Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Liike Nyt – asia nro 1. on tässä!

Onneksi olkoon Liike Nyt:n perustajille rohkeasta vedosta suomipolitiikan uudistamiseksi!

Samalla kun onnittelen, voin kaiketi jo eräänlaisena ruohonjuuritason uudisraivaajana näissä vallankumousasioissa esittää alkajaisiksi potentiaalisen yhteistyökuvion Nukkuville ja Liike Nyt:lle? Se on tässä, juuri alkanut kansalaisaloitteemme:

”Lakkautetaan puoluetuki – puoluetuki on demokratian irvikuva!”

Aloitteessa on kuvattu osaltaan myös sellaista ruohonjuuritason problematiikkaa, josta Liike Nyt perustajilla tuskin on minkäänlaista omakohtaista käsitystä. Kaikki nuo(kin) ongelmat ovat kuitenkin aivan oleellisen tärkeitä ratkaista, jos tavoitellaan yhteiskunnallisen uudistamisen parhaita mahdollisia edellytyksiä isänmaassamme, reilua peliä kaikille – siitähän kaiketi myös Liike Nyt:ssä on kysymys?

 

***

Mikael Jungner puhuu politiikan ”disruptiosta” eli toimintatapojen murroksesta. Lähetin hänelle eilen allaolevan tekstiviestin, jossa alussa vastaus Mikaelin hauskaan haasteeseen nauhoituksessaan:

”Hei Mikael! En tiedä mikä on elämän tarkoitus, mutta saatan tietää jotain sellaista suomipolitiikan uudistamiseksi, mikä voisi kovasti kiinnostaa sinua ja Hjallista!? Tsekkaa videoblogi viime syksyltä, jossa haastan Hjallista ja sitten käy Nukkuvien kotisivuilla. Sinä puhuit ”disruptiosta” - kyllä, kunhan se ei jää puolitiehen - mitenkä olisi huikea synergia siihen päälle vielä? Kaikki on valmista!

www.youtube.com/watch?v=x6MwKxJ1Vuw

t. Petri Hirvimäki”

(btw. Harkimo kertoi minulle nuo vlogini syksyllä katsoneensa…)

”Synergia” eli yhteisvaikutus tarkoittaa win, win tai 1+1>2 eli jokin asia on paljon suurempi kuin osiensa summa. Etenkin Harry Harkimon oletan yrittäjänä - Harkimossa on paljon samaa kuin yrittäjä Hirvimäessä - tietävän hyvin sen, mitä synergia tarkoittaa. Suomipolitiikassakin synergian voima olisi vastustamaton jos vain joku osaisi käyttää sitä.

Ymmärrän Harkimon syyt lähteä pois Kokoomuksesta tai olisipa se ollut mikä valtapuolue tahansa. Ei se ole mikään yksittäinen sotejuttu. Syy on kuolettava tylsyys luovan ihmisen (Harkimo) näkökulmasta – ”väärän pelin vääriä sääntöjä” luovuuden vapautta tarvitseva ihminen ei halua opetella muuta kuin liipasin ohimolla, jos silloinkaan.

 

***

”Hyvät ideat ja uudistukset pitää toteuttaa, on niiden esittäjä kuka tahansa.

Juuri näin, pitäkää kiinni tuosta mitä esitätte. En ala tässä eritellä isommin omia ajatuksiani Liike Nyt:stä tai siitä mitä päässäni liikkuu isommassa yhteiskunnallisessa kuvassa juuri nyt – odotan pääseväni näkemään Harkimoa, Jungneria ja kumppaneita pian ja juttelemaan asioista.

Sen sanon kuitenkin heti, että ”eliitin kapina eliittiä itseään vastaan” ei kansan syvissä riveissä koskaan tule saamaan pientä läikkymistä suurempaa juttua aikaan. Vaikkakin se pelottaa Kokoomusta, se pysähtyy jo Kehä Kolmoselle ja muutamat etäpesäkkeet suurimpiin kaupunkeihin siihen päälle – siksikin on hyvä pitää kiinni tuosta omasta ääneen lausumastanne periaatteesta siellä Helsingissä.

Kaikki liittyy lopulta juuri oikeanlaisen synergian löytämiseen jos puhutaan todellisista mannerlaattojen liikkeistä politiikassa, ”disruptiosta” läpi koko suomipolitiikan… siis dynamiitista ja padon murtumisesta! Jos hyvä muutos on oikeasti tavoitteena, siihen myös päästään kun avoimesti jutellaan ja päätetään miten siihen yhdessä mennään, hyvään vallankumoukseen.

Sain Jungnerilta vastauksen: ”Ok!!” – soittopyyntö jätetty...

 

***

21.4.2018

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

 

***

Lakkautetaan puoluetuki – puoluetuki on demokratian irvikuva! - kansalaisaloite

Kansalaispalkka nyt! - kansalaisaloite

Nukkuvien joukkorahoituskampanja mesenaatti.me :ssä

"Hirvimäki Political" -videoblogini Youtubessa

Nukkuvien puolue - Nukkuvat (ml. kannattajakorttikeräys)

petrihirvimaki.com

TV-haastattelu (presidenttiehdokas)

Unitas kansanliike

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Suomipolitiikan eliittihän on minua kohtaan ollut hyvin ylimielinen. Tuskin lienen ainoa. En tiedä onko se vain ylimielisyyttä vaan suorastaan jonkinasteista pelkoa..?

Nyt on elämänsä paikka Harkimolla ja Jungnerilla tulla Bulevardin jalopuusta alas ja näyttää, että Liike Nyt on jotain oikeasti uutta - niin käsittämättömän pieni asia kuin yksi ainoa puhelinsoitto todistaisi jo jotain tuossa asiassa.

Eipä ole vielä tullut.

Sen jälkeen voi olla vain taivas rajana kun sitä synergiaa haetaan. Mutta sieltä puusta on ensin päästävä alas... ei vain puheissa salamavalojen edessä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Ja kaikki blogini lukijat - olkaa hyvä Nukkuvien uusi avaus puoluetukien lopettamiseksi:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3136 (suomeksi)

https://www.kansalaisaloite.fi/sv/initiativ/3136 (på svenska)

HUOM! Bloggaan ihan tuosta aloitteesta pian, kuten myös tulevasta toukokuun tapahtumaviikostamme Helsingissä - nyt meni vähän sekoittaen asioita kun sattuu ja tapahtuu.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö
Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Kari - mikä oli se utopia...? Tuoko että, jollakin porukalla saataisiin 50 000 allekirjoitusta mm. aloittamaamme kansalaisaloitteeseen?

Voit sanoa utopiaksi, mutta minä sanon sitä yhdeksi tärkeäksi asiaksi, joka olisi ilman muuta tehtävä että polittiikka Suomessa voisi toimia. Liike nyt voisi auttaa siinä erittäin paljon, ottaa asian osaltaan omakseen.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Tietääkö Hirvimäki että poliitikot hoitavat maan asioita. Poliitikot toimivat puolueista käsin.
Näin se demokratia vaan toimii. Puoluetuilla tuetaan osaltaan puolueiden, siis demokratiavälineiden toimintaa. Tällä hetkellä summa lienee noin 30 milj. euroa.
Se ei liene iso summa siitä, että puolueet ja sitä kautta sen jäsenet hoitavat yhteisiä asioita.
Me äänestämme vaaleissa edustajat hoitamaan yhteisiä asioita. Tottakai sen täytyy toimia näin. Eihän se ole mahdollista että Hirvimäki tai Tossavainen tai kuka muukaan yksittäinen henkilö ei voi sanella. Onhan meitä kuitenkin yli viisi miljoonaa nuppia.
Tottakai on selvää, että valitut edustajat hoitavat hommat.
30 milj. on mitätön summa että demokratia toimii. Puoluetuen arvostelu ja kansalaisaloite on puhdasta populismia.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Raimo - ok... mietitäänpäs!!! Puoluetuki toimisi jos se pitäisi paikkansa että kaikki yhteiskunnallinen viisaus olisi eduskuntapuolueissa tai niitten lähipiirissä. Tämä siksi etät puoluetukihan ylläpitää sen valtaa, joka puoluetukea saa.

Onko kaikki yhteiskunnallinen viisaus eduskunnassa?

Ei todellakaan ole. Nimenomaan ei ole jos yhteiskunnallista kehittämistä ajatellaan. Jos otat vaikkapa urheilun vertailupohjaksi ja mietit että haastajilla, jotka eivät ole kahdeksan entisen "suurmestarin" joukossa olisi aina 0-5 takamatka jokaisessa jääkiekkomatsissa.

Mitä luulet olisiko kiinnostavaa yleisölle tai olisiko hyvää lajin evoluutiolle ja harrastajamäärille?

Olisiko 0-0 paljon parempi EDES siinä maalimäärässä alussa - muutenhan resurssit tuskin ovat tasan?

Näin toimii suomipolitiikka vuonna 2018 - siihen vielä päälle valtamedian kaikki tuki sille porukalle joka vallassa. Senhän piti olla joku vallan vahtikoira..?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Puolueita ja vaikutuskanavia on nytkin aivan riittävästi. Yhtään puoluetta ei tarvita enää lisää, ei edes nukkuvia.
Jos on halua toimia, niin alustaa kyllä löytyy. Kun olet noin innokas, niin miksi et mene johonkin valmiiseen puolueeseen niitä toteuttamaan.
Siitä olen varma, että noilla virityksilläsi et koskaan pääse sellaiseen asemaan, että jotain voit tässä yhteiskunnassa saada aikaan.
Tämä on totuus, vaikka tekee kipeää se sinun hyväksyä. Tästä olen varma.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

"Olen tästä varma"

Voit olla "varma" jos siltä tuntuu. Minä jatkan omalla tielläni ilman sinun varmuuksiasi ja yritän koko ajan etsiä väylää millä päästä kunnolla vaikuttamaan.

Ainakin Nukkuvien tarina on hyvin tosi ja se että olemme saaneet valtavasti aikaan juttuja, ja minä myös - ehkä se arvostuksen aikakin vielä tulee...?

https://m.iltalehti.fi/politiikka/2018031222008058...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset