Petri Hirvimäki - nukkuvat.fi Nukkuvat - reilun pelin herätyspuolue!

Kaikki blogit puheenaiheesta Valtiomiestaito

Yhden totuuden siimeksessä

Hyppy tuntemattomaan, perinteisten puolueiden ulkopuolelle alkaa tuntua parhaalta ratkaisulta, minkä olen politiikan suhteen voinut tehdä. Voisi kai monimerkityksellisesti todeta, että tämä ratkaisu on tähtiliike.

Pääministeri kutistuu pekkariseksi - Sipilän siltarumpu

Pääministeri Juha Sipilä komppasi valtionvarainministeri Orpon aiempaa kantaa Veronmaksajain keskusliiton veropäivillä todetessaan "Osinkoverotuksen kiristyksiä en tule hyväksymään" (HS 15.3.). Tällä tavoin hän osoitti pienuutensa valtiomiehenä: kun asiantuntijatyöryhmä helposti osoittaa osinkoverojärjestelmän selvän epäoikeudenmukaisuuden, minkä kansantaloudellinen ohjausvaikutuskin on negatiivinen, Sipilä siirsi huomion yhteisöveroon, joka on kansainvälisesti kilpailukykyinen.

Blogien kautta valtiomiestaitoa

Käytän blogipalstojen lukemista siedätyksenä ihmisten erilaisuudesta. Jokainen meistä elää omassa henkisessä ilmastossaan, variaatiossa, jossa on lukemattomia muuttujia. Kirjoitusten perusteella moni kyllä näyttää luulevan, että ilmasto olisi sama kaikilla. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä