Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Toimittajakapina!!??

Ylen toimittaja kertoi soittaneensa ainakin kymmenen kertaa natsijärjestö PVL:n Suomen johtajalle saadakseen tältä haastattelun A-studioon. 

Erinomaista asiakaspalvelua Yle! Tosin vain sille Hitlerin kansallissosialismia ihailevalle sadan aktiivin rikosrekisteriporukalle, ei niinkään meille, miljoonaa suomalaista edustavalle uudelle poliittiselle voimalle, Nukkuvien puolue - Nukkuvat ry (rp):lle!

Nukkuvien lukemattomat turhat yhteydenotot Yleen ja muualle valtamediaan neljän viime vuoden aikana (ml. Unitas kansanliikkeen aika) ovat osoittaneet millainen mätäpaise suomalaista valtamediaa vaivaa sen omassa ”maailman vapain lehdistö" -kuplassaan. Esimerkiksi juuri Yle on kirjoittanut ja toimittanut sähköiseen eetteriin tasan nolla (0) juttua meistä Nukkuvista tuona aikana.

Puolin ja toisin poliittisesti tarkoituksenmukainen ”maahanmuuttokriittisyys” ja ”vihapuhe” -agendojen hiustenhalkomisleikki mitä ilmeisemmin edustaa jonkinlaista sananvapauden keihäänkärkikeskustelua Suomessa tällä hetkellä? Sitä se on vain siksi, että paljon tärkeämmästä asiasta sananvapauteen liittyen ei maassamme keskustella lainkaan.

Nukkuvien osalta kyse on ruohonjuuritason uusien yhteiskunnallisten innovaatioiden ja konseptien täydellisestä kuoliaaksivaikenemisesta. Asialla ovat olleet Yle ja muu suomalainen valtamedia etunenässä Sanoma konserni, joka myöskään ei ole medioissaan kyennyt kirjoittamaan jutun juttua Nukkuvista koko sen olemassaolon aikana.

Vuoden 2018 aikana valtamedia ei ole käytännössä kirjoittanut riviäkään Nukkuvien ”Kansalaispalkka nyt!” kansalaisaloitteesta eikä ”Lakkautetaan puoluetuki” kansalaisaloitteesta. Kaiken huippuna ei riviäkään pari viikkoa sitten alkaneesta maailman ensimmäisestä suomalaisen puolueen toteuttamasta Nukkuvien sähköisestä kannattajakorttikeräyksestä.

 

***

Sanon sen taas: kymmenesosalla siitä media-ajasta mitä Liike nyt, Väyrynen tai Siniset ovat saaneet, olisi miljoonan suomalaisen Nukkuvat heittämällä eduskunnassa huhtikuun vaaleissa!

Siinä missä media uutisoi reaaliajassa vaikkapa Paavo Väyrysen kannattajakorttikeräyksen edistymisestä, se ei hiisku mitään sähköisestä keräyksestämme, miksiköhän? Vastaus: jos joku isompi suomimedia erehtyisi sähköisestä kannattajakorttikeräyksestämme uutisoimaan, se toisi meille kerrannaisvaikutuksineen ison määrän uusia allekirjoittajia!

Miksi natsit, Paavo Väyrynen, Liike nyt ja Siniset saavat niin erinomaista palvelua suomalaiselta valtamedialta, mutta miljoonan suomalaisen Nukkuvien puolue ei? Mikään muu ei voi olla syy kuin se, että valtamedia laskee, että asiamme tuominen ihmisten tietoisuuteen olisi liian vaarallista nykyisiä vallanpitäjiä ajatellen, muutenhan se kirjoittaisi meistä. Tavoite, Nukkuvien kuoliaaksivaikeneminen, saavutettu ilmeisen erinomaisesti – kun ei lue mediassa ei ole yhteiskunnallisesti vakavasti otettava toimija, tuskin olemassakaan?

Vastaavasti käänteinen syy siihen miksi edelliset saavat media-aikaa niin poskettoman paljon (pakollisen päivänpolitiikan lisäksi) on se, että valtamedian päätoimittajat, omistajat ja sidosryhmät laskevat heidän olevan riittävän harmittomia nykyisen valtapuoluediktatuurin ylläpidon kannalta – aivan samoin kuin natsit siis.

 

***                            

Suomalaisessa valtamediassa ihmetellään kovasti vähän väliä sitä, miten Suomen nukkuvat saataisiin mukaan vaikuttamaan ja osallistumaan vaaleissa?

Minäpä kerron, esimerkiksi siten, että kerrotaan että nyt on perustettu uusi puolue ihan heitä varten uudella ohjelmalla ja konseptilla, Nukkuvien puolue - Nukkuvat ry (rp). Eihän ollut yhtään vaikeaa?

Ylimielinen valtamedia ei ymmärrä sitä, että heidän touhunsa on jo kääntynyt itse itseään vastaan. Jos ainoa ”muutos” nykysysteemiin, josta sallitaan puhuttavan, pyörii lähes täysin sen ympärillä onko Suomessa hieman erivärisiä ihmisiä vai hieman enemmän erivärisiä ihmisiä syntyperäisten lisäksi ollaan täydellisen yhteiskunnallisen idiotismin edessä.

Moinen idiotismi on hyvin vaarallista, sillä se ei suinkaan vie pois ihmisten tuntemaa vihaa, katkeruutta, kaunaa ja kauteutta toisiaan kohtaan pois vaan se vain lisää jännitteitä. Myöskin Suomen asioihin vaikuttamaan haluava ulkovalta voi helposti halutessaan käyttää tilannetta hyväkseen – jos ei pelkkä suomalaisten tuntema katkeruus saa maata jo ennen sitä sekaisin. Niin makaa kuin petaa, valtamedia.

Valtamedianhan ei kaiketi halua tätä, vai? Miksei se sitten anna hyvän muutoksen kanavoitua siten kuin se luontaisesti tapahtuisi yksinkertaisesti vain tekemällä perustehtäväänsä: tarjoamalla riippumatonta tiedonvälitystä ihmisille? Miksei se tee yhteistyötä nykysysteemiä haastavien ruohonjuuritason toimijoiden kanssa, joiden touhu ei ole ”vihapuhetta” nähnytkään kuten Nukkuvien tapauksessa?

Moista touhua demokratian edessä voi aivan hyvin sanoa valtamedian harjoittamaksi kansankusetukseksi!

Kuoliaaksivaikeneminen em. tavalla on suoranaista valehtelua omille lukijoille siitä, mitä maassa tapahtuu. Joillakin on Suomessa oikeus omaan yleisöönsä median punainen matto alla samalla kun toisilla ei ole mitään oikeutta omaan yleisöönsä. Johtavien ”riippumattomien” mediatalojen omistaja- ja päätoimittajatasolla tätä demokratian halveksimista tehdään aivan tietoisesti. Se on tullut jo selväksi moneen kertaan, etulinja opettaa.

 

***

Arvoisa toimittaja,

Media neljäntenä valtiomahtina ei voi olla pelin heikoin lenkki vaan sen tulisi olla oikeasti puolueeton vallanpitäjistä ja yhteistyökykyinen myös ruohonjuuritason kanssa. On aika heittää iso haaste riippumattoman yhteiskunnallisen laatujournalismin ja tiedonvälityksen puolesta Suomessa!

Mitäs jos aloitettaisiin ”toimittajakapina", johon kutsun sinut mukaan jos tunnet, että suomimedia ei ole tehtäviensä tasalla ja oma tilasi toimittajana on liian rajoitettu?

Voit tulla mukaan halutessasi täysin anonyymisti, päätä itse. Mitään ulostuloja siitä, ketä kapinaan kuuluu ei allekirjoittaneen puolesta tapahdu ellet itse nimenomaisesti halua sitä. Päätetään porukalla miten toimittajakapinaa viemme eteenpäin. Yhteystietoni löytyvät profiilistani ja Nukkuvien kotisivuilta. Nukkuvat kokoaa #toimittajakapina -porukan yhteen.

Viimekesäinen ”kissa ja tonttu –leikki" Porin SuomiAreenassa poiki mielenkiintoisen jutun, sillä Nukkuvilla on ensi kesänä peräti stipendi Areenan maanantaille. Nukkuvien aihe tulee olemaan: ”Valtamedia on osa ongelmaa" (työnimi) – saisikohan toimittajakapinallisista kasattua hyvän iskuryhmän Poriin Nukkuvien paneeliin? Siinä olisi mediatapahtumaa kerrakseen!

Päätoimittajasi haastamista voit tehdä vaikka saman tien. Mikset uutisoisi Nukkuvien toteuttamasta ”maailman ensimmäisestä” suomalaisen puolueen sähköisestä kannattajakorttikeräyksestä, johon liittyy myös mielenkiintoinen sivujuoni (linkissä) -

uskallathan sinä sen tehdä?

 

***

17.12.2018

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

 

***

Nukkuvien puolue - Nukkuvat (ml. sähköinen kannattajakorttikeräys)

Keltaliivitontut Facebookissa

Hirvimäki Political Youtubessa

petrihirvimaki.com

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Terveiset myös Uuden Suomen toimitukseen. Pyydän apuja arvon kanssablogistit - laittakaa sanaa eteenpäin tutuille toimittajille, kiitos.

Poriin pitää saada kunnon säpinää ensi kesänä taas, josko tällä kertaa siellä mentäisiin aiheesta eikä sen vierestä!?

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Suomalaiset tykkää konkretiasta. Näytöistä ja lähteistä. Ilman niitä ei ole mielenkiintoa. On sellainen muna ja kana ongelma. Kiinnostava on kiinnostavaa.

Sinun pitää saada näyttöä että ohjelmasi ja kykysi oikeasti herättää kiinnostusta massoissa. Montako kannattajakorttia on kasassa... montako mielenosoittajaa olet saanut paikalle... paljonko on kerätty rahaa... jne...?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Timo - sinäpä sen sanoit!!!

Minä olen tässä matkan varrella huomannut, että korrelaatio yksilön oivaltamisen agendoineen ja toisaalta kollektiivisen "perustetaan puolue" meiningin (ilman mitään oivaltamista) ja sen välillä miten pääsee eteenpäin ei perustu juuri lainkaan siihen oivaltamiseen.

Luulisi että perustuisi?

Eli se minkä takia neljä vuotta sitten aloin tehdä tätä hommaa... tekemisen vaikeus nimenomaan alleviivaa sitä, että Suomi yhä vaan on "yhteiskunnallisen innovoinnin Ambomaa" kuten kirjoitin jo keväällä 2015 silloin ensijärkytyksen kokeneena.

Minulle on aivan turha tulla rutisemaan siinä mielessä ettenkö tällä kokemuksella etulinjassa tajua että nimenomaan VALTAMEDIA on käytännössä suurin syypää ongelmiin tämän yhteiskunnallisen ruohonjuuritason innovoinnin latistamisen kannalta.

Ruohonjuuritason yhteiskunnallinen innovointi. joka haastaa nykysysteemiä tehokkaasti ja hyvän (kokonaisuuden) kautta - sitä ei ole olemassakaan tässä maassa siten, että se pääsisi eteenpäin silloin kun olosuhteet ovat aidoimmillaan!!

Korkea aika alkaa toimittajakapinoita herätellä.

Ja jos joku ei osaa lukea (blogini) niin siitä on turha syyttää minua.

Faktat puhuvat puolestaan.

ps. www.nukkuvat.fi/puolueohjelma

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Varmasti media pyrkii manipuloimaan poliittista keskustelua, mutta jos agenda ja sen vetäjä ovat uskottavia ne puskevat kyllä ruohonjuuritasolta julkiseen tietoisuuteen. Sen jälkeen se on pakko ottaa osaksi julkista keskustelua. Tästä Halla-aho on esimerkki. Hänet yritettiin vaieta kuoliaaksi, vaikka verkossa kiehui.

Ja nyt ne agendat ovat kaikkien huulilla. Ja nyt kun on kannuksia halutaan suoraan lähetykseen kertomaan näkemyksiään pyytämättäkin.

Se kaupaksi saaminen on se tekemisen vaikeus ja se ei ole muiden syy. Syy on agendassa tai markkinamiehessä. Voisinhan minäkin tässä alkaa vaatia että pitäisi päästä Ylen lähetykseen omia erinomaisia näkemyksiäni markkinoimaan veronmaksajien rahoilla. Kun eivät muuten ole menneet kaupaksi.

Se ei olisi oikein ketään kohtaan. Ei edes minua itseäni.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #4

Ei kannata verrata Halla-ahoa ja Hirvimäkeä yhtään toisiinsa. Minulla on kokonaisuus ainoa asia agendalla, meillä Nukkuvilla. Noh. päättele itse onko asiat hallussa ja pärjääkö studiossa jne:

Nukkuvien pj. Petri Hirvimäen haastattelu AlfaTV:n Uutiskauha 14.9.2018 (kts. minuutit 5-16)

http://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?as...

(ALfa TV on ollut erittäin hyvä ja reilu meille - tosin se ei ole valtamedia.)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #5

En ole verrannutkaan agendoita millään tavalla keskenään sen enempää kuin ihmisinäkään, vaan otin Halla-ahon esimerkkinä markkinoinnista.

On oltava myyntiä, että saa sijoittajia. Ongelma on sinulla siinä, että yrität päästä huipulle kiipeämättä vuorelle.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #7

Kiitos Timo... kaikella kunnioituksella mutta minä olen tämän maan kovin vuorikiipeilijä tässä politiikassa. Vaikka itse sanonkin.

Se itse sanominen kuuluu toisaalta prosessiin ;-)

Olen itse sanonut että tämä matka on sellaine että siinä lähdetään suomalaisen suolammen mutapohjasta kymmenen metriä mutaa päällä ja kymmenen metriä vettä ja metri jäätä... ja pitää päästä kuuhun asti!

Käsittääkseni näemme jo pääskysten väliin lentelevän yläpuolellamme. Olemme jo pitkällä jos tajuaa mitä on tähän asti tehty. Ihmisten näkemä matka mikä on vielä edessä vaikuttaa silti todella pitkältä.

Senkin asian saaminen selitettyä ihmisille ja motivoitua heidät kuuluu prosessiin.

Halla-aholla oli helpompaa? ;-)

#kokonaisuus #valtamedia

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #9

No... ehkä asiaa on vielä käänneltävä mielessään eri kulmista, että päästään siihen konkretiaan.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #14

Jep onhan näitä käänneltävä ja väänneltävä. Se minun tie nimenomaan on pitkä, raskas ja kivinen. Toisaalta jos sen pääsee loppuun on tien päässä oikeasti muuttunut Suomi - jokaisen suomalaisen hyväksi.

Ongelma on siinä, että vaaditaan oikeasti uutta ajattelua, sen hyväksymistä että koko nykypeli on väärä. Myös että on kokonaisuuden vuoksi kyettävä hylkäämään se ajattelu, että yksi puolue voisi edustaa yksi yhteen jokaisen ihannekuvaa nippelitasolla tulevaisuuden Suomesta - mutta asioitten ylätasolla voi kun vasemmisto-oikeisto jaottelu ajetaan alas ja kokonaisuus ylös yhteiskunnallisen oivaltamisen avulla!

Kun annamme myös kansanäänenstyksille tilaa kestämme epävarmuutta ja voimme fokusoitua vain yhteisen päämäärän saavuttamiseen.

Myös itse joudun tinkimään jotta voimme saavuttaa jotain todella suurta. Joudun olemaan tuomatta kaikkea omaa ajattelua Nukkuviin siltä osin mikä mielestäni on tärkeää mutta siltikin isossa kuvassa toissijaista etenkin vielä nyt.

Keskittyminen vain nykysysteemin "sisäiseen muutokseen".

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Kerro muutamalla lyhyellä kansantajuisella lauseella tavoitteenne ja ohjelmanne.

Ei mitään liirumloorulopsunlipsumeja.....

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Tero. Älä oleta että mm Kansalaispalkka nyt! sisältöjä ja oivallusia voi kuvata yhdellä virkkeellä. Mutta tässä kokonaisuudesta lyhyesti ylätason ylätaso www.nukkuvat.fi ekalla sivulla:

"MIKÄ: "Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!"

KENELLE: Nykysysteemin latistavasta pakkopaidasta irti haluavat erilaiset suomalaiset.

VISIO: "Onnellinen Suomi Finland." Nukkuvien visio on yhdistää ja vapauttaa suomalaiset. Se voidaan tehdä vain uuden ajattelun kautta, ”suomipolitiikan kolmas tie" löytämällä, ei pelaamalla ikivanhaa vasemmisto-oikeisto valtapeliä kuten nykyiset vallanpitäjän haluavat meidän tekevän.

OHJELMA: Nukkuvat on pelinmuutospuolue, nykypeli on väärä peli. Isänmaamme on vakavasti ylipolitisoitunut.

Vaadimme 800/400 € aik/lapset kansalaispalkkaa, orjuuden lopettamista eli minimipalkkalakia sekä toimivaa markkinataloutta. Em tavoitteet eivät ole toisiaan poissulkevia kuten maamme pullamössövaltaeliitti meille uskottelee. Vaadimme yhteiskunnallisen idiotismin lopettamista kehittämiemme uudistusten avulla.

Ajamme alas pullamössöeliittimme ylläpitämän poliittisen korruption sekä siitä johtuvan yhteiskunnallisen epätasa-arvon ja mielivallan. Siirrämme vapautuneet resurssit a) kansalaispalkkaan b) pysyvään veroasteen alennukseen ja c) siihen, että nostamme jokaisen suomalaisen suvereenisti systeemin yläpuolelle, jokainen suomalainen on voittaja!

Edellinen vaatii tuekseen myös poliittisen päätöksentekomekanismin uudistuksen. Miltä tuntuisi jos Suomessa päätöksiä tekisivät jäsenkirjattomat asiantuntijaministerit (pl. pääministeri) tai jos puoluedemokratia ei tarkoittaisikaan ryhmäkuria jokaikisessä asiassa?

AJATTELU: Oma kokemus. Kokonaisuus. Rohkeus. Maalaisjärki.

VOIMA: Ohjelma. Konsepti. Ihmiset."

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mielenkiintoisella tavalla omit kaikki äänestämättä jättäneet oman yhdistyksesi (puolueesi?) kannattajiksi?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Pekka - se on todella pieni synti siihen nähden mitä Kokoomus, Demarit ja Keskusta on meille viimeisten vuosikymmenten aikana tehneet omassa typerässä väärässä pelissään!!

Etenkin jos sen avulla voidaan oikeasti muuttaa Suomea oikeaan suuntaan, vapauttaa suomalainen.

Valtapuoluediktatuurin tulos on "maailman hienoin demokratia" jossa tapissa itsemurhat, alkoholismi, kiusaaminen työpaikalla ja kouluissa, lääkkeiden suursyönti jne... systeeminen tiedostamaton pakkopaita suunnilleen kaikilla.

Suomi on 1/3 Neuvostoliitto tai Venäjä ja sekin on vaan paradoksi koska jos olisimme olleet 1/2 NL/Venäjä olisimme siitä jo vapautuneet.

#valtaholismi #vääräkollektiivi #systeemistressi

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Minä en ole Nukkuvien puolueesta mitään tietoa tätä ennen saanut. Ei minulla tietenkään ole mitään käsitystä Nukkuvien ohjelmastakaan. En heitä varmaan koskaan äänestä, mutta kun puolue sentään on olemassa, pitäisi siitä Ylenkin yleisölleen jotain kertoa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Viljo! Hienoa juuri noin. Maalaisjärki on se mitä eniten tarvitaan ja sitä ei ole lainkaan nykyisessä väärässä pelissä, siltä tuntuu.

Ilmeisesti ihan sillä vedit äsken, onneksi olkoon!

Nukkuvat - De Sovande

www.nukkuvat.fi

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Saapa nähdä Petri käykö teille samoin kuin yhteiselle järkevälle pakkoruotsi keskustelulle? Sekin vaiennetaan kuoliaaksi täydellisellä hiljaisuudella päättäjien ja median taholta.

Kuitenkin pakkoruotsia vastustaa lähes 80 prosenttia kansasta. Siis ei kukaan vastusta itse ruotsin kielen opiskelua, vaan vain pakkoruotsia jokaiselle koko kouluelämän ajan.

RKP:n vuosien takaisessa kokouksessa jo kehotettiin: "Vaietkaa hiljaisuudella kaikkinainen pakkoruotsi-arvostelu kuoliaaksi ja antakaa heidän keskustella vain keskenään". Näin kävi:)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Kaija - onhan se jo käynyt niin... ja kovasti siitä on haittaa, ihan mahdottomasti.

Mutta jos sitä piharatamon lailla aina nousee... tai siis niin kauan kuin luovuus riittää uusia keinoja keksiä ohittaa tuo "valtamedia ongelma".

Samalla kun toiset saa punaista mattoa alleen ja samalla kun saa jatkuvasti puolustautua kun ihmiset ei ymmärrä millainen Daavid vs. Goljat peliä tämä on.

Mutta ollaan ovelia. Ja kärsivällisiä... josko se kriittinen massa sitten jossain kohtaa saadaan? Blogia tulossa taas pian ja kaikkea muuta. Ai niin:

https://www.facebook.com/groups/nukkuvat.fi/

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Sitkeyttä ja vahvaa omaa näkemystä se vaatii, että jaksaa aina puskea tuulta päin. Seuraan mielenkiinnolla kuinka sinun käy. Asemasi ei ole kyllä helppo, mutta sitkeydellä Väyrynenkin näyttää pärjäävän:).

Olet vielä nuori mies, mutta aikaa kannattaa käyttää kuitenkin varsin harkiten, rakentavasti ja viisaasti, etteivät voimat uuvu kesken taiston. Jätä aikaa riittävästi myöskin söpölle perheellesi.

Minä en todennäköisesti koskaan ehdi nähdä pakkoruotsin vaihtamista vapaavalintaisiin kieliin, sääli sinänsä. Olisin suonut lapsenlapsilleni vapaampaa tuulta ja demokratiaa valita tärkeämpiä kieliä itselleen, mutta nyt kävi vain näin.

Luulin jo taannoin toiveikkaana , kun Ahvenanmaa sai heittää suomen kokonaan syrjään tarpeettomana pikkukielenä, että meilläkin siihen olisi nyt mahdollisuus, mutta ei - kansan toiveet eivät nyt vain kohdanneet päättäjien omia haluja.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #17

Kiitos Kaija! Maalaisjärki sanoo tuon ruotsin osalta että eikö pakkoruotsi voisi olla pakollinen vain (riittävän) kaksikielisissä kunnissa lapsille eikä missään muualla?

Onko se oikeasti niin vaikeaa? ;-)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Puheenvuorossa pyörii monta toimittajaa sekä "toimittajaa", mutta luulenpa etteivät edes kommentoi tätäkään blogiasi.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Seppo - joo eivät kommentoi. Eivät joko tajua koko hommaa (mukamas) tai sitten tajuavat aivan loistavasti mutta eivät uskalla kommentoida.

Pitää laittaa toimituksiin huomenna ja niille muutamalle toimittajalle jotka tunnen henkilökohtaisesti vähän paremmin ;-)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Täytyy kuitenkin ihmetellä miksei Petrille anneta mahdollisuutta kertoa omin sanoin tv:ssä mitä mieltä hän on asioista ja myöskin osallistua joihinkin väittelyihin, joita luulisi jopa piristävän uuden kasvon- ja aatteen miehen tulo joukkoon.

Onhan Petri sentään koulutettu sivistynyt mies, jolle pitäisi antaa myöskin mahdollisuus ja tilaisuus tulla esiin julkisuuteen omin kasvoin. Eikös se ole myöskin demokratiassa ihan kunnioitettava asia, jota pitäisi oikeasti arvostaa, eikä vain katsoa läpi kuin vanhaa ihmistä:)
Ainakin joku avoin ja rehellinen selitys "hiljaisuudelle" pitäisi kertoa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #22

Kiitos Toni - faktat?

Mikä on se "fakta" että Paavo Väyrysestä kirjoitettiin presidenttiehdokkaana ja mediassa valtavasti jo ennen kuin oli kortit kasassa - ja sai sillä (suurelta osin) kortit kasaan? Tai nyt uudestaan kun puoluetta väsää - ja saa sillä (suurelta osin) kortit kasaan? Tai vastaava prosessi kenestä tahansa nykysysteemin sisäpiiriläisestä, joka sopii nykyiseen valtapeliin?

Entä se fakta että Hirvimäki ei ollut median lemmikki, eikä ole nytkään vastaavassa tilanteessa, enemmänkin kulkukoira?

Haepa se Väyrynen, Harkimo, Terho tai kuka tahansa samaan studioon niin katsotaan. Ei minulla ole häpeämistä omassa CV:ssä sen suhteen että ymmärtäisi miksi nykysysteemi ei toimi... ei ole tarvinnut toisten kirjoitusten kautta opetella.

Sillä taitaisi pärjätä ihan hyvin?

Siinä sinulle fakta, ole hyvä.

Kyse on uudesta ajattelusta tässäkin eli mikä on oikeaa kokemusta poliitikolle - se että osaa pelata väärän pelin säännöillä vai se että saa systeemiltä turpaan vuosikymmenten aikna turhan usein väärissä paikoissa, väärin perustein?

Ja huom! ei silti ala rasistiksi?

Minusta tuo on jo saavutus tässä nykypelissä! ;-)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Kaija - eivät kerro kun hyvää selitystä ei ole.

Kun lähdin muuttamaan Suomea oman visioni ja kokemuksen ohjaamana en ikinä ajatellut että valtamedian tehtävä ei olisikaan tukea uutta ajattelua.

Nyt tiedän että sen tehtävä on estää se aina kun se koetaan uhkaksi nykysysteemille - ei mitään väliä onko muutos kuinka hyvä tahansa, valtamedian tehtävä on ylläpitää nykysysteemiä, portinvartijamedia, nykysysteeminylläpitomedia.

Siksi meidän ohjelmassa lukee "luku 5. Valtamedia on osa ongelmaa" ja siksi ymmärrämme että myös median tulee muuttua, jotta Suomi voisi mennä uuteen aikaan.

Raivorealismia siis - media tulee "pakottaa" muutokseen, muuten sitä ei voi tehdä, niin uskon. Siksi miljoonan suomalaisen Nukkuvat, siksikin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #25

Tilanne on siis vähän kuin myyntimiehellä, joka selittelee pomolleen. ”Kyllähän minä myisin, mutta asiakkaat eivät osta.”

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #28

Ei vaan että "v***u kun ei ole autoa, junaa, lentokonetta, laivaa tms. jolla pääsisi sen asiakkaan luokse ja vähän messuillekin!"

#valtamedia

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Muutosta tukevat eivät saa ääntään kuuluviin mediassa, koska muutosta vastustavilla on aivan liikaa pelissä. Riski, että kansalaiset ryhtvät ajattelemaan omilla aivoillaan on olemassa.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Aivan Jouko! kts. edellinen kommenttini.

Tämä on pelon yhteiskunta ja 1/3 totalitarismi - myös oman vallan menettämistä pelätään koska vallanpitäjät tietävät että peli ei ole reilu. He eivät siksi mitenkään halua olla häviäjien puolella.

Kysymys: miten innovoidaan Suomi jossa koko tuota typerää ja tuhoavaa valtapeliä ei tarvittaisi?

(Nukkuvilla on siihen vastaus... ;-))

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset