Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen talous ja työllisyys

Päästöjä ei saa ulkoistaa kehitysmaihin

Jos verotus uudistetaan päästöpohjaiseksi, kuten Sitra ehdottaa (https://yle.fi/uutiset/3-10732217), kuinka käy suomalaiselle ja eurooppalaiselle teollisuudelle? Jos asetamme omalle teolliselle tuotannolle ankarat päästörajat, mutta emme samalla turvaa halvan ja vähäpäästöisen energian saatavuutta, teollisuus muuttaa maihin, joissa tuotanto on halvempaa ja energia tuotetaan lähes kokonaan fossiilisilla polttoaineilla. Tuloksena päästöt vähenevät kyllä Suomessa – ja lisääntyvät globaalisti. Samalla työpaikat ja hyvinvointi katoavat Euroopasta.

Yhä useampi saa leipänsä kannabisalalta – laillisesti

Nyt Suomi, poliitikot herätys!

Suomessa tapahtuisi samoin. Jos kannabis olisi laillista. Lisäisi siis työlllisyyttä. Nythän laiton kannabis lisää poliisin ja oikeusistuinten työtä. Niiden resurssit voisi suunnata järkevämpään toimintaa.

 

Laillinen kannabis luo työtä,investointeja,hyvinvointia siis.

Haitat joita joillekin kannabis tuo on marginaalisia hyötyihin nähden.

 

Talouselämä:

The New York Times: Yhä useampi saa leipänsä kannabisalalta – laillisesti

Kysykää työllisyyden perään

Ihmettelen.

Vaalikeskusteluissa(Tv:n) ei juurikaan ole vaadittu vastauksia siihen kysymykseen, johon vastaus pitää antaa nyt. Ennen vaaleja. Min miälest.

Miten te nostaisitte työllisyysasteen +75%:iin?

Viime viikkoina on onneksi kuultu ja saatu lukea asiantuntijoiden näkemyksiä tähän kysymykseen.

Miten ohjata työttömiä töihin kuntatasolla?

Tänä vuonna, 2019, Itä-Suomen työllisyystilanne jatkaa laahaamistaan koko valtakuntamme kehityksestä huonompana. Tilanne on paikoitellen pienemmissä kunnissa surkea. Pohjois-Karjalan työttömyysprosentti oli 2019 tammikuussa 13,3% ja nykyisen kotikuntani Lieksan työttömyysprosentti 15,1% (lähde: ELY-keskus).

Enemmän irti metsistä

Metsät ovat Suomelle erittäin tärkeitä, niin talouden, kulttuurin kuin ilmaston ja ympäristönkin näkökulmasta. Metsäteollisuus on yksi Suomen tärkeistä teollisuuden haaroista. Suomalaiset ovat metsäläisiä ja metsillä on tärkeä merkitys sielunmaisemassamme ja elämäntavassamme. Metsät ovat tärkeä hiilinielu ja hiilivarasto ja hillitsevät ilmastonmuutosta. Metsät ovat monien lajien koti ja monimuotoisuuden kehto.

Perustulo ei voi olla vastikkeeton

Sote säilynee yhtenä tulevan hallituksen suurimmista urakoista, mutta sen rinnalle on tulossa sotu eli sosiaaliturvauudistus. Suhtautuminen sotuun myös jakaa puolueita: vasemmistossa ja vihreissä toivotaan vastikkeetonta perustuloa, muilla malliin sisältyy jonkinlainen tarvehankinta. Siis vastikkeellisuus.

Muuntokoulutus nostettava vaaliteemaksi - kriittinen menestystekijä Suomelle

Miljoona suomalaista tarvitsee tulevaisuudessa uudelleen- tai täydennyskoulutusta - tätä keskustelua käytiin noin vuosi sitten, mutta se näyttää vaipuneen unholaan. Koulutuksen osalta helpommin hahmotettavat ratkaisut kuten varhaiskasvatuksen tai toisen asteen koulutuksen maksuttomuus ovat lähinnä nousseet pinnalle, vaikka työelämän muuttumisen tuomat haasteet ovat mielestäni merkittävästi suurempia. Tuosta miljoonasta voi olla montaa mieltä lukuna, enkä oikein pidä tällaisista mukavaista tasaluvuista ylimalkaisina heittoina, mutta jotain se kertoo silti tulevasta.

Suomi ikääntyy, mistä työntekijät?

Vastaus otsikkoon: Nuorista suomalaisista miehistä ja järkevästä työperäisestä maahanmuutosta.

Suomalaiset nuoret miehet

Parhaassa työiässä olevien (25-54-vuotiaat) miesten työllisyysaste oli 2017 Kreikan, Italian ja Espanjan jälkeen OECD-maiden neljänneksi matalin. (Lähde: OECD). HUH!

20 prosenttia suomalaisista 25-34-vuotiaista miehistä ei ollut töissä 2017. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan jopa 25 prosenttia tuon ikäisistä suomalaisista miehistä oli vailla töitä. (Lähde: Tilastokeskus). HUH!

Kuhmo, Sotkamo ja Kajaani

Tein lauantaina Kainuun sinisten kanssa kiertueen Kuhmossa, Sotkamossa ja Kajaanissa. Lunta pyrytti kuin saavista kaatamalla, mutta sehän ei maanläheisiä kainuulaisia hidasta. Sotkamo-lehtikin teki asiallisen jutun.

Tarjosimme maistuvaa makkaraa ja kävimme monta hyvää keskustelua. Tyytyväisiä oltiin Kainuun hyvään työllisyyskehitykseen, mutta huolta herätti sote-uudistuksen käsittely ja Kainuun ikääntyvä väestöpohja. Ymmärrettävästi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä