entisestä poliisista tuli nyttemmin ihmisoikeustaistelija.” (Pauli Salminen Facebook seinällään 6.7.2017)  

Vapaustaistelija Hirvimäki oli kovin otettu kun entinen esimieheni 90-luvun lopulta, Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksen entinen toimitusjohtaja Pauli Salminen, jätti minulle hiljattain kaveripyynnön ja otti yhteyttä Facebookissa. Häntä kiinnostivat ajamani yhteiskunnalliset asiat, joihin oli somessa törmännyt. Emme tuolloin viestitelleet Zakeista tai turvapaikanhakijoista vaan ”uuvateista” ja sen sellaisista suomipolitiikan ilmiöistä.

Eilen huomasin Pauli Salmisen päivityksen nähtyäni, että jotain muutakin siellä Loimaan seudulla tapahtuu.

Hän oli yksi kolmesta loimaalaisesta, jotka vaativat Turun hallinto-oikeutta keskeyttämään Zaki Hussainin säilöönoton ja palautuksen vedoten Maahanmuuttoviraston virheeseen kielteisessä päätöksessä. ”Hallinto-oikeus reagoi kuitenkin vasta lakimiehen täytäntöönpanokieltohakemukseen, johon päätös tuli liian myöhään. 19-vuotias Zaki oli siinä vaiheessa jo Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa. Zaki oli hakenut oleskelulupaa työn perusteella, ja hänelle oli annettu lupa olla maassa, kunnes asia on ratkaistu.” (TS 4.7.2017)

”Tältä nuorelta mieheltä olen oppinut paljon. Ensimmäiseksi hän on aina huolissaan: miten jaksat? Mitä sinulle kuuluu? Zakille kuuluu aina hyvää! .” (Pauli Salminen Facebook seinällään 5.7.2017)

 

***

”Sosiaalisessa mediassa huomiota saanut 19-vuotias Zaki oli vielä alaikäinen, kun hän saapui noin kaksi vuotta sitten Suomeen Iranin kautta. Orpo Zaki on alun perin kotoisin vaarallisesta Maidan Wardakin provinssista ja kuuluu vainottuun hazara-vähemmistöön.

- Kaksi velipuoltani myi minut pakkotyöhön pataaneille maakiistan vuoksi”, Zaki kertoo. Pataanit ovat Afganistanin suurin etninen ryhmä.Tein heille töitä ja he halusivat tappaa minut. Perheen tytär kertoi minulle tästä ja auttoi minua pakenemaan.”


Zakilla oli kuitenkin alaikäisenä vaikeaa Iranissa, sillä hänellä ei ollut perhettä. Iranista hän päätti lähteä Suomeen hakemaan turvapaikkaa.

- Asuin Loimaalla. Siellä oli perhe, joka piti minua poikanaan. Minulla on ikävä heitä,” Zaki sanoo alaleuka väristen. - Nyt menen [IOM:n] vierastaloon. Yhdellä kaverillani, joka on myös palautettujen joukossa, on talo ja hän vie meidät ehkä kotiinsa myöhemmin. Katsotaan, mitä tapahtuu. Minulla ei ole perhettä täällä.” (HS 4.7.2017)

 

***

Politiikan ulkopuolelta tulleena olen jatkuvasti ihmetellyt miksi yksinkertaisista asioista tehdään politiikassa paljon vaikeampia kuin ne ovatkaan? Esimerkiksi ikuinen kielikiista ruotsinkielen asemasta? Onko mitään muuta järjellistä ratkaisua kuin määrätä se pakolliseksi toiseksi kieleksi vain kaksikielisissä Suomen kunnissa ja muuten olkoon vapaaehtoinen, kultainen keskitie siis?

Olen oppinut, että meillä on eduskuntapuolueiden tasolla jatkuva tietoinen ”väärä peli” politiikassa ja tuossa väärässä pelissä on tärkeää pitää pelimerkit käsissään. Ei vastapuoli niitä sinulta vie ellet itse niistä väen väkisin luovu, millä ihmeellä vastapuoli sinua sitten kurittaisi? ”Voiman ja vastavoiman laki” – voiko suomalaisen hyvinvoinnin kannalta mitään hölmömpää olla kuin sotia vääriä sotia koko ajan väärän eliittimme huijaamana?

Aivan sama meininki on nähtävissä myös Suomen maahanmuutto- ja turvapaikanhakijakeskustelussa.

Siinä voima ja vastavoima ovat Kokoomuksen / Vihreiden / Vasemmistoliiton akseli ja toisaalta Perussuomalaiset. Muut peesailevat minkä jaksavat. Seuraavassa muutama huomio perustuen ”politiikka by maalaisjärki” ajatteluun:

  • Jos sekä Kokoomuksen, Vihreiden että Vasemmistoliiton sekä toisaalta Perussuomalaisten parhaat ajatukset sovitettaisiin yhteen saataisiin toimivin mahdollinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka eikä kukaan menettäisi kasvojaan. Tämä on täysin mahdollista ilman että runnotaan voiman ja vastavoiman lailla poliittisen tarkoituksenmukaisuuden ja oman valtapelin nimissä vuodesta toiseen – katsokaa ko. puolueiden puheenjohtajien edesottamuksia ja miettikää!
  • Yksilön pitäisi tässäkin asiassa olla se tärkein eikä mikään poliittinen lyöma-ase. Netissä äänessä on äänekäs vähemmistö suomalaisista usein ilman mitään omaa kosketuspintaa koko asiaan muuta kuin lööpeistä ja somesta luettuna. Ei sellaista, kiitos! Kuka tarjoaisi tässäkin asiassa järkevää, inhimillistä ja jämäkkää kultaista keskitietä ilman turhaa puoluepolitiikkaa suomalaisille?
  • Yritetäänpäs hieman. Ensinnäkin maahanmuuttopolitiikka ja pakolais/turvapaikanhakijapolitiikka ovat kaksi täysin eri asiaa. Kuitenkin niin että turvapaikanhakija voisi nopeasti saada maahanmuuttajastatuksen jos kotoutuminen on edistynyt mm. työluvan hakemisen asteelle (tarjottu työpaikkaa, mm. Zakin tapaus) –maalaisjärki sanoo, että tuolloin säästetään valtavasti byrokratiassa ja resursseissa.
  • Maahanmuutto: kysymys maahanmuuton ja globalisaation kaikkinaiselle vastustamiselle – pitäisikö myös maastamuutto kieltää? Millä autolla ajat, millä tietokoneella näpyttelet, puhelimella soitat jne. Viekö Suomi jotain ulkomaille? Entä miten ihmeessa niin suuri osa maahanmuuton vastustajista pyörii niin kovasti itse ulkomailla, osa jopa asuu siellä? Suomi ei tulevaisuudessa pärjää ilman työperäistä maahanmuuttoa. Piste. Tarvitsemme nörttejä ja tarvitsemme hoitsuja. Pikaisia työlupia osaaville ihmisille kiitos ja talous kasvuun. Tottakai tämä vaatii työelämän uudistamista muutenkin ja ay-monopolien purkamista jne eli suomalaisen kaverisosiaalikapitalismin iloiset hautajaiset ensin.
  • Sinne Immos-Nivalaan ei maahanmuuton seurauksena koskaan tule isoja määriä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Sieltä Nivalasta on aina lähdetty maailmalle. Miksi siellä Nivalassa niin älyttömästi ollaan vastaan sitä että suomalaisella elinkeinoelämällä, kulttuurilla, urheilulla jne menisi hyvin? Impivaarasta ei tiedä maailmalla kukaan, mutta Suomi on lähes pelkkää Impivaaraa jatkossakin vaikka koko Suomi ei sitä olisikaan. btw. Hyvä Loimaa ja hyvä Kyyjärvi!
  • Pakolaispolitiikka yleisellä tasolla. Meillä on vastuumme ja se on kannettava resurssien rajoissa. En ole itse kateellinen pakolaisille vaikka ole itse koko omaisuuteni suomisysteemin vuoksi menettänyt. Ei haukuta väärää puuta. Olen vihainen suomisysteemille ja sen haluan muuttaa, en potkia olosuhteita henkensä kaupalla pakenevaa syyrialais-poloa.
  • Suomi on niin syrjässä nykyisistä pakolaisvirroista, että meidän ongelmamme on sittenkin pieni verrattuna Etelä– ja Keski-Euroopan maihin… ellemme itse kovin hölmöile. Kyllä – pääministerin ei pidä jatkossa mennä tarjoamaan kotiaan pakolaisille! Kyllä pakolaisten sosiaaliturvan ei tarvitse olla kantasuomalaisten tasolla jne. Hoidetaan asiaa yhdessä EU:n kanssa jämäkästi. Suomen agendalla pakolaisongelma on pieni myöskin verrattuna paljon suurempiin sisäisiin ongelmiimme. Toisaalta meillä on vieressä Venäjä, jonka kuohunta voi myös saada meille naapuriin jättimäisen todellisen pakolaisongelman. Ollaan hereillä.
  • Pakkopalautukset. Ensimmäistäkään turvapaikanhakijaa ei pidä palauttaa jos ei olla aivan varmoja siitä, että se maa tai alue on turvallinen johon palautetaan. Piste. Ei kokeilla mitään. Toisaalta jos tiedämme kokemuksesta, että maa tai alue on turvallinen voimme hyvillä mielin palauttaa.
  • Zakin tapaus on räikeä esimerkki siitä, että viranomaistoiminta pitää saada toimimaan. Myös afganistanilainen on ihminen ja millainen hieno ihminen onkaan juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa – eivät loimaalaiset väärässä ole!

Miten on Jussi Halla-Aho ja Ville Niinistö, haetaanko Zaki porukalla takaisin kotiin – minä uskallan Kabuliin, uskaltaako jompikumpi teistä kauemmaksikin?

 

***

7.7.2017

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

 

***

Nukkuvien puolue - Nukkuvat (ml. kannattajakorttikeräys)

petrihirvimaki.com (ml. kannattajakorttikeräys)

TV-haastattelu (presidenttiehdokas)

Unitas kansanliike

 

***

”Presidenttiblogini”:

Kannattajakorttikeräys on alkanut - 21.1.2017

Petri Hirvimäki – pienpuolueiden yhteinen presidenttiehdokas? - 17.10.2016

Donald Trump vs. Petri Hirvimäki - 19.8.2016  

Koko kansan Nato - 20.4.2016

”Petri presidenttiehdokas” - 21.3.2016

Väyrynen ja Hirvimäki haastavat Suomen! - 26.1.2016

Avataan suomipolitiikan ”kolmas rintama!” - 12.1.2016

”Peliitta” – eduskuntavaalien 2019 ruskea hevonen? - 2.1.2016

Suomalaisen syvä inho – 10.12.2015  

Presidenttiehdokas Hirvimäen itsenäisyyspäiväpuhe 6.12.2015

Superpowers Dealing with The World in Syria 8.10.2015

Poika, jonka isä halusi Suomen presidentiksi 16.9.2015

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Taidan laittaa Jussille ja Villelle omansa. Paulille myös.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Moi Ville - keikkaa pukkaa. Otetaan Jussi mukaan!

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2398...

Moi Jussi - keikkaa pukkaa. Otetaan Ville mukaan!

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2398...

***

No niin nyt on kutsu mennyt herroille. Otetaan vielä Pauli Salminen niin varmasti homma bueno monessakin mielessä.

Käyttäjän mikasatta kuva
Mika Sarivaara-Satta

Hyveliputa vaan omilla rahoillasi, risti kouraan jokaiselle tulijalle ja potku perseeseen sekä onnentoivotukset, sillä ristin voimalla toimivia yhteiskuntia rakennetaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Mika - hieman joutuu liikaa nyt arvailemaan...?

Käyttäjän JuhaWiklund kuva
Juha Wiklund

Voiko tyhmempää ideaa enää olla mitä kirjoittaja tässä ehdottaa.Valituksen jättäminen myöhästyi joka oli vastaajasta johtuva vika. Sen perusteella asia olisi pitänyt jäädä siihen. Nyt kuitenkin tuomioistuin käsitteli asian ja palautuskielto tuli vuorokausi myöhässä. Mitään väärää ei ole tapahtunut.

Lakimme mukaan käännytys ei ole este asian käsittelylle. Nyt tämä asia käsitellään vastaajan ollessa Afganistanissa. Valituksesta ja käännyttämisen keskeytyksestä huolimatta on varsin todennäköistä ettei turvapaikkaa silti anneta. Nyt vastaaja on jo valmiiksi Afganistanissa joten uutta käännytystä ei enää tarvi tehdä kun Afganistanissa on jo valmiiksi.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Juha - voi olla paljonkin tyhmempää mm se mitä tapahtui vs että olisi odotettu noin yksilön oikeuksien toteutumisen kannalta.

Laitapa itsesi tuon nuorukaisen tilalle.

"Lakimme mukaan käännytys ei ole este asian käsittelylle. Nyt tämä asia käsitellään vastaajan ollessa Afganistanissa. Valituksesta ja käännyttämisen keskeytyksestä huolimatta on varsin todennäköistä ettei turvapaikkaa silti anneta. Nyt vastaaja on jo valmiiksi Afganistanissa joten uutta käännytystä ei enää tarvi tehdä kun Afganistanissa on jo valmiiksi."

---> Minusta on todella järkyttävää, että se mitä sanot on totta. Se että Zaki on jo Afganistanissa vaikuttaa aivan varmasti asian käsittelyyn... "case closed mitä enää itseämme vaivaamaan..?"

Joitain hassuja ihmisiä voi ne ihmisoikeudet siltikin kiinnostaa. Ollaan tosi hassuja ilmeisesti?

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Hienoa että palautettiin.
Meillä vaan ei ole varaa auttaa kaikkia köyhiä. Viime vuonnakin meni yli miljardi euroa maahantulijoihin. Ei voi olla niin että tullaan suojelun perusteella ja sitten haetaankin työtä. Varmasti löytyy kielitaitoisempiakin töihin Suomeen ja koulutettuja. Omassa väessäkin työttömiä. Työpaikka ja työlupa pitää olla ensin ennen kuin tullaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Jari - yritän olla parhaani mukaan mahdollisimman neutraali tässä mamu/matu problematiikassa liittyen turvapaikanhakijoihin. Työperäinen maahanmuutto erikseen.

Tunnen porukkaa Loimaalla jotka tapaukseen liittyvät ja luotan heidän kykyynsä arvioida asiaa - Zakista on viranomaiskoneistomme tehnyt ilmeisen valehtelijan? Otan tarkemmin jatkossa selvää mikä peruste täsmällisesti on käännytykselle.

JOssa siis toimeenpanokielto.

Mutta mitäs pahaa siinä on jos turvapaikkaanomusta käsiteltäessä henkilö alkaa kehittämään itseään ja saa töitä. Ei mitään järkeä estää sitä? Voin kuvitella että Loimaan suunnalla on maataloissa valtavasti hommaa joka ei palkkansa ja likaisuutensa jne, vuoksi suomalaisia niin kiinnosta mutta Zakin olosunteista tullut kaveri ajattelee että ei mitään ongelmaa. Ei todellakaan ole verrattuna siihen mikä tilanne oli Afganistanissa.

Politiikka by maalaisjärki?

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Mitäköhän erityistaitoja Zakilla on kun on tullut 17v vuoden ikäisenä oman ilmoituksen mukaan Suomeen 2015.
Mikä ammattitutkinto hänellä on?
Miten hän on parempi työntekijä kuin suomalaiset nuoret?
Meillä on työttömyyttä, työllistetään ensin omat nuoret.
Hän voi hyvin jatkaa elämäänsä siellä omassa kulttuurissaan ettei revitä lasta juuristaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Voisin kuvitella että erityistaitona on sanominen kyllä kaikenlaiselle työlle liityen maatalouteen. On varmasti ollut eläinten kanssa, hänhän on ollut paimen lapsesta asti.

Et ilmeisesti ajattele pakolaisuudesta ollenkaan niin kuin minä ja ilmeisesti valtaosa suomalaisista että sellaista voi olla OIKEASTI olemassa - ihmisten oikeaa hätää.

Kyseessä voi olla suoranainen tappouhkaus, orvon tilanteen hyväksikäyttö (ei perhettä tukena) heimoriidat, sotatila, pommiskut... kyllä Afganistan on hyvin vaarallinen paikka tuolla kattauksella voisin kuvitella.

Mitenkäs meidän omat sotalapset jotka Ruotsiin lähetettiin???

Mieti vähän. JOssain Suomen maaseudulta. Tuskin oli läheskään noin paha kattaus kuin tässä KYSEISESSÄ TAPAUKSESSA. Isolla siksi että jos on inhimillinen ihminen voi olla samalal myös jämäkkä. Minulle se ei ole mustaa valkoisella vaan tapauskohtaisesti.

Suomalaisen virkakoneiston lapsus - ja luoja tietää mitä runttaamista siellä on viime kädessä ollut tässä tapauksessa?

Ihan millä tahansa perusteilla.... kyse on ihmisoikeuksista.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Hän on saanut 2 kielteistä oleskelulupa päätöstä ja kun ei saanut niitä haetaan työluvan perusteella.

Hänellä ei ole mitään erityistaitoja, kun 17 vuoden iässä tullut jo Suomeen, jos ilmoitettu ikä on totta.

Afganistanissa asuu yli 31 miljoonaa ihmistä, miksi tämän pitäisi päästä töihin kun suojelulle ei perusteita.

Me emme voi olla sinisilmäsiä, MIGRI tehnyt ratkaisun ei tarvetta suojelulle.

Maailmassa on miljardi köyhää ja osa orpojakin, emme vaan voi auttaa kaikkia. Kielteinen oleskelulupa päätös kun on niin silloin pitää palauttaa.

Koko oleskelulupa järjestelmältä menee pohja, jos voi olla massa oli lupaa tai ei.

On surullista että et arvosta suomalaisia nuoria, heistä osa tykkää maatalouden parissakin työskennellä ja varmasti on taitoa yhtä paljon kun Zakilla.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #15

Arvostan suomalaisia nuoria ja isänmaatani siinä missä sinäkin, voit olla ihan varma siitä.

Niin - valahteleeko Zaki? KOvasti luotat kuin vuoreen siinä että Migri osaa sen ratkaista juuri tässä asiassa kun varmasti persuna sinulla on toisenlaista näkemystä myös viranomaisista.

Kovin valikoivaa.

Annas kun arvaan... kartta kädessä hirveässä kiireessä tehty päätös jossa joku vaaleanpunainen alue kartalla joka osoittaa Zakin kotiseutua - oikea väri voisi olla punainen, eli vaarallinen.

Sitten oma yksilöllinen käsittely. Ei tehty lainkaan, ei voi todistaa ja muuta skeidaa.

TILANTEESSA JOSSA ei edes olisi tarvinnut arpoa kun olisi voinut lyödä sen työluvan käteen.

***

JOs persuilu on sitä että jos kartan väri on vaaleanpunainen niin palautetaan... silloin minussa ei asu pieni persu. Näistä jutuista pitäisi keskustella enemmän. Viranomaisten "turvallinen alue määrityksistä"

Siltikin myös se yksilöllinen käsittely. Zakin tapauksessa juuri se on painava peruste eli karttaa ei olisi edes tarvinnut niin katsoa.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen Vastaus kommenttiin #17

MIGRI tehnyt päätöksen ja antanut kielteisen oleskeluluvan.

Töihin ihan afganistanista ammattitaidottomia henkilöitä emme tarvitse.

Jos olet viranomaisvastainen, en voi sille mitään.

Minä luotan Suomessa viranomaisiin ja poliisiin.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

IS kertoo:

"Zaki on saanut kaksi kielteistä turvapaikkapäätöstä, ensimmäisen huhtikuussa 2016, toisen maaliskuussa 2017. Hänellä on ollut loppuvuodesta 2016 työlupa-anomus käsittelyssä Pirkanmaan te-toimistossa."

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005280403.html?re...

2 hylättyä oleskelulupaa ja sitten päättää hakea työluvan perusteella.

Ei siis tarvetta suojelulle ja nuoria työntekijöitä Suomessa riittää

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Jari annas kun arvaan.... Migrin päätöksiä pidät vedenpitävinä ja hyvin monen muun viranomaisen jutuissa on mielestäsi paljonkin toivomisen varaa..?

Copypastella -

"– On tietysti ikävää, että juuri edellisenä päivänä henkilö on poistettu maasta. Tilanne ei ole mitenkään ihanteellinen tai toivottava. Sen verran kun olemme asiaa selvittäneet, tässä ei olla rikottu mitään ehdotonta palautuskieltoa, koska henkilöä ei olla palautettu vaaraan Afganistaniin, Migrin oikeus- ja maatietoyksikön johtaja Hanna Helinko kertoo.

Olennaista tapauksessa on se, että käytäntöönpanokielto liittyy ainoastaan vireillä olleeseen työlupahakemukseen, ei kansainvälisen suojelun tarpeeseen. Zaki oli aiemmin hakenut turvapaikkaa, koska pelkäsi vainotun hazari-ryhmän jäsenenä turvallisuutensa puolesta. Hän on orpo, eikä hänellä ole turvaverkostoa Afganistanissa Iranissa ja Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen."

Järjetön tapaus kaikkinensa lähettää mies Kabuliin. Aivan järjetön. Myöskin tuo työlupa asia on sellainen että kovin toivoisin että viranomaiset säästäisivät energiaansa ja kun työlupa tulee voisi muita paperihommia vähennellä.

Asiaahan ei DE FACTO kykene ratkaisemaan henkilöön kohdistuvan yksilöllisen vainon suhteen (joka tässä erityisen merkittävä asia) muuta kuin menemällä Afganistaniin pitämään kolme vuotta kestävä oikeudenkäynti.

Maksatko kulut Jari... Suomalaiset veronmaksajat siis?

MIKSI IHMEESSÄ silloin ei kannattaisi mennä yli mistä aita on matalin. Kaveri saa töitä ja työlupa käteen. Hänellä on perhe ja tukiverkosto Suomessa. Äly hoi älä jätä..!

Noin maalaisjärjellä taas.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Suomessa on työttömiä nuoria.

Minä luotan enemmän MIGR:in päätöksiin kuin näiden tulijoiden kertomuksiin.

Hänellä oli 2 kielteistä oleskelulupa päätöstä ja lain voimaisia.

Tämä työluvan perusteella jääminen on kikkailua ja yrittää pitkittää prosessia.

Yksinkertaisesti meillä ei ole varaa elättää kaikkia jotka tänne yrittää ja siksi MIGRI tekee arvokasta työtä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #16

ZAki oli loistavasti myynyt itsensä Loimaalla ihmisille ja varmasti pärjännyt siellä. Jos pakolaisella on tuollainen tukiverkko niin jo se on yksi hyvin painava syy olla palauttamatta.

Ei voi kovin häijy ihminen olla - jopa sellainen että kiva olisi kun raitilla vastaan tulisi?

Kaikki ei nyt vaan ole raiskaajamurhaajia niistä pakolaisistakaan.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen Vastaus kommenttiin #18

Maailmassa on miljoonia mukavia ihmisiä, mutta me emme voi elättää kaikkia.

Muista ei suojelun tarvetta. Kielteinen oleskelulupa x 2. Meillä ei riitä rahaa kaikille jotka tänne Suomeen tulevat.

Vaikka hymyilisivät kuinka ja ovat mukavia, niin emme vaan voi ottaa kaikkia.

Ammattitaitoisia työntekijöitä löytyy.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #21

Jankkaat asiaa jota meidän ei kannata jankata - luotan loimaalaisiin ystäviini että he osaavat arvioida onko Zaki valehtelija. He sanovat että ei ole.

Viranomainen ei ole lainkaan ottanut turvapaikkapäätöksessä yksilöllistä historiaa huomioon. Se on selkeästi peruste turvapaikalle.

PÄÄTÖS ON 2* VIRHEELLINEN. Kyllä sinun persuna täytyy tietää että ei se mahdotonta ole, todellakin tiedät,

Kyse on kansainvälisten lakien ja oman lakimme noudattamisesta, inhimillisyydestä, maalaisjärjestä sekä resurssien säästämisestä luomalla oikeita tapoja ratkaista näitä asioita.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen Vastaus kommenttiin #22

Onko sun Loimaalaiset ystävät valheen paljastuskoneita?

CIA ja muutkin viranomaiset maksaisivat paljon, jos he ovat niin eteviä valheen paljastajia ja pystyy sanomaan totta turiset :)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #24

Jos Jari mietit asiaa kunnolla niin ymmärrät että tuonkin asian pohtiminen on turhaa tässä nimenomaisessa tapauksessa - ei kannata tehdä mitään turhaa silloin kun resurssit ovat rajalliset.

Sen sijaan mieti sitä että suomalainen virkamiesholhous on ilmeisesti niin idioottimaista että mennään sekaisin jos joku pakolainen hakee työlupaa (saatuaan työpaikan) kun on maassa. Joutuu pian mappia vaihtamaan. Sehän kuullostaa kovin järjelliseltä. Ei voi olla totta!!!!

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen Vastaus kommenttiin #26

Ei voi olla totta että tämä ammattitaidoton henkilön työpanos on niin tärkeä!

Tämä on vaan Suomen hyvän tahtoisuuden väärinkäyttämistä, ensin haetaan oleskelulupaa suojelun perusteella kahteen kertaan ja sitten kun ei heltiä keksitään nyt töihin ja sillä yritetään vetkuttaa käännytystä.

Jos tulis töihin, miten paljon rasittaisi kuitenkin sosiaalitointa. Lähtiskö kuitenkin opiskelemaan heti ja sitten jättäisi sen työpaikan pulaan? Mistä ihmeestä yhtä hyvä työntekijä sitten saataisiin korvaamaan? Voi voi tätä ongelmaa.

On parempi että jatkaa oman maansa rakentamista siellä ja omassa kultturissaan.

Marko Parkkola

Olen ajatellut lomamatkaa lämpimään maahan, mutta rahat ei riitä kuin menolippuun. Tuletko Petri hakemaan minut kotiin 4 vk päästä?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Eihän se maksa mitään kun tyhjälle paluulennolle miehen ottaa ja lyö työluvan käteen Helsinki-Vantaalla. Odottavat kovasti Loimaalla miestä takaisin kotiin ja töihin. Kustannus NOLLA EUROA, ja tapaus käsitelty. Äly ja inhimillisyys hoi älä jätä... oikeasti kriminaalit (30 000:een mahtuu kaikenlaisia oli ketä tahansa) Suomeen kyllä saa jäädä valtion elätettäviksi mutta fiksut työtä tekevät ei, niinkö?

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Tämä ammattitaidoton henkilö ei ole korvaamaton ole, ammattitaitoisiakin henkilöitä on.

Ei ole mitään tyhjää paluulentoa, kun käyttävät myös reittilentoja.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #25
Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen Vastaus kommenttiin #27

Muuten paljoko hän on tehnyt töitä kun tuli 2015 Suomeen?

Onko hän tehnyt töitä vai ollut sosiaalihuollon asiakas?

Marko Parkkola

No tässähän on se juju, että minulla on kesäloma 4 vk justiinsa. Eli tulisin takaisin ikään kuin työluvalla. Sinä ja muut veronmaksajat varmasti maksatte lennon?

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #29

Menet afganistaniin, irakiin, somaliaa jne ja anot vaan turvapaikkaa. Pistät tulon syyksi vaikka että suvakit vainoaa. Eiköhän ne elätä sua sen 4viikkoa.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Zaki oli jo päässyt Iraniin turvaan, eikä kirjoituksessa edes kerrottu, onko Zaki kohdannut siellä vakavia ihmisoikeusloukkauksia, mikä voisi olla syy saada Suomesta varmaan turvapaikka - ainakin maalaisjärjellä ajateltuna - onko vakava hengen lähdön tai kidutuksen uhka, jos palaa Iraniin?

Vaikka Iran onkin hirveä maa, niin siellä joutuu asumaan kymmeniä miljoonia muitakin ihmisiä. Afganistanissa ja Iranissa on miljoonia paljon pahemmassa asemassa olevia tyttöjä ja naisia, jotka kuuluisivat ennemmin avustettaviksi, mutta joilla ei ole mahdollisuutta päästä edes Iraniin turvaan. Heitä raiskataan jatkuvasti institutionalisoidusti pakkoavioliitoissa ja hakataan, eivätkä voi saada avioeroa. Lukitaan neljän seinän sisään koteihinsa, kuin vankiloihin. Lainsäädäntö on Zakin puolella sekä Afganistanissa, että Iranissa verrattuna jokaiseen naiseen ja tyttöön noissa maissa.

Ja se, että Zaki kysyy aina ensin, että mitä toiselle kuuluu on maan tapa, eikä mitään sen kummempaa erityistä henkilökohtaista empatiaa. Zaki on varmasti mukava mies, mutta tällaisia varsinaisesti kurjuutta pakenevia täytyy auttaa tasapuolisesti ja lähtöalueillaan. Orpojen avustamisprojekteja tarvitaan lisää kehitysmaihin.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Siitä vaan Henna sitten auttamaan. Reppu selkään ja Afganistanin vuoristoseudulle asioita selvittämään - naiset ja lapset ensin!

Olisiko auttaminen tässä tapauksessa ollut kuitenkin hieman helpompaa ihan vaan mappia vaihtamalla ja keskittymällä oleelliseen täällä koto-Suomessa?

Aika tehokas auttaminen negatiivisella kustannuksella vs. mikä soppa nyt ja jos jotain pahempaa miehelle tapahtuu.

Jos afganistanilainen ihmishenki mitään viranomaisten hölmöyden edessä merkitsee?

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

"Aika tehokas auttaminen negatiivisella kustannuksella vs. mikä soppa nyt ja jos jotain pahempaa miehelle tapahtuu."
Tuhansille miehille tapahtuu Afganistanissa ns. kylmät joka kuukausi. Joukossa on afgaaneja ja muita. Onko jokin erityinen syy, miksi Zaki -nimisen miehen kohtalo näyttää helisyttelevän kirjoittajan sielun syöveröissä noin vahvasti, että hänet pitäisi hakea takaisin?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #33

Kiitos Markku - kysypä sieltä Loimaan suunnalta onko siellä kiinnostusta tilastotieteilyyn juuri tässä asiassa!

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen Vastaus kommenttiin #35

Tilastot ovat aina tilastoja. Niiden mukaan afganistanilaista 47,5 % on alle 15-vuotiaita, mikä on kolmanneksi korkein maailmassa Tsadin ja Ugandan jälkeen. Viiden vuoden päästä peruskouluikäisiä lapsia on yli 5,5 miljoonaa, kun tällä hetkellä peruskoulutusta tarjotaan vain 2,9 miljoonalle lapselle.
Käytännössä tämä tilastotieteily tarkoittaa sitä, että ellei nuoret vaihda Kalasnikovia kuokkaan, kansaa saada koulutettua ja työpaikoja luotua, maa tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen se, josta virtaa nuoria luku- ja kirjoitustaidottomia miehiä Eurooppaan. Miksi miehiä? Taleban pitää huolen siitä, että naiset ja tytöt pysyvät Afganistanissa eikä heitä lasketa tilastoihin.

Yksi mielenkiintoinen juttu tietenkin liityy afgaanimiehiin pakolaisina.
Vanhojen afgaanitraditioiden mukaan aikuinen mies valitsee nuoren tai teinipojan, jota nimitetään "ashna'ksi". Hän antaa nuorukaiselle rahaa ja lahjoja vastineeksi seksuaalisista palveluista. Tapa on näkyvillä kaikkialla afgaaniyhteisössä, ja sitä harrastavat niin rikkaat kuin köyhätkin. Vanhemmat ovat jopa tietoisia omien poikiensa suhteista "sugar daddyyn", eivätkä tee siitä numeroa erityisesti silloin jos aikuinen mies (Pashtun) on varakas. Onko traditio rantautunut Suomeenkin? Tiedä häntä.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Et siis jäänyt lepäämään tuleen, Petri, vaan läksit liikkeelle! Mitä teet yhdelle pienimmistä, sen teet myös minulle, kuuluu läntisen ajattelun kultainen sääntö.

Pitänee lähteä liikkeelle pohtimaan myös miksi suomalaiset eivät kykene luomaan omaa hyvinvointivaltiota, vaan leipajonoissa kituuttaa perusväkeä tuhatmäärin.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Heikki - joo en todellakaan jäänyt. Tilanteen mukaista improvisointia. Oli pakko ja katsotaan mitä tulee. Vähän sellainen pressa / yksityisprojekti eikä Nukkuvien. Tosin jos ymmärtää pointin niin ei se ole vastaan sitäkään.

Olen ollut yhteydessä myös Afganistanin suuntaan tietenkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset