Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Kaikki blogit puheenaiheesta Petos

Nokian Renkaiden johto myi jättioptionsa juuri ennen testivilpin paljastumista

Nokian Renkaiden nykyisen johtokunnan jäsenet ja sisäinen tarkastaja myivät syksyllä yhteensä 600 000 eurolla optioita ennen rengastesteihin liittyvien vilppien julkistamista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.  Johtokunnassa olevista kahdestatoista jäsenestä optioistaan luopui kaiken kaikkiaan yhdeksän henkilöä.

Rahastusyritys tyhjästä?

Tänään aamulla heräsin siihen, että puhelimeni pirahti kaksi kertaa ennenkuin ehdin siihen vastata. No soitin toki takaisin tuohon numeroon. Langan päässä vastasi "reipas" kaveri joka rupesi päivittämään yritykseni tietoja Uudenmaan Puhelinluettelo nimiseen palveluun. Tämän linkin takaa selviää miten asia eteni.

Viisikko - poliitikkojen luovuus kadoksissa!

Sextetti muuttui viisikoksi. Muistamme lapsuudestamme Enid Blytonin Viisikko -kirjat 0] ja porukan Tim koiran. Jäikö nyt joku pienpuolue koiran asemaan Kataisen viisikkoon. Vasemmisto lähti, Paavolla alkoi vaaliaikakausi ja nyt on aika räimiä hallitusta, kun lapsilisiinkin päättivät koskea.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä