*

Hirvimäki - Nukkuvat - Unitas kansanliike Puheenjohtaja - #petripresidenttiehdokas - Visio, joka yhdisti kansan - En haasta puoluettasi vaan politiikan

Kaikki blogit puheenaiheesta Puolueloikkaukset

Keitä ne on ne sankariloikkarit?

”Keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankariloikkarit, joita koko valtakunta arvostaa? Keitä ne on ne sankarit, sellaiset sankariloikkarit, jotka tosi työstä palkintonsa saa?” 

Lupaus ja sen pettäminen

Olen työelämäni aikana joutunut kohtaamaan paljon ihmisiä, joiden antama lupaus velvoittaa heitä, vaikka eivät enää jaksaisikaan.

Työssäni, auttajana, olen joutunut kyseenalaistamaan, henkilön itselleen aiheutetuvan kärsimyksen tunnesidonnaisuutta.

- -

Tunnetuin lupaus lienee sodan ajoilta: Kaveria ei jätetä!

Sodan aikana kaverin jättämisestä olisi seurannut elämänikuinen trauma.

Lupaus sisältää sekä tunteisiin vetoavaa että rationaalista auttamishalua.

Loikkarihallituksen laillisuus?

Perustuslain 60 mukaan ministerien on oltava rehelliseksi tunnettuja. Voidaanko pääministeri Sipilän uutta loikkarihallitusta pitää rehellisenä? 

Herää myös vakava huoli ihmisoikeuksien kunnioittamisesta (yhtäläinen äänioikeus). Onko loikkarihallitus saanut kansalta mandaatin?

Jos nykyiset ministerit eivät kunnioita 2000 hengen joukolla tehtyä äänestystulosta (PS:n puoluekokous) - voidaanko luottaa, että se kunnioittaa 200 hengen tekemiä äänestystuloksia (eduskunta)?

 

 

 

 

 

Loikkaukset valtuustoryhmien välillä vaalikauden aikana

Edelliset kuntavaalit pidettiin päivälleen neljä vuotta sitten. Savon Sanomat on tutkinut erilaisten valtuustoryhmien välillä tapahtuneita loikkauksia  Suomessa vaalikauden aikana . Kymmenet valtuutetut  ovat vaihtaneet valtuustoryhmäänsä syystä tai toisesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä