Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Nukkuvien puheenjohtajan vaalipäivätervehdys

Hyvät suomalaiset, Nukkuvat! 

Tänään sunnuntaina 14.4.2019 loppuu vakuuttelu oman ehdokasnumeron parhaudesta ja kansa äänestää varsinaisena vaalipäivänä. Vaalituloksesta tietenkin riittää jatkossa paljon puhetta. Ei näistä vaaleista ihan heti eroon päästä - neljän vuoden kuluttua oikeastaan vasta kun tulee taas uudet vaalit, niinhän se Suomessa menee.

Jos olet yhtään varma jostakin numerosta, se kannattaa ehdottomasti käydä ko. vaalipiirin äänestyskorttiin tänään piirtämässä jos et ole sitä jo tehnyt, suosittelen!

 

***

Oma numeroni 154 raapustetaan niin moneen äänestyskorttiin kuin olemme pystyneet hyvin pienellä budjetilla ja organisaatiolla #hirvimäki2019 kampanjani aikana täällä Keski-Suomessa ihmisiä tavoittamaan. Vakuuttamaan ihmiset siitä, että edustamme uutta aikaa yhteiskunnallisessa oivaltamisessa -

"miljoonan suomalaisen Nukkuvat" -konseptissa ei ole mitään häpeämistä.

Otetaanpa kertauksena: jos saisin vain 16% viime vaaleissa Keski-Suomessa äänestämättömien eli nukkuvien äänistä, minulla olisi illalla 12 000 ääntä ja läpimeno. Sitten on liikkuvat äänestäjät jne.

Nukkuvilla on uutta ajattelua edustava ohjelma ja siinä "Kansalaispalkka nyt!" keihäänkärkenä, Nukkuvien oma konsepti ja oikeasti uudenlaisia, politiikan ulkopuolelta tulevia ihmisiä. Meillä on olemassa kaikki tärkeimmät palikat, joita vaaditaan pelinmuutospuolueelta, joka voi muuttaa Suomen hyvään suuntaan ja lakkauttaa nykyisen järkyttävän kaveriaalisosiaalikapitalismin ja nöyryyttävän almutalouden - "Onnellinen Suomi Finland".

Yksi meiltä kuitenkin puuttuu ja se on riittävät resurssit vielä tässä vaiheessa.

Nukkuvien puolueohjelman luku 5. on nimeltään: "Valtamedia on osa ongelmaa". Nukkuvien resurssiongelma liittyy hyvin paljon juuri valtamediaan, sen tekemättä jättämisiin. Asia on ratkaistavissa pistämällä painetta johtaviin mediataloihin ja se onkin tuottanut tulosta koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. On ymmärrettävä, että hyvä muutos sisältää myös valtamedian muuttumisen tai muuttamisen oikeasti puolueettomaksi.

Resurssiongelma ratkeaa osaltaan myös joukkorahoituksella. Nukkuvien "demokratiatontut" on konsepti, joka laitetaan vielä isolleen kunhan ehditään. Kun mylly pyörii, maailmalle menee Nukkuvien "tonttutuotteita" ja ”yömyssymukeja” vino pino. Seuraavissa vaaleissa emme ole enää puolue ilman rahaa kunhan asiat tehdään jatkossa yhdessä.

Vaalien jälkeinen uusi elämä suomalaisessa puoluekentässä on äärimmäisen mielenkiintoinen myös meille Nukkuville.

 

***

Jos illalla kävisi niin, että jostain kumman syystä (se syy tuli tuossa ylhäällä) emme saa vielä näissä vaaleissa sitä 12 000 ääntä Keski-Suomessa, ei hätää. Nukkuvat korjaa tuon resurssiongelman ja seuraavissa vaaleissa olemme sitten jo iso puolue, valtakunnallinen vaikuttaja Arkadianmäellä. Vuonna 2027 sitten viimeistään pääministeripuolue eli pysymme aikataulussa.

Kyse on prosessista ja joka ikinen ääni Keski-Suomessa 154:lle tänään nopeuttaa sitä ja saa asioitten tekemisen helpommaksi jatkossa. Minä olen sitkeä sissi ja on tässä muitakin sitkeitä sissejä, jotka tietävät Nukkuvien tason. Jokainen ääni merkitsee ja käänteisesti yksikään ääni Nukkuville - eli näissä vaaleissa 154:lle Keski-Suomessa - ei varmasti mene hukkaan.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja meille se lumi on ollut suomalaisen valtamedian "puolueettomuus". Perussuomalaisten todennäköinen vaalivoitto valtakunnallisesti auttaa asioitten ymmärrystä liittyen valtamedian ongelmaan. Se luo myös uutta painetta valtamedialle ja auttaa meitä Nukkuvia mutkan kautta. Palaan tähän tarkemmin jatkossa. 

 

***

Nukkuvat ei ole Perussuomalaiset.

Perussuomalaiset pelaa sata vuotta vanhan väärän vasemmisto-oikeistopelin säännöillä. Perussuomalaiset ei yhdistä suomalaisia, vaan jakaa suomalaisia aivan samoin kuin ne valtapuolueet, joita perussuomalaiset haastavat.

Uutta peliä ei tehdä jakamalla vaan yhdistämällä suomalaiset ja sitä ajaa Nukkuvat. Suomessa punainen ja valkoinen voivat olla kavereita kuten ”köyhän miehen unilakissamme”, tonttulakissamme. Suomalaisten erilaiset intressit on mahdollista huomioida myös ilman ikuisen talouskasvun pakkoa, mutta ei nykyisen valtapuoluepelin logiikalla - sitä paitsi Nukkuvat ajaa toimivaa markkinataloutta paljon enemmän kuin Kokoomus konsanaan!

Me Nukkuvat luomme kokonaan uuden akselin suomipolitiikkaan, joka on irti väärän pelin kahleesta. Olemme ”vapautuneistoa” ja kutsumme suomalaiset mukaan.


***

On aika pikkuhiljaa hipsiä tuohon Puistokoululle äänestämään.

Pääsiäinen on lähellä ja trullausta tiedossa tänään myös, tai asistentin hommia itselleni täällä Jyväskylässä. Vaimoni Marika on Halsualta Keski-Pohjanmaalta. Ei ole osaamisen puutetta hänellä trullihommissa ja minun tehtäväni on pysyä enemmänkin poissa tieltä kun lapset touhunsa aloittavat.

Lopuksi linkki yhteen kampanjani aikana kuvatuista LIVEvideoista. Oli niitä muitakin hyviä vetoja, mutta tässä autossa kuvatussa ”Driving South” -videossa tuli Nukkuvien sielu paalutettua kunnolla ja kuvattua sitä visiota, joka meillä on. Myös Arkadianmäellä on osattava sanoa sanottavansa. (Ensimmäinen minuutti videosta menee ajankohtaisiin asioihin, jatka kuuntelemista siitä.)

Ei nukuta enää näissä vaaleissa ainakaan täällä Keski-Suomessa!

Hyvää vaalipäivää suomalaiset!

 

***

14.4.2019

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

Puheenjohtaja, Nukkuvien puolue - Nukkuvat ry (rp)

#154, valitsijayhd. (sit.), Keski-Suomi

 

***

petrihirvimaki.com

"YLE alas, kansa ylös!" -kansalaisaloite

Nukkuvien puolue - Nukkuvat (ml. sähköinen kannattajakorttikeräys)

Keltaliivitontut Facebookissa

Hirvimäki Unpolitical Youtubessa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Eipä ole helppoa osa olla nukkuvien puolella;))

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Ari - joo ei todellakaan ole vielä tässä vaiheessa. Mutta mummokin liikkuu lumihangessa koko ajan ja tietää että sisällä oven takana on pirtissä takassa tuli ja kuppi kuumaa pöydässä, pappa lie saunankin lämmittänyt valmiiksi..? ;-)

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Ihan realistinen arvio.

Kuinka monta ääntä veikkaat puolueenne saavan valtakunnan tasolla?

Katsotaan sitten vaalien jälkeen olitko kuinka oikeassa.
Tietää seuraavissa vaaleissa sitten onko "nukkuvat" haihatteluun vai realismiin nojautuva puolue.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Mikko - nukkuvien puolue (pienellä) saanee 27-28% äänistä. Siis pari kolme prosenttia vähemmän kuin viime vaaleissa.

Nukkuvien puolue (isolla) saa sen minkä minä saan tänään - emme ole vielä vaaleissa valtakunnallisesti eli rp, kiitos valtamedian.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

HUOM! tuota 28% pitää verrata siten että jos se huomioitaisiin suurimman poliittisen puolueen oikea saldo tänään lienee vain joku 13 % kaikista äänioikeutetuista.

Jos suurimmalla on 19-20% se lasketaan vain äänestäneistä. Kaikista siis jotain 13%. Valtava ero siis vielä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Juuri näin. Nukkuvien kannatus on laskenut jyrkästi ennakkoarvioiden mukaan, eli äänestysvilkkauden arvioidaan olevan 72-74%.

Huomion arvoista lienee se, että 2/3 osaa tuosta menee Persuille ja loput jakaantuvat muille.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #6

Juuri näin ja se taas johtuu siitä valtamedian järkyttävästä "puolueettomuudesta". Perussuomalaiset korjaa koko potin aika pitkälti koska se on jo riittävästi asemissa, jotta sitä ei voi kuoliaaksivaieta.

Kaikki muut haastajat onkin sitten "vara-persuja" tai yksi vara-Kokoomus eli Liike Nyt. Ei niistä ole nukkuvia herättämään.

Vaan kun meistä on/olisi.

Nyt nukkuvat on valtakunnallisesti täysin persujen heiniä. Pitää oivaltaa jatkossa pelitilannetta, kirjoittelen lisää asiasta.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #8

Kiitos linkistä Seppo.

"Moni haluaisi sanella meille, mitä teemoja pitäisi nostaa ja mistä vaieta. Sitä ei pidä sallia, mutta yhtä lailla ei pidä kuvitella, etteivätkö toimittajien valinnat vaikuttaisi. Vaalien teemat eivät ilmesty tyhjästä eivätkä pysy pinnalla itsestään. Me mediassa teemme päätöksiä, joilla on seuraukset, ja tämän tunnustaminen on hyvän vaaliuutisoinnin perusta."

Ehkä toimittajien olisi kuitenkin tärkeämpää oman pätemisen sijaan kuulostella mitä kentällä tapahtuu ja mistä puhutaan, ml ruohonjuuritaso?

Ja myös kannattaisi jättää välistä se liian tiivis yhteistyö eräiden puoluetoimistojen kanssa, mm näihin vaaliteemoihin liittyen?

Tälläkertaa siitä jäi kiinni että heilahti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset